24.12.2015 - Hyvää Joulua Sinulle!

Hyvän joulun toivotus on kirjoitettava, enhän toki niin löperö ole. Kirjoittaminen on minulle kuin kaapin siivous. Tulevat asiat järjestykseen.

Olen yrittänyt puhua järkeä itselleni: kaikki on aivan hyvin. En vain tahdo saada itseäni uskomaan. Pystyn kyllä melkein nauttimaan olostani, mutta jokin pieni osa sisälläni on surullinen ja murheissaan. Mutta voisiko toisin ollakaan? Vaikka Ari ei olisikaan sairaalassa, niin maailman tuska ja murhe on yhteinen. Löysin lohdutuksen sanat virrestä 429, ne vastaavat sisäisen ahdistukseni syyhyn ja helpottavat oloani:

1.
Ylitse kaikkien rajojen
tuska ja murhe on yhteinen.
Ihmisten ainoa lohdutus
on kaikki voittava rakkaus.
Joka päivä eteemme avautuvat
uudet mahdollisuudet ja tiet.
Sinä johdatat meitä maailmaan
ja voimaa suot yhä uudestaan.
Sinä kannat, sinä viet,
sinä kannat, sinä viet.

2.
Ylitse kaikkien rajojen
riemu ja kiitos on yhteinen.
Kristuksen anteeksiantamus
on iankaikkinen vapaus.
Joka päivä eteemme avautuvat
uudet mahdollisuudet ja tiet.
Sinä johdatat meitä maailmaan
ja voimaa suot yhä uudestaan.
Sinä kannat, sinä viet,
sinä kannat, sinä viet.

3.
Ylitse kaikkien rajojen
sana on vietävä yhteinen.
Kristuksen armo ja siunaus
on meille elämä, pelastus.
Joka päivä eteemme avautuvat
uudet mahdollisuudet ja tiet.
Sinä johdatat meitä maailmaan
ja voimaa suot yhä uudestaan.
Sinä kannat, sinä viet,
sinä kannat, sinä viet.

Pia Perkiö 1977. Virsikirjaan 1986.

Pölyt jäivät pyyhkimättä,

mutta haitanneeko tuo. Monta korttia jäi lähettämättä, mutta sillekään en voi mitään. Paukut loppuivat. Sekään ei haittaa. Yleissiivouksen tein, eilenkin vielä lattioita pyyhiskelin.

Sain paljon kortteja, kukkiakin. Lahjojakin ystävät ja sukulaiset ovat tuoneet. Kiitos kaikille! Itsekin olen ollut asialla jossain määrin.

Nuorin poika vaimoineen on poikennut useana päivänä, kun tulivat Tampereelta joulun viettoon. Pääasiassa he ovat toisessa anoppilassa, mutta tulevat myös minun luokseni yöksi pyhien aikana ja ainakin joulupäiväksi.

Ari vietti syntymäpäivää

eilen. En käynyt sairaalassa, mutta soitin, kun Arin veli oli siellä käymässä. Oli siellä muitakin käynyt. En jaksanut tunkea sinne, kun huoneessa on kaksi muutakin potilasta. Kävin sen sijaan avannolla kävellen sinne ja paluumatkalla kaupassa. Pullobongailua samalla, totta kai. Kävin ostamassa Salesta himoitsemiani lakritsisuklaita, mutta ne olivat vähän pettymys. Aioin ostaa niitä aiemmalla kerralla, kun palautin bongailujani, mutta jouduin perumaan kaupan. Rahamassi ei ollutkaan repussa.

Ari on ollut pirteämpi

viime aikoina ja uskon syynä olevan argininia sisältävän energiajuoman, jota Ari saa ainakin muutaman viikon ajan, toivottavasti eteenkin päin. Tietysti juoma laitetaan suoraan letkun kautta mahaan, se onkin ns. puolivalmiste, joka on "puoliksi syöty", sulattamatta valmis mahalaukkuun.

Itse sen sijaan olen varmaan Arin kuukausi sitten tapahtuneen osastonvaihdoksen takia aika poikki. Olen myös kurkkuani myöten täynnä sairastamista, en vaan jaksaisi yhtään, mutta onneksi tarvitsee vain päivä ja hetki kerrallaan kulkea. En jaksaisi kohdata muita potilaita Arin luona käydessäni, mutta siltä ei voi välttyä. Eivät he minua häiritse eivätkä ärsytä, päinvastoin, tunnen suurta myötätuntoa. Mutta myötätuntokapasiteettini tarvitsisi jotain uudistusta. Herra auttakoon!

Muutokset rasittavat aina, vaikka ne olisivat myönteisiäkin, kuten tämä on Arin kannalta. Tosin tilaa on minulle vähemmän, kun käyn, eikä keinutuolia, mikä on suuri puute siellä jaksamiseni kannalta.

Aattoa vietän

Arin kanssa tyttären perheessä, jonne tulee myös kakkospoika vaimoineen. Ajan iltapäivällä sairaalaan, menen auttamaan Arin pukeisiin, invataksilla huristamme Karhulaan, muutaman tunnin päästä takaisin sairaalaan. Minä sieltä autolla takaisin tyttären luo jatkamaan yhdessä oloa ja sitten yöksi kotiin.

Aamulenkillä

käyn kuitenkin piakkoin, kotikaljaa kaupasta ja pieni katukierros, jos ei ole kovin liukasta. Sitten pyrinkäymään avannolla, ellei laiskuus iske. Ehkä vielä saunaankin, vaikka eilen jo kävin.

Soitteluakin

aion harrastaa, sillä sunnuntaina 27. päivä minulla on kanttorivuoro Mikaelin seurakunnassamme, Kirjastonkatu 5:ssä klo 17. Sitten joulunpyhät ovatkin ohi, mikä tuntuu jo tässä vaiheessa helpottavalta!

Pauluksen postillassa

on kaksi hienoa aattohartautta. Otan sen mukaan tänään ja luemme varmaan toisen niistä yhdessä ollessamme. En vaan tiedä kumman, sillä molemmat ovat puhuttelevia ja mainioita, koska ne ovat juuri aattoillaksi tarkoitettuja.

Kiitän tässä vaiheessa jo kuluneesta vuodesta Sinua, arvoisa lukijani, joka olet jaksanut kulkea kanssani välillä niin kivikkoista polkua, toisinaan valoisia vainioita! Kiitos myös Sinulle, joka olet raottanut omaa elämääsi joko vieraskirjaan tai sähköpostilla, jopa kortein! Ystävyys voi syntyä niin monin eri tavoin.

Hyvää Vapahtajamme syntymäjuhlaa!