15.03.2016 - Keväistä!

Jokainen päivä on ollut täysi edellisestä kirjoittamisestani lähtien. Mukavia päiviä, hyvää mieltä, vaikka toki itkeäkin kerkesin viikonloppuna. Väsymyksestä se johtui, mutta samalla sain puretuksi kaikenlaista sälää sisältäni.

Kone tilttasi,

ja pitkä pötky kirjoitusta hävisi. No, minusta se olikin vähän tylsä luettelo laiskan tekemistä töistä. Ei siis haittaa. Lyhyesti sanottuna olen kävellyt paljon, käynyt avannolla lähinnä viikonloppuisin, koska viikolla en joka päivä ennätä. Kirkkoamme siivosin Maren kanssa eilen pari tuntia, lopuksi söimme mustikkapiirakkaa ja muita herkkuja.

Työssä olosta

pidän kovasti. Tänään ja huomenna olen kurssilla, joka ei liity työhöni suoranaisesti. VSY:llä pidetään Hyvinvointitreenit Senioreille -koulutus ja siihen osallistun. VSY tarjosi kahvia, kaupunki ruokaa, joten nälkää ei tarvinnut nähdä tänäänkään, ei liioin janoa.

Mielenkiintoisia ajatuksia tuli esiin ja kirjasin jotain ylös:

- Osallisuuden ulkopuolisuus voi ilmetä fyysisenä kipuna. - kyse oli siis esim. ikäihmisestä, joka ei osallistu mihinkään ja tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Tosin minäkin tunnistan itsessäni tuon kivun Arin sairauden takia. Se tuntuu kovana paineena rinnassa, sydämessä. Se ei ole varsinaista ahdistusta, vaan se on surua ja murhetta, jotain syvää tunnekipua.

- Mielenterveydestä puhuimme paljon, koska MT eli mielenterveysseura järjestää näitä hyvinvointitreenejä, RAY puolestaan rahoittaa niitä. Mielenterveydestähän tulee, ikävä kyllä, ensimmäiseksi mieleen mielisairaus, tai ylipäänsä sairaus, eikä suinkaan terveys. Kuitenkin mielenterveys viittaa nimenomaan sairauden puuttumiseen, eikö vaan!

Mielenterveyttämme voimme hoitaa

sekä fyysisesti, psyykkisesti että sosiaalisesti. Itse kävelen ja se on tätä nykyä parasta mieleni hoitoa. Ulkoilmaa, luontoa, fyysistä kuntoa samalla ja mitä muuta vielä - kaikkea ei voi edes tietää, mutta paljon hyvää se saa minussa aikaan ja jokaisessa meissä, kun liikutamme itseämme. Mutta se, mitä teemme, pitää olla meistä myös hauskaa, muuten sen vaikutus ei ole niin hyvä. Ts. jos pakotan itseni jumppaan, vaikka inhoan sitä, siitä ei ole minulle todellista hyötyä.

Ikäihmisen kohdalla se ei tarkoita varsinaista liikuntaa, vaan tavalliset kotityöt ja liikuskelu on sekin mitä parasta mielenterveyden hoitoa samalla kun fyysinen kunto pysyy kohtuullisena.

Pienikin muutos mielenterveydessä vaikuttaa merkittävästi toimintakykyyn, sanottiin kurssilla. Kyllähän me sen tiedämme, jos tutkailemme itseämme. Joskus ei tarvitse tapahtua oikeastaan mitään, tai emme tunnista, miksi yhtäkkiä alkaa pohjoistuuli puhaltaa, vaikka sää näyttää ihan samanlaiselta edelleen - vertausta käyttääkseni.

Tänään

kiidin kurssilta kotiin, soitin sairaalaan, että tulossa ollaan ja ampaisin vaatteet vaihdettuani Arin luo. Hän oli valunut tuolissaan kurjaan asentoon, vaikka oli ollut kuulemma ihan hyvin aluksi. Minä taas olen sitä mieltä, että Ari ei valu mihinkään paikaltaan, jos hän alunperin on hyvin eikä selkätuki ole takapuolen alla liukumäkenä. Naisissa nostimme hänet paremmin ja siinä hän myös pysyi, kun lähdin hänen kanssaan ja olimme pari tuntia kuppilassa.

Kuppilahan oli kiinni, mutta ei haittaa. Kahvia minulla ei ollut mukana, en ehtinyt keittää eikä tehnyt mielikään, kun päivällä join monta kupillista.

Toisen kerran kone tilttasi.

Nyt jo harmittaa. Enpä jaksa enää kirjoittaa uudestaan, joten sanon hyvää yötä, Jeesus myötä, arvoisa lukijani. Nuku hyvin!