19.05.2016 - Kurssin antia

Mielenkiintoinen kurssi, kerta kaikkiaan. Itkin kaksi kertaa. Tuli jutut niin lähelle. Vaikka oli kyseessä maahanmuuttajien mielenterveys, aiheiden käsittely liippasi oman elämäni laitamia. Tajusin joitakin asioita, jotkut olivat vain niin tuttuja kuin olisi kohti ammuttu. Huikea päivä!

Puuro ei kelpaa

oli eräs kysymys, joka avautui minulle. Muistanet, hyvä lukijani, tilanteen syksyltä, kun maahanmuuttajille tarjottiin puuroa ruuaksi, mutta he eivät halunneet sitä. Joku kurssilla tiesi kertoa, että puuro on hänen kotimaassaan koiran ruokaa. Se lienee yksi syy, että ruoka ei oikein maistunut, mutta asialle on syvempikin selitys.

Muistan erään joulun,

kun olin kattanut perheelle ruokapöydän. Olin tehnyt kaikkeni, että perheellä olisi kunnon jouluateria kuten muillakin ihmisillä. Joku lapsista kuitenkin huomautti, että pöydästä puuttuu voi - vai liekö ollut maito, en muista. Oleellista ei ollut, mitä puuttui, vaan jokin muu. Raivostuin silmittömästi, menetin täysin malttini.

Tämä muisto

tuli nyt mieleeni, ja minusta se on käänteinen tuolle puuro-asialle. Se viimeinen pisara.

Asiantuntija, kouluttajamme

päivällä kertoi, että maahanmuuttajan stressitilanne on sietämätön siinä vaiheessa, kun hän on päässyt Suomeen, turvaan. Hän on helpottunut ja kiitollinen. Hän ei voi mitenkään moittia maata, jonne on päässyt turvaan. Mutta ruoka voi olla se viimeinen pisara, kestämätön juttu. En nyt muista, miten asiaa selviteltiin, mutta minä oivalsin, että tällainen ihminen on. Puuro ei kuitenkaan ollut se perimmäinen syy, vaan ruoka ylipäänsä liittyy tunteisiin.

Meillä suomalaisillahan se on usein vain "ruokaa", jota syödään ohimennen nopeasti, mitä nyt sattuu olemaan. Maahanmuuttajille se merkitsee jotain paljon enemmän. Muistanet, että Jeesuksen aikana ruokaa syötiin ystävien seurassa ja silloin, kun tehtiin liitto jonkun kanssa.

Kun kurssilla

puhuttiin maahanmuuttostressistä, oireet olivat samat, joita voisin itselläni nimittää puolison sairastumisstressioireiksi:

- univaikeudet

- pää- ja vatsakivut

- sydämen tykytys

- muistiongelmat

- ärtyneisyys

-ahdistus, alakulo

Ei minulla noita kaikkia oireita ole ollut, mutta tutulta kuulostaa. Trauman voisi määritellä näin:

"Nyt kun kaikki on hyvin, olen turvassa ja kaikki on rauhallista - miksi voin niin huonosti?"

Mika Waltari tunnisti tilansa ja soitti mielisairaalaan: "Kirjani valmistuu viikon päästä; onko teillä silloin tilaa?"

Trauman oireet:

- takaumat ja niihin laukaisevat tekijät, ns. triggerit

- ylivireysoireet (monia näistä minulla oli kolme vuotta - ainakin!): jännitystilat, levottomuus, kiihtymys, varuillaan olo, vihanpurkaukset, vakavat nukkumisvaikeudet, keskittymiskyvyn puute

- emotionaalinen turtuneisuus; tunne, että elää elämäänsä kuin robotti, muiden välttely ja eristäytyminen

Kun menin kauhean ylivireystilan jälkeen töihin, tunsin olevani kuin robotti: olin töissä ja läsnä, mutta samalla olin jossain kaukana. Mutta tiesin, etten ole hullu enkä sekaisin. Se oli aika pelottava tunne - nyt sain ensi kertaa nimen omille tuntemuksilleni - kiitos Jumalalle siitä!

