30.06.2016 - Leikki on lapsen työtä

Sain kaverin täksi päiväksi ja vielä huomennakin saan samaa mainiota seuraa: lapsenlapsi on hoidossani, kun vanhemmat ovat töissä. Ikää tyttösellä on 1,5v ja hän juttelee ja on muutenkin tiitterä.

Aamupuurojen jälkeen

olimme pari tuntia ulkona. Hiekkaleikkejä, keinumista ja kukkien kastelua. Ohjattua kastelua nimenomaan. Muuten vaatteet olisivat menneet vaihtoon joka kannun kaadolla.

Itse sidoin punaisen ruusupuskan oksia yhteen, niin etteivät ruohonleikkaajapojat katko sen oksia, jotka kasvoivat pitkin maata. Kuivuneita katkoin, nokkosia kitkin iirispenkistä. Pieni seuralainen apuna.

Alkoi sataa,

nostelin naapurin kuivuneet pyykit katoksen alle, oman märän pikkumaton toin verannalle. Tulimme sisälle, jahka ensin luimme yhden kirjan verannalla sadetta pitäen.

Vesileikit

ovat tunnetusti mukavia. Järjestin pienokaiselle tiskialtaaseen hyvät senssit, kuten äiti tapasi sanoa, että työ sujuu. Vähän ohjailin, että vesi pysyi altaan tuntumassa eikä roiskunut pitkin seiniä ja lattioita. Hienosti homma sujuikin ja leikkiä olisi jatkunut pitempäänkin, mutta tuli ruoka-aika. Lapsonen ihmetteli ruttuisia sormiaan.

Päiväunet

nukuimme molemmat, minä tosin vain puoli tuntia, lapsonen pari tuntia. Iltapäivä jatkui leikkien ja ulkoillen sadekuurojen välissä. Tyttären kanssakin ehdimme vaihtaa kuulumisia ja ruokailla, kun hän tuli tytärtään hakemaan. On se äiti niin rakas pienelle!

Uimareissun tein

illan suussa. Lähtiessäni alkoi sataa kaatamalla, mutta ukkoskuuro loppui nopeasti ja pääsin kuivin jaloin Hietasaareen ja sieltä kaupan kautta kotiin. Maitoa piti hakea lisää –  lisää perhettä tulossa viikonlopun aikana.

Saan vieraakseni

toisen lapsenlapseni, 6-vuotiaan, joka saapuu perheensä kanssa huomisiltana. Olen kuullut, että eskarilainen on oppinut soutamaan kesän aikana ja aion haastatella häntä aiheesta. En muista, koska olen itse soutanut ensi kertoja, mutta en varmaankaan noin pienenä. Lehmiä sen sijaan olen ajellut jo viiden ikäisenä.

Elisabeth Elliot

puhuu yksinäisyydestä seuraavasti:

Sen sijaan, että hän vapauttaisi meidät ongelmastamme, Hän kutsuu meitä luokseen. Surussamme, yksinäisyydessämme ja tuskassamme Hän kutsuu meitä. ”Tämä kuuluu matkaan välttämättömänä osana. Vaikka se onkin matkan hankalin osuus, se on sittenkin vain yksi osa, eikä se kestä koko matkaa. Muista, mihin vien sinua. Muista, mikä sinua odottaa matkan päässä – koti, turvapaikka ja taivas.” -Yksinäisyys, Erämaa vai tie Jumalan luokse

Edelleen Elliot kirjoittaa samalla sivulla:

Kärsimys on sitä, että ihmisellä on sellaista, mitä hän ei halua, ja hän haluaa sellaista, mitä hänellä ei ole. Yksinäisyyttä emme halua. Yksinäisyys tulee siitä, että haluamme sellaista, mitä meillä ei ole. -s. 99

Joko otamme tilanteet vastaan Jumalan viisaudessaan ja rakkaudessaan valitsemana siunauksena meitä varten, tai sitten loukkaannumme, koska vaikeudet mielestämme ovat osoitus Hänen välinpitämättömyydestään, huolimattomuudestaan tai jopa siitä, ettei Häntä edes ole olemassa (ja tämä on epäuskoa). s. 100

Iloa sydämeesi, arvoisa lukijani, olipa elämäntilanteesi millainen tahansa – muista:

Ilo Herrassa on väkevyytemme!