13.04.2014 - Rukouskävelyllä

Sateisen illan jälkeen seesteinen aamu.

Päivä on alkanut mainiosti. Syvällinen, antoisa puhelu äidin kanssa. Lenkille kirkastuvaan aamuun, joka vaihtui kevyeksi sateeksi loppuen, kun pääsin kotiin. En oikeastaan edes kastunut.

Kaverini kertoi Joel Hallikaisen elämäntarinaa, tämä oli puhunut miesten kahviaamiaisella. Kyyneleet valuivat silmistäni sitä kuunnellessani.

Joel oli keikkaileva viihdemuusikko. Kerran yöllä kotiin ajellessaan radiosta tuli sattumoisin jumalanpalvelus. Pastori puhui ihmisen syntisyydestä ja muusta, joihin Joel ääneen vastasi autossaan, ettei pidä paikkaansa, ei ole totta; en tarvitse Jumalaa.

Puheen edetessä Joeliin osui kuitenkin Jumalan Sana ja hän alkoi itkeä ja huutaa autossaan Jumalan edessä. Siitä alkoi hänen tiensä ja kasvamisensa Jumalan lapseksi.

Nelikymppisenä Joel tapasi isänsä ensi kertaa. Joitakin kertoja he tapasivat, isä pyysi pojaltaan anteeksi ja Joel antoi anteeksi.

Miestenpäivillä kerran Joel kertoi isä-tarinaansa. Puheen loputtua eteen asteli yllättäen joku mies, ja Joel tunnisti: sehän on isä!

Isä kertoi mikrofoniin, että hän on se mies, josta hänen poikansa puhui. Isä oli yleisön edessä vielä pyytänyt Joelilta anteeksi. Ihmiset itkivät. Minuakin jälleen itkettää.

Tällaisia parantumistarinoita me tarvitsemme ja meidän sisimpämme kaipaa: että ihmiset eheytyvät, kun saavat anteeksi ja antavat anteeksi. Minäkään en olisi tässä, jos Arin ja minun kohdalla Jumala ei olisi tehnyt niin paljon eheyttävää työtään parantaen ja hoitaen.

Mikä sitten on edes terveyttä, parantumista ja eheytymistä? Sitä kukin voi miettiä tykönään.

Eiliseen kirjoitteluuni sopii mainiosti eilinen Arkkipiispa Leightonin sana:
"Et koskaan tiedä, miten luja on otteesi Kristukseen tai miten luja on Hänen otteensa sinusta, ennen kuin paholainen on käyttänyt kaikki keinonsa houkutellakseen sinut eroon Hänestä. Silloin tunnet Kristuksen oikean käden lujan otteen."- -
-Cowman: Virtoja erämaassa

Tälle päivälle Cowman itse sanoo:
"Jumala valmistaa meille sekä lepo- että työpaikat.
Väsynyt vaeltaja, lepää siis ja kiitä tiesi varrella olevasta lähteestä."
-Virtoja erämaassa

Psalmista rukoilee ja sanoo Jumalalle:
SINUN SANASI ON MINUN JALKAINI LAMPPU
JA VALKEUS MINUN TIELLÄNI.

Eilinen luontopolkuni puhuttelee minua; kirjoitin siitä tulevaan Viikon sanaankin tekstiä. Kävellessäni näin koko ajan polun eteenpäin, paitsi joskus harvoin, kun polku kääntyi jyrkästi.

Reitti päättyi samaan paikkaan josta alkoi. Matkan varrella oli runsaasti kivikkoista, hankalaa tietä. Oli märkää ja upottavaa. Oli suoraa, helppoa ja tasaista polkua. Lumi peitti joitain kohtia. Kiertopolkuja oli muodostunut paikkoihin, joissa varsinainen polku upotti liikaa. Kulkija saattoi valita helpomman reitin.

Jukka Salminen kertoo kirjassaan Tie, mies ja tähtitaivas, että hän lähti usein aamuyöllä jo vaeltamaan. Muutaman tunnin ajan otsalampun valo valaisi vain askeleen kerrallaan, mutta se riitti, että pääsi eteenpäin ja matka eteni kohti päivänkoittoa.

Tätä on uskossa vaeltaminen. Emme näe eteenpäin, mutta luotamme, että vaikeiden kohtien jälkeen tulee helpompi polku, jolloin saa levätä. On jopa keitaita, lähteitä polun varrella. Eilen tosin oli rämettynyttä suota lähteiden sijaan, mutta nuotiopaikka oli. Sitä odottaen jaksoin puoliväliin. Sen jälkeen olikin enää puoli matkaa kuljettavana ja levon jälkeen jaksoin hyvin kävellä.

Vaikka tiedämme, että vaikeita polkuja tulee, meidän ei tarvitse pelätä. Niissäkin meillä on apu, joka ei petä. Meitä johtatetaan, jos haluamme tarttua Auttajamme käteen.

Kolmelta on Evankeliumiyhdistysen messu, jonne suuntaan lenkkarini hetken kuluttua.

Olkoon päiväsi siunattu, Herra kanssasi, matkamies!