26.01.2016 - Laidasta laitaan tänään

Päivä alkoi hauskasti, pienoisen aamupalan ja muiden puuhien jälkeen lähdin tapaamaan Mireijaa pitsan merkeissä. Meillä oli antoisa hetki keskustellen ja molempien herkkua nauttien; kahvit ja jäätelöä päälle.

Viereisellä

kirpputorilla tein myös löytöjä. Ostin pikkuruisen pyjaman pikkuruiselle henkilölle sekä hiusklipsun itselleni. Mireija lähti ja minä löntystelin kotiin löytöjeni kanssa. En saanut lenkkiseuraa, mutta lähdin itsekseni. Sairaalassa koin pettymyksiä, en Arin taholta kylläkään. Lähdin synkkyyden vallassa kauppareissulle välillä. Meinailin tulla reilun tunnin päästä uudestaan; jospa Ari sitten olisi autettu istumaan.

Olin kerrassaan raskaalla mielellä. Koetin rukoillakin, mutta vaikka toisessa kädessä oli Sanan säilä, niin toiseen yritti tunkea fyysisiä aseita, noin tunnetasolla.

Löysin onneksi

kaupoista hauskoja juttuja Romanian paketteihin: harjoja, joissa on pieni peilikin sekä poistomyynnistä pipoja. Vaikka kudonkin niitä, ei lisä ole pahitteeksi. Minusta on niin mukava edes kuvitella ilahduttavansa jotakuta. Arille en voi ostaa mitään hauskaa ja sekin minua suretti tänään. Olen aika etevä keksimään hyviä puolia elämäntilanteeseeni, mutta joskus vaan suru pääsee valtaan, kun vastustusta on riittävästi.

Harmitti niin raskaasti

Arin sairastaminen, sairaala ja koko elämä, että kun sitten joidenkin tuntien päästä lähdin sairaalasta, itkin kurkku suorana, niin että silmälasit melkein liukenivat suolaisista kyyneleistäni. Onneksi alkumatka on autiota seutua, niin etten aiheuttanut ongelmia muille. Joku olisi voinut kiusaantua ja minä puolestani olisin voinut lässähyttää, jos huonosti olisi käynyt. Joskus on tarpeen saada ulista rauhassa. Tunsin itseni kaikkien hylkäämäksi. Sehän on onneksi vain tunne, mutta ikävä tunne, itsesäälissä rypemistä.

Itse asiassa

Arin kanssa meni mukavasti, kun sitten palasin sairaalaan kaupoiltani ja pääsimme kahvilaan kellarin kautta. Tosin Arin korvasta oli vuotanut verta, kuin olisi koira purrut. Ari painaa korvallistaan tyynyä vasten eikä korvalehti saa ilmaa riittävästi. Mutta samapa tuo, antaa verien roiskua, ei se ole koko elämä. Tosin tuollaiset pikku asiat lopulta saavat minut menettämään hermoni, kun niitä on tarpeeksi.

Kahvilassa oli nuoria vauvaa odottavia pareja läjäpäin, heillä oli jotain infojuttua siellä. Me menimme kirjastoon, laitoin oven puoliksi kiinni. Viktor soitti meille Raamattua, minä nostin jalat tuolille ja hain kahvilasta pullakahvit ja nautin elämästä. Ehdin kutoa yhden lapasen peukaloon asti. Ari veteli unia ja voi ihan hyvin korvasta huolimatta. Tuskin se häntä vaivasi ollenkaan. Mikäs meidän oli ollessa ja olimmekin toista tuntia.

Tuli lenkkeiltyä

yli 9 km tänään ja se tuntuu jaloissa. Pitäisi venytellä ja olenkin iltaisin tehnyt vaatimattomia ketkutuksia, mutta hyvin vaatimattomia, joten mistään venyttelystä ei voine varsinaisesti puhua. Eilisiltana pyörittelin hulavannetta kuntosalilla kuin vanha tekijä ja se on minusta hauskaa. Liika voi siinäkin olla liikaa, mutta minullahan tapaakin mennä överiksi, kuten täkäläisittäin sanotaan.

Olen ommellut

verhoja eilen ja tänään. Eräs ystävä pyysi ompelemaan. Hirvittää leikata kaunista kangasta, jos leikkaankin väärin. Ohjeessa luki selvästi että kaksi verhoa. Kun kangasta oli paljon, minä pöljä leikkasin kolme ennen kuin ymmärsin, mitä ohjeessa lukee. Olen toivoton kaikkien ohjeiden suhteen.

Olen iloinen

viime päivien kohtaamisista. Eilen kaupassa tapasin taannoisen kodinhoitajamme, tulin yhtä matkaa hänen kanssaan ja juttelimme. Joku kertoi vastaantullessaan lukevansa sivujani, se ilahdutti tietysti. Lapsenlapsi kikatteli ja taaperteli horjuvilla jaloillaan eilen luonani ja oli niin ihana. Pieniä asioita, suuria iloja!

Saunailta

ja jälleen ajattelin, etten varmaan mene nyt lumihankeen. Mutta jotenkin vaan tänäänkin kävin tähtiä katselemassa selinmakuulla lumihangessa. En tosin viipynyt siinä monta sekuntia, mutta sen verran, että näin tähtien vilkutuksen pimeällä taivaalla. Olisi niitä ollut rattoisaa kauemminkin katsella, mutta en viitsinyt. Sen jälkeen veri kiersi ja tuli lämmin ja hyvä olo, kun vähän olin lumipesuja tehnyt. Odotan uutta lunta, alkaa olla kovanpuoleista herkälle hipiälleni tämä nykyinen.

Päivän synkkä mieliala on mennyttä. Kuuntelen kirjoittaessani Mozartia youtubesta. Mukavan rauhoittavaa.

Viime yönä ei meinannut uni tulla. Siirryin tupaan nukkumaan ja laitoin Psalmit kuulumaan. Niin vähitellen pääsin uneen. Hyvää yötä tulevana yönä sinulle myös, arvoisa lukijani!

Rauhassa minä käyn levolle ja nukun, sillä sinä, Herra, yksin annat minun turvassa asua. -Ps 4:9