23.08.2016 - Aurinkoa, ihanaa!

Olen pyöräillyt uimassa eilen ja tänään, useampana päivänä. Merivesi edelleen noin +15 astetta. Vältän suuremmin kävelemistä, venyttelen ja pyörittelen hulavannetta päivittäin. Tänään tosin pidän välipäivän siitä. Yritän kuunnella itseäni ja jaksamistani.

Työ alkoi

viikko sitten. Nyt konkretisoituu taas uudella tavalla se, että Ari on poissa, kuollut. Minun elämäni jatkuu. Ulkoisesti ei suuria muutoksia, mutta sisäisesti kyllä.

Suuri huoli

ja vastuu on poissa. Enää tarvitsee huolehtia vain itsestäni. Olo on aika ajoin turhautunut, tyhjä ja ikävä, sanoisinko outo ja vieras.

Kun Ari siunattiin,

laskimme kukkalaitteet ja minä painoin pääni kumarrukseen. Halusin osoittaa kunnioitusta miehelleni, joka kasvatti elämällään minua aivan omaan suuntaansa. En vielä edes tiedä, mihin suuntaan ja miten, mutta niin hän teki. Kunnioitan ja arvostan Arin elämää. Se ei ollut turha, sillä oli suuri merkitys. Kerran taivaassa vielä kiitän häntä, mutta ennen kaikkea kiitän Jumalaa jo nyt, joka on johdattanut ja antanut minulle ihmeellisen, erikoisen elämän.

Eilen satoi

koko päivän. Ja eilen tapahtui joitakin asioita, jotka myllersivät päätäni, niin että en saanut unta. Perukirja allekirjoitettiin, eräs toinen asia tuli päätökseen. Muuan ystävä soitti, hän hoitaa edelleen miestään, puhuttiin Ariin ja sairauteen liittyvistä asioista. Ne olivat ja ovat raskaita, en saanut unta, kun ajatuksia harhaili mielessäni ja näin unia. Nukahdin, mutta heräsin kolahdukseen. Sen jälkeen menin monta kertaa lukemaan, kun uni ei tullut. Puoli viiden jälkeen olin jonkinlaisessa horteessa, kunnes väännyin sängystä.

Työpäivä

oli antoisa kuitenkin. Työkaverit ovat mukavia, työni haastavaa ja mukaansa vievää. Saan opettaa työssäni muun muassa suomenkieltä, siitä minä pidän erityisesti. Kieli, äidinkieli, on aina kiehtonut minua. Pidän myös musiikkihetkiä lapsille ja äideille. Ja paljon muuta, mitä vaan on tarpeen, että työt tulevat tehdyksi.

Soittelin kotiin tultuani

vähän aikaa ensi pyhän virsiä, sillä minulla on soittovuoro messussa. Ellu soitti viime pyhänä, ja hän oli tosi hyvä. Ei yhtään virhettä! Itsehän paukuttelen joka virressä vääriä ääniä ja unohdan lähes joka kerta soittaa evankeliumin jälkeen hallelujan – nyt olen kirjoittanut sen isolla soittovihkooni. Viimeksi seurakunta lauloi ilman säestystä, sillä minä olin jo häipynyt pianon takaa tyytyväisenä penkkiin istumaan.

Iltamassa pyöräilin

kirjastossa. Palautin kirjoja, lainasin uusia. Kävin apteekissa ja kaupassa. Jopa housukaupassa, kahdessakin. Ostin mustat farkut. Mistä johtuu, että nykyisin housujen kokonumerot ovat aina vaan suurempia, mutta housut vastaavasti aina vaan pienempiä? Se on sangen masentavaa, mutta pääasia on, että löytyy päälle pantavaa.

Ostin viimeksi varmaan viitisen vuotta sitten uutukaiset farkut oikeasta kaupasta. Yleensä bongailen kirpputorilta mukavia vaatteita. Tai saan joltakin. Tädin perintöä minulla on, kavereiden ja muiden. En pidä kaupoissa juoksemisesta, se ei ole minun juttuni. Tarkoitan nimenomaan vaatteita, ne eivät erityisemmin minua kiinnosta.

Meikkejä en käytä,

vaikka syytä varmaan olisi. Kookosöljyllä voitelen itseni päästä varpaisiin iltaisin. Kasvojen puhdistusainetta käytän, tukkaakin pesen ja hoitelen. Jalkoja voitelen ja rasvaan joka päivä, niiden on syytä olla menokunnossa. Vitamiineja popsin, verta käyn luovuttamassa tasaisin väliajoin.

Wilcox kirjoittaa:

Luota Kristuksen rakkauteen, se uudistaa sinutkin. Jos huomaat, ettet voi uskoa, niin muista, että uskon alkaja on Kristus. Jätä asia hänelle. Hän vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen hyvän tahtonsa mukaan, Fil 2:13.

Murehdi epäuskoasi, joka tekee omassatunnossasi olevan syyllisyyden Kristusta suuremmaksi, aliarvioiden Kristuksen ansiota ja pitäen epäpyhänä, halpana ja riittämättömänä hänen verensä. -Kallis hunajanpisara

Iloa sydämeesi, arvoisa lukijani! Voi hyvin!