14.01.2016 - Valoa pimeyteen!

Näin viime yönä unta. Se oli aika sekava, mutta se antoi minulle toivoa elämäni suhteen. Sain sisäistä iloa, joka on ollut vähän säästöliekillä.

On tyypillinen

lapsuudenaikainen tammikuu. Lunta ryöppyää, kovasti pakkasta välillä. Viimaa ja hyytävää säätä. Tämä on tarpeen, tuleepahan sitten kevät ja kesä aikanaan, millaisina tulevatkin. Olen lenkkeillyt joka säässä ja se on välttämätöntä minulle.

Eilen Alfa-kanavalla

kolme naista keskusteli. En tuntenut heitä enkä tiedä heidän taustojaan, kun en katsonut ohjelmaa alusta asti. Mutta naisten jaksamisesta he keskustelivat: on lähdettävä ulos ja liikkeelle raskaankin työpäivän jälkeen, koska näin voimat uudistuvat ja taas jaksaa työssä. Ei pidä jäädä sohvalle makaamaan, vaikka väsyttää. Kun kolme viikkoa jaksaa pakottaa itsensä liikkeelle, huomaa jo eron. Näin naiset väittivät, ja uskon heitä oman kokemukseni kautta.

Toisessa ohjelmassa

Leeni Peltonen, vai Peltokoskiko lie, entinen Kotilieden päätoimittaja, kertoi unettomuudestaan. Häneltä on ilmestymässä tai ilmestynyt jo kirja Valvomo, jonka haluan lukea jossain vaiheessa. Tunnistin olevani samaa kaliperia kuin hän: yliherkkä stressin suhteen. Se aiheuttaa unettomuutta sekin. Jos tänään on tapahtunut jotain merkittävää, jännittävää tai ajatuksia herättävää, tai jos huomenna on odotettavissa, saatan valvoa sen takia tai herätä huolestumaan.

Tähän lääkkeeksi sopii miettiä jo päivällä, mitkä asiat tänään saattavat aiheuttaa valvomista ja etukäteen miettiä niitä. Iltalenkki myös olisi hyväksi. Samoin sängystä on noustava pois, jos uni ei tule. Voi lukea tai jotkut kuulemma jopa siivoavat. No, ainahan ei jaksa muuta kuin olla öllöttää, kun on niin väsynyt, ettei jaksa nukkuakaan.

Leeni vahvisti samaa, minkä itse koen hyväksi: KÄVELEMINEN on sopivaa juuri tällaiselle stressi-ihmisille! Se on sopivan hidasta, rauhoittavaa ja tasapainottavaa.

Olen kiitollinen

Jumalalle, että hän on antanut niin lukuisia keinoja meille ihmisille selviytyä elämän karikoista. Joskus on vaan tehtävä työtä niiden keinojen löytämiseksi. On myös suostuttava olemaan lapsellinen ja luova, vaikka saisikin vähän omituisen maineen. Toisaalta: jos on tarpeeksi ahtaalla, ei jaksa välittää ihmisistä. Aivan sama, mitä joku ajattelee.

Anssi Simojoki

saarnasi 20120617 Pauluksen seurakunnassa Luukkaan 9. luvusta. Saarna löytyy www.lhpk/saarnoja ja sieltä Saarnoja ennen adventtia 2012. Olen kuunnellut puheita järjestyksessä ja ollut hyvässä seurassa niitä kuunnellessani.

Vanhat saarnamiehet, kuten Simojoki, voivat ammentaa elämänkokemuksensa avulla paljon mielenkiintoista kuuntelijoille rohkaisuksi. Hän kertoo tuossa saarnassaan mm. nuoresta papista, joka meni surukotiin, jossa 75-vuotias mies oli kuollut. Kun pappi kysyi vainajan hengellisestä elämästä, puoliso vastasi, että Jumala ei antanut miehelle aikaa sellaiseen, kuolema tuli niin äkkiä. Pappi oli joutunut sanomaan, että Jumala antoi miehelle aikaa 75 vuotta.