Ylivireystilan hallintaan auttaa kuulemma:

- liikunta

- mielekäs tekeminen

- asian ymmärtäminen poistaa ahdistusta ja alakuloa! Juuri oikein olen siis toiminut, vaikka kukaan ei siihen minua ohjannut - paitsi Jumala!

Mahtaako Jumala olla syyrialainen,

kävi mielessäni leikilläni, kun kuulin, että esim. syyrialaiset ilmaisevat avuttomuuden tunnetta seuraavasti: "Silmä näkee, mutta käsi on liian lyhyt tai käsi ei tavoita." - Jumala sen sijaan sanoo itsestään:

Onko minun käteni liian lyhyt vapahtamaan, olenko minä voimaton auttamaan? -Jes 50. luvusta

 Katso, ei Herran käsi ole liian lyhyt auttamaan, eikä hänen korvansa kuuro kuulemaanvaan teidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne, ja teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa, niin ettei hän kuule. -Jes 59. luvusta

Masennus saatetaan kuvata LIIALLISENA AJATTELEMISENA, ja sydämen putoaminen tai mureneminen tarkoittaa PELKOA. Sanotaanhan meidänkin maassamme, että joku on "liian viisas", joka tarkoittanee vastaavaa kuin "liiallinen ajatteleminen".

Kerroin väliajalla

luennoitsijalle, että mielestäni monet näistä maahanmuuttajien mielenterveyteen liittyvät asiat ovat samoja kuin meillä kenellä tahansa. Meitä ihmisiä yhdistää ihmisyys. Olimmepa ketä tai mistä hyvänsä, meidän on saatava tulla kuulluksi tai nähdyksi tai alamme oireilla. Me tarvitsemme arvostusta ja rakkautta. Mutta sen lisäksi maahanmuuttajilla on hyvin monella paljon sellaisia traumoja, joita meillä suomalaisilla ei ole, koska saamme elää kotimaassamme. -Oli hauskaa, kun luennoitsija mainitsi toisille kommentistani ja sanoi, että hän tykkää tämmöisistä viisaista kommenteista. Toki siellä viisauksia lausui monikin, joten en ollut mitenkään erityinen viisastelija!

Loppuvitsinä

olkoon luennoitsijan kertoma tapaus. Kerrattain hän oli saanut puhelinsoiton, jonka takana oli vartija, jonka poliisi oli laittanut soittamaan: mitä tehdä maahanmuuttajanuorille, jotka nipistelevät nuoria neitoja takapuolesta kauppakeskuksessa! Ongelma oli tietysti laaja ja vaikea. Sitä ei olisi ollut, jos kyse olisi ollut kantasuomalaisista. Mutta tässä tapauksessa luennoitsija, joka oli siis perheterapeutti ja ties mikä kouluttaja, oli lähettänyt poliisille terveisiä: menkää ja sanokaa isolla äänellä niille nuorukaisille: NÄIN EI TOIMITA!

Erään kirjavinkin laitoin ylös, täytynee hakea kirjastosta joskus: Keijo Tahkokallio: Peruna kerrallaan. Tämä oli luennoitsijan mielestä yksi Tahkokallion parhaita teoksia.

Kurssin jälkeen

lähdin ulos, tarvitsin happea, teki mieleni lenkille - silloin paistoi jopa aurinko vielä hetken. Kävin uimassa ja kokeilemassa kenkiä kaupassa, mutta en ostanut. Kukansiemeniä hain yhdestä kaupasta ja vihanneksia toisesta. Tuli mukava lenkki ja sadepisaroiden vähän jo laulaessa kylvin kukkasia uuteen kukkapenkkiimme ja herneitä sekä persiljaa purkkeihin. Sillä aikaa vihannespata porisi liedellä. Söin sitä Isä Brownin seurassa.

Mukavaa oloa sinulle, arvoisa lukijani!