Kategoriat: Ajankohtaista

Tänään oli upea sää! Kävin aamupäivällä lenkillä ja avannossa. Paluumatkalla otin kuvia. Meren jäällä jo ihmiset kulkevat täyttä häkää. Itsekin aion mennä joskus myöhemmin. Nyt on turhan kylmää, tuulestakaan en välitä. Ja jään pitää olla riittävänpaksua!

Messu

oli erinomaisen hyvä tänään Kirjastonkatu 5:ssä. Tosin en kuullut saarnaa, vaan kuuntelen sen netistä huomenissa. Pidin pyhäkoulun 9 lapselle saarnan aikana. Aiheena oli Jeesuksen ensimmäinen; alkuperäisen sanan mukaan ensisijainen, merkitykseltään ensiarvoisen tärkeä tunnusteko eli veden muuttaminen viiniksi.

Kuuntelin etukäteen

Petri Hiltusen pitämän saarnan samasta aiheesta joltain aiemmalta vuodelta; Joh 2:1-11 se muistaakseni oli. Tarvitsin pyhäkoulua varten taustatietoa itselleni.

Kirkkokahvien

Rantakatu sairaalan päästä kuvattuna tänään

yhteydessä muistimme erästä seurakuntamme jäsentä, joka muuttaa aviomiehensä perässä toiselle puolelle Suomea ja siis jättää meidän perheyhteytemme. Annoimme lahjan ja muuta hyvästien lisäksi.

Perisynnistä

oli tämän kertainen kirkkokahviopetus Tunnustuskirjoista, jotka ovat Luterilaisen kirkon käyttämiä uskonkappaleita vai miksi niitä sanotaan, en tiedä. Ne perustuvat Raamattuun, eivät ole kenenkään ihmisen keksimiä siis vaan Jumalan sanaa tiivistetysti. Lähetyshiippakunnan seurakunnat noudattavat kyseisten Tunnustuskirjojen opetuksia.

Keskustelusta opetuksen jälkeen tuli hyvin mielenkiintoinen ja opettavainen meille seurakuntalaisille, sillä eräs satunnainen kirkkovieras esitti eriäviä mielipiteitä, ei tosin perisyntiin liittyen. Pastorimme vastasi niihin Raamatun pohjalta ja keskustelu oli rakentava meille kuulijoille.

Itsekin ymmärsin

että oma aikuisena kokemani uskoon tulo ei ollut uudestisyntyminen vaan kuolleen herääminen eloon. Jo kasteessa olin saanut uudestisyntymisen ja uskon sekä Pyhän Hengen.Tuhlaajapoika-kertomus puhuu tästä. Poika sai Isänsä kodissa kaiken. Kaikki mikä oli isän, oli myös pojan. Mutta poika lähti maailmaan ja hänestä tuli hengellisesti kuollut. Hän menetti kodin perinnön. Jos poika olisi kuollut maailmalla ollessaan, ei hän olisi perinyt mitään isänsä kodista, koska hän oli luopunut siitä lähtiessään. Maailmaan lähtenyt, lapsena kastettu kuolee synteihinsä, jos ei palaa Isän kotiin.

Mutta poika katui,

kääntyi ja palasi takaisin isän kotiin. Ja isä sanoi:

...sillä tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt. -Luuk 15. luvusta

Olin oikein kiusattu

jälleen pyhäkoulun pidosta. Mutta jälkeen päin olen helpottunut ja tuntuu, ettei se vaikeaa ollutkaan. Etukäteen vain tunnen itseni niin viheliäiseksi, etten tahdo nahoissani pysyä. Uusiakin lapsia oli mukana ja he oikein odottivat pyhäkoulua!

Espanjan tunnit

alkavat huomenna ja lisäksi aion mennä huomisiltana kuntosalille. Arin luonakin olisi tarkoitus käydä, mutta pitää katsoa selviänkö sinne huomenna.

Sain valmiiksi

toiset lapaset, ensimmäisistä tuli liian pienet ja laitan ne Romanian lasten paketteihin ensi jouluna varmaan. Lähetän huomenna pipon ja lapaset matkaan ja toivon, että ne ovat sopivat ja kelvolliset saajalle. Rukoilen, että niiden kantaja saisi hyvän mielen ja iloisia ajatuksia pipoa ja lapasia käyttäessään.

Iloa alkaneeseen viikkoon,

arvoisa lukijani! Nautitaan kauniista pakkaspäivistä, sillä pian ne väistyvät ja uudet tuulet taas puhaltavat!