03.01.2016 - Onnellista Uutta vuotta!

Terveisiä Nivalasta! Kävin kahden yön reissun äitini luona. Menin myös osallistuakseni sukulaisen, sotaveteraanin hautajaisiin, jotka olivat eilen. Juuri kotiuduin, hetken kuluttua lähden Lähetyshiippakunnan messuun, Mikaelin seurakuntaan, Kirjastonkatu 5:een. Tervetuloa muutkin, jotka janoatte yhteyttä Jumalaan ja jos teiltä puuttuu seurakuntayhteys.

Uusi vuoteni alkoi ihanasti. Jumala rohkaisi minua erityisellä tavalla. Kävelin uimaan, otin muutaman valokuvan, kun taivas oli taas niin, niin kaunis auringon noustessa meren rannan takaa.

Paluumatkalla

katselin tuota suloista näkyä, aurinko kimalteli lumiriitteeseen, jota oli vähäsen soran päällä. Yhtäkkiä huomasin, että hangella kimalteli kolikoita, reilut kuusi euroa. Jumalahan puhuu meille sillä kielellä, mitä me ymmärrämme, Yhdelle yhdellä lailla, toiselle toisella. Minulle hän sanoi tämän tapahtuman kautta:

Katso, miten ihmeellinen tulevaisuus sinua odottaa! Jumalan taivas, joka on kauniimpi kuin osaat kuvitellakaan. Vajavaisilla silmilläsi näet jotain sen loistosta. Ja nämä kolikot ovat osoitus siitä, että tulipa eteesi mitä tahansa, minä ruokin sinut, minä vaatetan sinut, pidän sinusta huolen. Sinulta ei tule mitään puuttumaan.

Nämä ajatukset ovat tietysti oman mielikuvitukseni tuotetta, mutta ne ovat myös täysin raamatullista puhetta Jumalan huolenpidosta omia lapsiaan kohtaan.

Se, joka minuun turvaa, ei joudu häpeään.

Nivalassa osataan

viettää hautajaisia. Tietysti on monia, jotka eivät ole koskaan joutuneet tai päässeet osallistumaan sellaisiin eikä hautajaisten järjestäminen ole silloin helppo juttu. Eikä se tietysti helppoa ole muutenkaan, mutta tietyt rutiinit kun omaa, niin tehtävä ei ole ylivoimainen omaisille. Varsinkin jos on useita henkilöitä jakamassa vastuuta asioista.

Suurista suvuista olevat ihmiset, kuten itsekin ilokseni olen, ovat tottuneet osallistumaan, joten heillä on tietyt tavat ja tieto, miten yleensä toimitaan näissä tilanteissa. Kirjoitan aiheesta joskus, kun ennätän ja jos muistan.

Melkein eniten minua koskettaa

haudan luominen umpeen. Suvun miehet, kantajat, aloittavat lapioimisen. Hetken kuluttua lähisukulaisista miehet yksitellen menevät ja ottavat lapion kaivajilta ja jatkavat heidän työtään. Kun kumpu alkaa olla täysi, lähisuvun miehille ojennetaan jälleen lapiot ja he tasoittavat haudan kummuksi ja asettelevat kuusen haot siihen kauniisti. Sen jälkeen seppeleet käydään laittamassa kummun päälle. Näin on vainaja saateltu haudan lepoon myös kirjaimellisesti. Meidän kaikkien osa ennemmin tai myöhemmin.

Jatkan toiste, lähden pian marssimaan messuun.

Olkoon alkanut vuotesi siunattu, arvoisa lukijani!