31.08.2016 - Aamutuimaan ajatuksia!

Viime pyhänä

kirjoitin saarnan aikana ostoskuitin taakse keskeisiä kohtia Otto-pastorin saarnasta. Lisäksi olen kuunnellut pari muuta saarnaa, mm. Markus Pöyryn ja Hannu Mikkosen, joten niistäkin tekstissäni lienee vaikutteita. Puhumattakaan omista tulkinnoistani, josta kaikesta tässä selontekoa:

Kuinka usein

pitäisi rukoilla? Missä määrin lukea Raamattua, käyttää rippimahdollisuutta, osallistua messuun? Miten paljon pitäisi ylistää, että se riittää? Tähän pastori vastasi lopuksi.

Päivän tekstinä

oli 10 pitaalista, joista yksi ainoastaan palasi kiittämään Jeesusta parannuttuaan. Pääpointti tekstissä ei ole kiitollisuus, jonka takia mies olisi parantunut. Ei, vaan Jeesus sanoi, että uskosi on sinut parantanut. Kiitollinen mieli seuraa avun saamista. Kun minulla on kokemus siitä, että voin luottaa Jumalaan kaikessa, kiitollisuus on seuranani aina.

Pitaali on vertauskuva

synnistä. Synti erottaa meidät toisista ihmisistä ja se on paljon vakavampi asia kuin pitaali. Synti erottaa meidät seurakunnasta. Jos olemme tehneet väärin emmekä halua katua tai tunnustaa sitä, jäämme vähitellen pois seurakunnan yhteydestä. Keksimme selityksiä, miksi emme mene. Kun siellä on se yhteismalja, niin ei huvita mennä, se tuntuu jotenkin epämiellyttävältä. Tai kun siellä ei viimeksikään joku tervehtinyt minua. Tai jotain muuta, mitä se meillä kelläkin voi olla.

Ja kuitenkin takana on oma synti, joka vie meidät eroon kuin lampaan lammaslaumasta. Sepä on helppo suden napata!

Synti on siitäkin

katala, että emme edes huomaa välttämättä, että olemme erityksissä, pois laumasta. Päinvastoin, voimme ajatella kuuluvamme laumaan. Emme ehkä käy koskaan seurakunnassa, kun sieltä ”ei saa mitään”. Tai papit on huonoja tai jumalanpalvelus on väärään aikaan. Langenneessa tilassamme meidät on heitetty pois paratiisista, mutta emme kenties huomaa sitä.

Meidät on kuitenkin luotu parempaan, ei eristyksissä elämiseen. Jeesus pystyy parantamaan paitsi nuo 10 miestä pitaalista, myös sinut ja minut synnistä.

Sen takia Jeesus sovitti

meidät, että saamme jatkuvasti heittää syntimme, mitä lajia se onkaan, Jeesuksen päälle ja olla vapaita!

Jo kasteessa meidät

on kannettu Jumalan eteen ja vapautettu synnistä, vaikka emme sitä kokisi tai tuntisi. Sanan kautta saamme uskossa omistaa parantumisen ja vapauden. Uskosi on sinut parantanut, Jeesus sanoi, kun hän paransi ihmisiä. Sama usko parantaa meidätkin. Uskon saamme Jumalan sanaa kuulemalla ja sen uskomalla.

Jes 53. luvussa sanotaan:

Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.

Kiitos on seuraus

parantumisesta. 9 pitaalista parantunutta teki syntiä, sillä he olivat kiittämättömiä. He kyllä menivät kenties täyttämään rituaaliset säännöt, joita piti noudattaa parannuttuaan, mutta he eivät ymmärtäneet, että Jumala itse oli Jeesuksessa heidän keskellään ja paransi heidät. Se yksi mies ymmärsi ja palasi Jeesuksen luo.

Mekin saamme tässä paikassa

puhua Jumalalle ja kertoa kaikki syntimme, sairautemme ja asiamme. Hän vastaa niihin omalla tavallaan ja siitä seuraa kiitosmieli emmekä voi olla kiittämättä. Emme voi olla kertomatta toisille hänen teoistaan, en voi olla kirjoittamatta, miten hyvä ja uskollinen Jumala on!

Niinpä on väärin kysyä,

miten paljon on rukoiltava, käytävä ehtoollisella tai muuta, vaan kiitollinen mieli vaikuttaa sen, että teemme tuota kaikkea sydämemme kyllyydestä ja siitä ilosta, että Jumala on hyvä, kuulee ja auttaa meitä.

Voimmekin

sen sijaan kysyä, miten itse olen vastannut Jeesukselle, kun hän kysyy, eivätkö ne 9 muuta parantuneet. Enkö ole parantunut, kun kiitollisuus ei nouse sydämeeni? Vai enkö usko häneen ja hänen sanaansa, että olen parannettu hänen haavainsa kautta?

Tänään on keskiviikko,

lähden töihin, herpes huulessa. On vuosia siitä, kun se puhkesi viimeksi ja se kertoo stressitilasta, käännekohdasta elämässäni. Olen kiitollinen, että Jumala johdattaa minua näissä vaiheissa, joita elän, olen kiitollinen esirukoilijoista ja ystävistä, suvusta ja perheestäni.

Töiden jälkeen

saan mennä pitämään Raamattukerhoa lapsille. Viimeksi siellä oli kaksi lasta, toivottavasti tänään he ovat paikalla ja rukoilen, että jossain vaiheessa tulisi muitakin. Kunpa vanhemmat näkisivät tarpeelliseksi saada lapsensa oppimaan Jumalan sanaa! Joko raamattukerhossa tai jossain muualla.

Onpa vielä iltavesper klo 18 Laivakatu 7:ssä, samassa paikassa sekä sen jälkeen raamattupiiri niille, jotka haluavat tutkia Raamattua.

Siunattua päivää, arvoisa lukijani!