24.11.2013 - Sinun tahtosi tietä vain!

Gloria-kuoro lauloi enkelimäisesti kirkossa; otsikon sanat eräästä heidän laulamastaan laulusta.

Lapsenlapsen perhe oli luonani, tyttären syntymäpäivät vietettiin eilen.

Elämässä on päiviä, joista osaa sanoa tarkalleen, missä ne on viettänyt. Tämä päivä on sellainen, neljännesvuosisata sitten. Hikoilin Kristiinankaupungin synnytyspuolella ja odottelin tyttären syntymää. Hän syntyi viiden maissa iltapäivällä. Ilon päivä, yksi neljästä, mitä lasten syntymiin tulee.

Sydämessäni on ilo ailahdellut koko päivän, kun olen odottanut Sley:n messuun menoa kolmelta. Siinä vaiheessa, kun piti lähteä, tietysti väsytti ankarasti, mutta se ei estänyt menoani.

Ja saarnan puolivälissä iski koomainen unetus. Saarna oli erinomainen, tuomiosunnuntain teksti Mt 25. luvusta. Lampaat ja vuohet, erottelu. Se päivä tulee, uskoimmepa siihen tai emme. Minä uskon. Aivan varmasti se päivä tulee, joko kuolemamme hetkellä tai sitten, kun Jeesus palaa takaisin. Emme tiedä päivää emmekä hetkeä. On valvomisen aika.

Olen aina rakastanut tuomiosunnuntaita. Tämä päivä päättää kirkkovuoden, alkaa uusi kirkkovuosi. Uusia alkuja odotan, hyvästelyjä kavahdan. Virsi 160 sai kyynelkanavani vuotamaan kuten se tekee aina:

1.
Kun luova tahto kaikkeuden Herran
turmellun maailmamme kohtaa kerran,
on päivä tuomion.
Nyt polvillemme!
Jumala, luoja, saakoon kiitoksemme.

2.
Kun ihmiskunta huutaa peloissansa,
ilmestyy Kristus, näyttää kunniansa.
Nyt koittaa oikeus.
Nyt polvillemme!
Pilvissä loistaa merkki Kristuksemme.

3.
Siis ajan merkit nähkää: uutta luodaan,
puu kukkii, kesä keskellemme tuodaan.
On päivä Kristuksen.
Nyt polvillemme!
Kunnian Herra tuntee kurjuutemme.

4.
Hän ristinpuulla kuoli puolestamme,
hän kantaa Isän haltuun maailmamme,
hän, uhrikaritsa.
Nyt polvillemme!
Kaikesta saakoon Isä kiitoksemme.

5.
Maailman ääriin kaikuu huuto Herran,
se elävät ja kuolleet kohtaa kerran.
Nyt armon aika on.
Nyt polvillemme!
Ja Vapahtaja saakoon kiitoksemme.

Eyvind Skeie 1978. Suom. Anna-Maija Raittila 1982. Virsikirjaan 1986

Itkin kirkossa moneen otteeseen. Olin herkällä mielellä, kosketettu. Paljon surua ja kovia kohtaloita tutuiksi tulleilla ihmisillä ympärilläni, minullakin.

Tuon virren sanat lohduttavat minua ja sävel hoitaa, olen kuullut sitä jo lapsesta asti. Kerran loppuu tämä maallinen taistelu, jolle ei tunnu loppua näkyvän vuosikymmentenkään jälkeen. Sotauupumusta.

Välillä toivoisin vaihtelua tappelukentälle, mutta sittenkin sanon samaan hengenvetoon, että älä vaan, hyvä Jumala, tee kuten minä pyydän, vaan tee niin kuin sinä tiedät olevan parhaaksi minulle ja Arille.

En mistään hinnasta halua kulkea oman tahdon tietä!

Sukulaistyttö on mennyt kihloihin! Niitä häitä odotellessa pääsen toisiin häihin parin viikon päästä; erään vanhan tuttavan vihkiäisiin. Mukavaa.

Iloa sinunkin alkavaan viikkoosi, arvoisa lukijani!

jk. Tänään kävin meressä. Portaat oli otettu pois Naistenrannasta. Menin uimarannalle siis. Vesi on siinä niin matalaa, että juuri peityin, kun menin makaamaan pohjaan kuin lahna. Ei se mitään uimista ollut, mutta virkistyksen sen totisesti toi!

Tällä kertaa minulla oli repullinen paksuja vaatteita mukanani, joten palelemisesta en kärsinyt!