04.08.2016 - Lapsenlapsi nukkuu, mummo kirjoittaa!

Eilen en ehtinyt

uimaan! Aamusta ukonilma jylläsi ja satoi vuorotellen paisteen kanssa. Leivoin mustikkapiirakan, jota olen teetellyt jo kauan. Paistoin sitä liian kauan, tuli vähän kuivahko. Käytin taas enimmäkseen muita kuin valkoisia vehnäjauhoja. Näin tulee terveellisempää syötävää ja makukin on vaihtelevampi.

Ajelin kaupan kautta

pojan perheen luo Savimajalle, mutta en suinkaan mennyt sisälle. Se olisi tosin ollut vaikeaakin, sillä talon väki oli kaupassa. Toisin sanoen eivät olleet kotona. Vaihdoin saappaat ja farkut jalkaani autokatoksessa syöksyäkseni vattupuskaan talon lähistölle, mutta samassa alkoi ankara sadekuuro ja ukkosen jyrinä.

Syöksyin puskan sijasta

perheen keinuun, joka on takapihan katoksessa. Otin autosta mukaan viltin ja makoilin keinussa ja ihailin sadetta ja omenapuuta. Puu on täynnä omenia, mikä on mukava asia, sillä syksy ei liene kaikin osin satoisa omenien kannalta.

Talonväki

palasi ja huhuili minua sisälle, mutta en mennyt. Ulkona oli hauskaa loikoilla viltin alla sateen suojassa. Kun sade tyyntyi, menin keräämään vattuja ja sain pari litraa. Keitin ne illalla hilloksi.

Viiden maissa

saapuivat kahden muun lapseni perheet, siis yhtä lukuun ottamatta olimme koolla. Kukin oli hankkinut jotain yhteiseen pöytään ja kyllä me söimmekin. Puolitoistavuotias Amanda ymmärtää myös hyvän ruuan päälle. Homejuusto on hänen herkkuaan ja jälkiruokaa hän halusi santsata kuten me muutkin.

Tytär oli tehnyt jotain käsittämättömän makoisaa herkkua, jonka pistelimme viimeiseen muruun sen jälkeen, kun olimme syöneet pojan grillaamat herkut.

Yhdessäolo

perheen kanssa oli hoitavaa. Päätimme sen yhteiseen Isä meidän -rukoukseen. Amanda katseli ympärilleen kädet ristissä tyytyväisenä tarkastellen, että kaikki osallistuvat rukoukseen. Pian hän oppinee sen itsekin, sillä hän on kova tyttö puhumaan ja osallistumaan.

Illan sain viettää

nuorimman pojan perheen kanssa. Jaksoimme hädin tuskin maistaa mustikkapiirakkaani ennen nukkumaan menoa. Mutta hulavannetta pyörittelimme innokkaasti vuorotellen. Juniori ei ollut koskaan harjoitellut sen kanssa, mutta hetken kuluttua hän pyöritti sitä vanne soikeana. Kukin vaihdoimme vähitellen shortseihin, kun hiki alkoi lentää. Miniä hallitsee pyörittämisen molempiin suuntiin, itse osaan vain vastapäivään pyörittämisen.

Yön lepo virkisti,

aamukahvit aamulla piristivät. Yö oli selvästi viileämpi, mikä tuntuu pelkästään mukavalle. Pian tulivat tytär lapsineen, keitin perunoita. Paistinpannulla lämpenivät jämät makkaroista ja kalapuikoista, lisäksi sillipurkki pöytään. Nuoripari lähti Arin äitiä tapaamaan, minä jäin lukemaan Amandalle, tytär lähti asioille.

Luin lapselle yhden kirjan,

lauloin monta raamattulaulua. Sanoin sitten, että nyt panemme silmät kiinni ja alamme nukkua. Kun tirkistelin silmieni raosta, näin, että tyttö pinnisteli silmiään kiinni, mutta pian hän nukkui oikeasti.

Äsken hän kuului heränneen, mutta menin makuulle hänen viereensä ja sanoin, että nukutaan vielä, pane silmät kiinni. Ja tyttö nukahti. Mummon auktoriteettiko auttaa, en tiedä. Vanhemmille temppuillaan enemmän. Lapsi oli kyllä oikeasti väsynyt, mutta eipä sekään aina vaikuta nukahtamiseen.

Mukavaa vaihtelua nämä perheen kanssa olemisen päivät. Ensi pyhänä alkavat

Mikaelin seurakunnan messut

kesätauon jälkeen. Oma pastorimme Otto Grandlund pitää messun klo 11 Biblionissa. Jatkossa messupaikka muuttuu ja ajankohta on vielä varhaisempi. Se sopii hyvin lapsiperheille ja minä pidän siitä myös. Sitten on päivä aikaa tehdä muuta, kun sen aloittaa yhteisellä jumalanpalveluksella. - Facebookissa on myös oma sivu Mikaelin seurakunnalla. Sieltä löytyvät sunnuntain tekstit, muun muassa. Tervetuloa mukaan kaikki seurakuntaa vailla olevat!

On monia kirkosta eronneita

tai muuten seurakuntaelämästä vieraantuneita, sydämeltään luterilaisia, jotka eivät tiedä, minne menisivät. Itse olen sellainen: jumalanpalvelus ehtoollisineen on rukiista ruokaa. Sitä kaipaan joka pyhä.

Eräs henkilö ei tiennyt,

mihin seurakuntaa tarvitaan, eikö se ole vain ihmisten keksintöä. Ehei, seurakunta on juuri se paikka, missä uskovat kokoontuvat ja jossa Jumala heitä palvelee. Mikään villi meno ei hoida ihmistä todellisesti, saakoon Jumala itse hoitaa Sanansa kautta.

Usko syntyy

vain sanan kautta. Moni kaipaa vauhtia, elämyksiä, kokemuksia. Niillä ei ole mitään merkitystä elävän, todellisen uskon syntymisen ja pysymisen kanssa. Vain Sana synnyttää ja ylläpitää uskoa. Kokemuksia voi tulla tai olla tulematta. Pysykäämme Jumalan sanassa. Se ei petä, sillä Jeesus Kristus on Jumalan sana. Ja se Sana on ELÄVÄ. Aina kun kuulemme ja luemme Jumalan sanaa, Raamattua, olemme tekemisissä pyhän Jumalan kanssa. Mietitäänpä sitä!

Sunnuntain ensimmäinen lukukappale löytyy Snl 28:13,14 jakeista:

Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon.
Onnellinen se ihminen, joka aina on aralla tunnolla; mutta joka sydämensä paaduttaa, se onnettomuuteen lankeaa.

Hauskaa päivän jatkoa itse kullekin lukijalleni!