06.07.2016 - Lomailua tänäänkin!

Ennen kuutta aamulla uimaan,

kova tuuli, mutta ei satanut. Itse asiassa ei satanut koko päivänä, vaikka sellaista luvattiin. Uimalaiturilla oli ruuhkaa: lokit ja tiirat vahtivat uiskentelevaa ja rannassa räpiköivää perikuntaansa kiljumalla ja uhkailemalla uimareita, niin että melkein hirvitti. Lupako tässä pitää pyytää, että ihmispolo uimaluvan saa?

Päivä kului

lueskellessa itselle Punapukuisen naisen taloa ja Evelle Heidi-kirjaa, sitä vanhaa, jossa Heidi joutuu lähtemään Alpeilta Frankfurtiin. Monenlaista jännittävää on siinä kirjassa kuusivuotiaalle.

En tosiaan

tehnyt tänään mitään merkittävää, alan tottua laiskotteluun. Enkä edes pidä sitä pahana! Ruokaa tosin tein, kun pojan perhe on vielä luonani. Opetin Eveä tiskaamaan ja eilen harjoittelimme tiskirätin vääntämistä ja pöydän pyyhkimistä. Pieniä, mutta tarpeellisia elämänhallinnan asioita.

Iltapäivällä

tuli yhtäkkiä mieleen, että ehtiikö tässä nyt sinne sairaalaan ennen neljää, kun oli meno seurakunnan grilli-iltaan. Saman tien muistin, että ei ole sairaalaan menemistä. Huoli ja vastuu on syvällä, mutta heti helpottaa, kun tajuan, että minun ei tarvitse murehtia. Ari on paremmissa maisemissa kuin näissä ajallisissa.

Neljältä istuimme

autossa, takapenkillä neljä matamia. Minä alimmaisena, Tuokko minun sylissäni, toiset muuten vaan litistyksissä. Mare ajoi varovasti, ettei jysäytä auton pohjaa kadun monttuihin. Oli tunnelmaa, ihan mukavaa!

Grilli-ilta oli

erinomaisen onnistunut. Meitä oli yli 30 henkeä, vauvasta vaariin. Lämmitimme saunan, kolme naista meitä saunoi ja ui, miehet menivät sen jälkeen. Oli raamattuvisaa ja seurakunnasta muuttava perhe oli myös paikalla; perheen isä piti iltahartauden ja muistimme heitä pienellä lahjalla.

Jokainen oli tuonut yhteiseen pöytään jotain ja se tarkoittaa sitä, että pöytä notkui herkkuja.

Tunnelma oli leppoisa,

minä sain pidellä kuukauden ikäistä vauvaa kauan aikaa sylissäni, vauva vain nukkui. Mikä on sen suloisempaa kuin saada lapsi syliinsä!

Raamattuvisan kinkkinen

kysymys oli, koska ensimmäinen kreikankielinen Uusi Testamentti on painettu. Oikea vastaus on 1500-luvulla, sillä kirjapainotaito keksittiin silloin. Ester on se Raamatun kirjoista, jossa ei mainita Jumalan nimeä lainkaan. Silti se on syvästi raamatullinen kirja. Erikoista.

Nuoret palaavat kyläilemästä,

syömme iltapalaa. Aamusella lähdemme ajelemaan etelän suuntaan. Ensi kertaa minun mielessäni ei ole huolta, miten Ari pärjää sillä aikaa. Hän on täysihoidossa, minä itse myös. Yön jälkeen tulee aina aamu, vaikka pilkkopimeässä sitä on vaikea uskoa.

Elisabeth Elliot kirjoittaa:

Ainut kruunu, jota Jeesus kantoi maan päällä ollessaan, oli tehty orjantappuroista. Mitä tuo kruunu kertoo meille Isän Jumalan rakkaudesta? Paljonkin, ja monella tavalla. Ennen kaikkea se kertoo siitä, että Jumalan rakkaus ei ole hentomielistä tunteilua. Se on niin väkevä, että se haavoitti Hänen omaa Poikaansa. Hän olisi voinut pelastaa Jeesuksen lähettämällä tämän avuksi legioonan enkeleitä. Mutta Hän ei tehnyt niin.

Mitä orjantappurakruunu sitten kertoo meille Jumalan Pojan rakkaudesta? Hänen rakkautensa oli niin syvä, että Hän oli valmis kieltämään itsensä ja kärsimään. Hän olisi voinut välttää kruunun ja ristin kokonaan, jos olisi vain hyväksynyt saatanan tarjoukset erämaassa.

Mutta Hän ei lähtenyt sille tielle. Hän teki järkähtämättömän päätöksensä ja pysyi siinä lujasti alusta loppuun, läpi kaikkien niiden nöyryytysten, keskeytysten, vaatimusten, pettymysten ja menetysten, joita joutui kokemaan. Ja tällaisissa puitteissa Hän meillekin rauhaansa tarjoaa. Hän meni suoraan Jerusalemiin, ja Hän meni sinne sydän täynnä iloa, kiitollisuutta ja rakkautta. -s.131, Yksinäisyys, Erämaa vai tie Jumalan luokse -kirja

Kauniita unia, arvoisa lukijani – nuo Elliotin sanat ovat niin totta, niin totta!