29.06.2016 - Lepoa!

Eilen olin levoton enkä saanut oikein mistään kiinni, vaikka touhusin koko päivän. Ikään kuin langanpää olisi ollut hukassa.

Hyppäsin illansuussa

pyörälleni ja vein pari kirjettä postiin. Jatkoin matkaa kirjastoon. Tapasin vanhan tuttavani Tammikartanon ajalta. Hän aikoinaan pyysi minut laulamaan sinne ja muistelimme, koska se mahtoi tapahtuakaan. 15 vuottako vai kauemmin sitten, emme muistaneet.

Hän ei ollut kuullut Arin kuolemasta ja halusi jutella siitä ja muustakin kanssani. Oli antoisa keskustelu, olipa hauska jutustella.

Aamulla

heräsin kuuden maissa, ja mitäs muuta kuin normikuviot: kahvia, aamupalaa ja raamatunlukua. Laitoin viestiä Lisbelle, onnistuisimmeko menemään yhtä aikaa uimaan ja sen jälkeen lenkille, mutta hän oli painellut sinne jo aamutuimaan.

Niinpä lähdin

termospullo ja leivät repussa itsekseni uimaan. Matkalla soitin tapani mukaan äidille, että kuulin kuinka hänen aamunsa on pyörähtänyt käyntiin. Juttelemme yleensä vanhoistakin asioista, niin nytkin. Hän kyseli, oliko miten puhelias nuorempana, kun veljensä oli meinannut, että silloin äiti teki vain työtä, ei ehtinyt puhella.

Sanoin, että niin se taisi olla. Ei siinä ehditty keskustella, kun hän ajoi traktoria ja minä istuin kärryn kyydissä. Tai hän kokosi koneita ja minä ajoin lehmiä aitaukseen. Mutta kyllä äiti tosi paljon jakoi asioita äidiltä tyttärelle -tyyliin, kuten pitääkin tehdä. Äidiltä tyttärelle asiat siirtyvät paremmin kuin mistään kirjasta. Nyttemmin äiti lähinnä istuu ja puhuu ja se käykin liukkaasti laatuun. Hänestä on tullut iän myötä jopa vaarallisen avoin, kuten veljieni kanssa toteamme välillä.

Äidilläni on suuri suku

ja laaja tuntemus, sillä hän on kymmenestä lapsesta vanhin, joten muistaa vanhempiensa suvun asioita. Hän asui avioliiton ajan isäni kanssa tämän kotitalossa, jossa minäkin synnyin, ja isän sisaruksia oli myös kymmenen. Näillä oli isot perheet ja sukua kävi Lappajärveltäkin usein kotonamme alkuaikoina. Sieltä tuotiin usein kalaa ja se oli mieluista. Isäni itse oli myös kalamies. Usein talvi-iltaisin hän punoi katiskoita ja keksi konsteja narrata yhä isompia haukia Kalajoesta. En muista oliko 12-kiloinen suurin hänen saaliistaan, vai miten mahtoi olla. Taitaa mennä kalajuttujen puolelle.

Uimasta paluumatkalla

istahdin eräälle laiturille juomaan kahvia ja syömään leipiä. Huomaan eron aikaan, jolloin Ari eli. Nyt minulla ei ole kerrassaan ketään, joka odottaisi minua, jota varten minun tarvitsisi kiirehtiä. Ei silloinkaan tarvinnut, mutta kiire oli omassa mielessäni.

On haikeaa, kun omaa ihmistä ei enää ole. Samalla se tuntuu vapauttavallekin, ja se taas johtuu sairauden tuomasta ankarasta lisäpaineesta, ei Arista itsestään.

Kotiin tultuani

käväisin naapurissa auttelemassa tietokoneongelmassa vanhaa paria. Paraskin auttaja! Matkaliput onnibussiin onnistuttiin hankkimaan heille ja sen minä sentään hallitsen. Sen jälkeen olenkin vaan lueskellut.

Otin jo ennen yhtätoista ensimmäiset päiväunet ja sen jälkeen jatkoin Enni Mustosen Emännöitsijän lukemista. Mustosella on kyky kirjoittaa niin, että lukijana voin elää mukana emännöitsijän hameissa. Tässä osassa Ida toimii Albert Edelfeltin emännöitsijänä. Ei ole kuuluisilla ja lahjakkailla neroilla ollut silloin eikä nyt helppoa. Ei myöskäään heidän läheisillään.

Päivä jatkuu,

miten jatkuukin. Toivotan mukavaa kesäpäivää, arvoisa lukijani!

jk. Eilen ja tänään olen kuunnellut www.lhpk.fi -sivustolta Juha Muukkosen saarnoja, joita on siellä 24. Hän on alkukielien opettaja ja osaaja, joten hänen saarnansakin ovat väkeviä!

Valitse saarnat, sieltä Näytä haku, edelleen kirjoita saarnaajan nimeksi Juha Muukkonen – ja valitse saarna!