Simojoki kertoo

myös uskovasta karjalaismiehestä, joka oli kertonut sotakokemuksiaan. Oli ollut venäläisen miehen ruumis taisteluhaudassa, vai missä se lie ollut, ja kyseinen mies oli joutunut kulkemaan usein ruumiin ohi. Joka kerta Jumalan ääni oli sanonut miehelle: siunaa tuo mies! Joka kerta mies oli ajatellut, että en siunaa, sehän on vihollisen sotilas, venäläinen kommunisti, en siunaa. Viimein hän ei voinut enää vastustaa Jumalan ääntä, vaan nosti miehen, peitti jotenkin, laittoi multaa päälle ja siunasi: maasta sinä olet tullut, maaksi pitää sinun jälleen tuleman. Herra Jeesus on sinut viimeisenä päivänä herättävä, veljeni.

Tämä kertoo Jumalan uskollisuudesta. Mies saattoi olla uskovan perheen poika, kenties uskova itsekin. Jumala piti huolen, että tämä hänen lunastamansa mies sai siunauksen kuoltuaan. Nämä tällaiset kertomukset ovat minusta todella ihmeellisiä ja kertovat jotain Jumalan suuruudesta ja huolenpidosta, jopa kuoleman jälkeen.

Niin vaan

olen saanut tänään imuroiduksi. Estrogeenin tuotannon vähenemisestä tämä hidastelu kuulemma johtuu, kertoi ystävä. Enää ei ole sellaista puhtia ja vauhtia kuin ennen. Kuin täillä tervassa on mummon tekemiset. Kumma kyllä vähitellenkin asiat hoituvat.

Aamupäivän

keittelin vanhoja kynttilänpätkiä. Sulatin niitä kattilassa maksalaatikkopurkissa ja uitin kananmunakennojen osia siinä liemessä. Sain valtavan läjän sytykkeitä äitiä varten, kun hän pitää tulta takassa. Itse asiassa aloitin homman jo illalla, mutta en jaksanut tehdä työtä loppuun, kun piti välillä siivota ja jäähdyttää entisiä tekeleitä. Samalla oli hyvää aikaa kuunnella saarnoja ja myös Raamattua kuunneltuna.

Lenkillä kävin

sen verran, että Minimanissa poikkesin katsomassa, olisiko langat tulleet tarjoukseen, mutta turha reissu sikäli. Onneksi löysin sentään yhden tölkin ja mainion juomapullon lumihangesta. Loppukuusta voisinkin kertoa, mitä kaikkea olen tässä kuussa löytänyt. Olen alkanut pitää kirjaa niistäkin.

Lenkki sujui uusilla kengillä,

kävin eilisiltana ostamassa Icebug-nastakengät tarjouksesta. Hirvitti satsata kenkiin niin paljon, mutta kengät ovat tosi tärkeät ja sekin, etten katkoisi luitani lenkeilläni. Se vasta kalliiksi tulee. Juuri nyt ei ole liukasta, mutta vielä tulee paljon pääkallokelejä ennen kuin kevät koittaa.

Wycliffe-piiri

kokoontuu luonani tänä iltana. Sen takia oli tärkeää saada imuroiduksi ja vähän järjellyksi paikkoja. Jos ei kävisi vieraita, kämppä olisi paljon siivottomampi usein. Itselläkin on parempi mieli silloin, kun paikat ovat suunnilleen järjestyksessä.

Kutonut olen

niin paljon, että jännetuppitulehdus kai tulee ennen pitkää. Kunpa ei tulisi, kunpa osaisin jumpata oikein ja tarpeeksi sekä lepuuttaa välillä harteitani. Olen kutonut pipon vanhalle opiskelukaverille ja nyt teen lapasia. Toivottavasti niistä ei tulee sopivat, en ole varma. Liian suuret niistä ei tule, mutta pienet voi tulla. Saapa nähdä.

Piakkoin kipaisen

tuottajien torille. Olen tilannut sieltä taas kananmunia, pari kalaa ja piimää. Niidenkin raahaaminen koettelee harteita, vaikka reppu onkin kätevä kantoväline.

Lunta satelee hiljakseen. Aurat ovat liikkeellä, lumi on kevyttä ja sitä on paljon. Päivä on vaalennut, kevät kurkistelee vielä kaukana, mutta tulossa se on. Nautitaan nyt tästä hetkestä.

Iloa sinulle, arvoisa lukijani!

Minä tiedän, Herra, ettei ihmisen tie ole hänen vallassansa, eikä miehen vallassa, kuinka hän vaeltaa ja askeleensa ohjaa. -Jer 10:23