Kategoriat: Ajankohtaista

Hyvää Tuomaksen päivää pojallemme, jonka toinen nimi on Tuomas! Onnea myös enolle, jolla on tänään syntymäpäivän lisäksi hää- ja kihlapäivä, jotka ovat tietysti yhteisiä hänen vaimonsa kanssa, nämä jälkimmäiset.

Leipomisaamu

tänään, sillä heräsin neljältä. Luin Raamattua ja päivän rukousaiheita ja hörpin aamukahvia. Nykyisin mahani kieltäytyy isoista kahvimääristä. Se näyttää sisäistä stop-merkkiä. En enää kykene juomaan kuppikaupalla - kummallista! Lienenkö sairas vai alanko tulla terveeksi? Vaiko pelkästään vanhaksi.

Limput

saan pian uunista ulos - tein mallaslimppuja tällä kertaa. Ohje pussin kyljessä, helppo. Pikkupullat odottavat voideltuina ja pullaukot, joita ajattelin viedä erääseen perheeseen. Sämpylätaikina on sekin vaiheessa. Jos ei aio tuhlata sähköä, on oltava kapperana. Ja minä en aio tuhlata mitään, mikäli hoksaan olla tuhlaamatta.

Eilisen

päivän olin aika murheellinen, vaikka kaikki oli aivan hyvin. Siis kukaan ei ollut kuollut eikä sairastanut sen enempää kuin yleensäkään, paitsi yksi jälkipolvesta oli aamuyön pitänyt perhettään hereillä yskiessään. Mutta kuten taivas oli harmaa, oli mielenikin. Olin äärettömän väsynyt, vaikka olin nukkunut yhdeksän tuntia. Päiväuniakin yritin, mutta en jaksanut nukahtaa. Keskipäivällä sentään kävin saattelemassa autolla ystäväni junalle ja sain rukoilla hänen pitkän matkansa puolesta. Se oli ilo tehdä.

Kuuntelin Raamattua ja saarnoja, mietin, lähteäkö messuun vai ei, kun niin väsytti. Oli kolmekin vaihtoehtoa, joita harkitsin, mutta kaikki tuntui yhtä uuvuttavalta. Aamulenkillä olin kyllä käynyt, ulkoilma tekee aina hyvää, olipa tilanne mikä hyvänsä. Lähdin joka tapauksessa kahden jälkeen löntystelemään kaupungille ja lopulta kiersin korttelia. Rukoilin ja kyselin mitä tehdä. Vastaani tuli tuttava, joka oli menossa Sley:n messuun ja sinne minäkin sitten lähdin.

Sain istua rauhassa penkissäni, hyvä ystäväni Mirella istui edessäni kuoronsa kanssa. Minua hoiti Jumalan sana, jouluvirret samoin ja saarnakin oli Jumalan sanaa. Eniten koskettivat ehtoollisen päästösanat:

Tämä on koskettanut huuliasi. Niin on velkasi maksettu ja syntisi sovitettu. -Jes 6:7

Jumalan sana on elävä, siinä Jumala itse puhuu, sana on Jeesus Kristus, joka tuli lihaksi. Vaikea käsittää, mutta alan aavistella jotain asiasta.Sen takia olen iloinen, että löysin netistä vuoden 1933/38 raamatunkäännöksen luettuna. Sieltä voi kuunnella, mitä tahtoo; Raamatussahan on yhteensä 66 kirjaa. Löytyy osoitteesta

http://www.netmission.fi/aaniraamattu

Toinen mielenkiintoinen

linkki, jonka sain eilen kaveriltani kuunneltavaksi, on

https://www.youtube.com/watch?v=QqFxYWw8JHY

Kyseessä on jonkun miehen v. 1984 saama profetia Suomen tilanteesta. Tässä toinen lukee sen. Olen lukenut ja mahdollisesti kuunnellut sen joitakin kertoja ennenkin, mutta nyt se tuntuu avautuvan enemmän. Ainakin moni siinä kerrottu asia on tosi, kuten Suomen taloudellinen tilanne, joka on paljon huonompi kuin osaamme kuvitella, tms. Ja vastaavasti uskovien tilanne on paljon parempi kuin ymmärrämmekään.

Jos profetiassa on jotain Raamatun vastaista, se pitää hylätä. Tässä en näe sellaista. Mutta tulevaisuuteen viittaavat asiat voidaan todeta tosiksi tai epätosiksi vasta ajan kuluessa. Eräs Raamatun profetia annettiin 700 vuotta ennen sen toteutumista. Kyse on Jes 53 luvusta, jossa ennustetaan Jeesuksen elämästä ja ristinkuolemasta. Myös Jeesuksen syntymä on ennustettu Vanhassa Testamentissa kuten moni muukin asia, joka sittemmin on tapahtunut.

Mutta mikään Raamatun ohi menevä asia ei ole faktana pidettävä. Se käy ilmi myös tuosta profetiasta, jossa kehotetaan vakavasti meitä tekemään parannusta, myös meitä uskovia. Ja että kukaan ei tule auttamaan Suomea eikä kukaan ota vastaan pakenevia suomalaisia hädän hetkellä. On vain yksi, joka voi auttaa ja hän auttaa VARMASTI jokaista, joka luottaa Jumalan sanaan ja turvautuu vain Jumalaan. Muuta apua ei ole. Suomen armonaika alkaa loppua.

Profetia on kaikkineen kuitenkin lohdullinen jokaiselle, joka luottaa Herraan. Mitään vuosilukuja siinä ei anneta ja oikein onkin:Jumala ei niitä meille kerro:

Hän sanoi heille: "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut,
vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka". -Apt 1:7,8

Leipoessani

olen kuunnellut paitsi Kalle Väätäisen, Markus Pöyryn ja Joel Kerosuon saarnat, myös Matteuksen evankeliumia netistä. Tulin lohdutetuksi seuraavalla sanalla:

Hän otti kantaakseen meidän syntimme.

Voiko sen suurempaa armoa olla, arvoisa lukijani?

Siunattua Joulunaikaa, joka alkaa tänään Tuomaksen päivänä ja päättyy 13.1 Nuutin päivään!