10.11.2013 - Pimeydessä loistaa valo!

Sateista, lumetonta, lauhaa ja pimeää.

Jostain syystä rakastan näitä marraskuun pimeitä päiviä. Olen syntynyt tämän kuun lopussa, joten tiedän, että syntymäpäivä on tulossa. Ja sen jälkeen alkaa uusi kirkkovuosi, adventin aika ja joulu.

Oikeastaan en pidä pyhistä ja varsinkaan juhlapyhistä. Pidän enemmän arjesta ja sen haasteista. Lepohetkistä arjen keskellä. Kynttilästä aamuhetkellä, kun istun pöydän ääreen kahvikuppini kanssa.

Kirjoitin kakkosblogissani aamulla erinomaisesta saarnasta, jonka Arto Lehtineva piti Vaasan kirkossa tänä aamuna. Etusivulta löydät linkin sitä lukemaan, jos tahdot.

Cowmanin kirjan päivän teksti vahvistaa päivän saarnatekstin opetusta. C.H. von Bogatzky kirjoittaa siinä Aabrahamista. Tämä uskoi sanan, jonka Jumala antoi ja piti siitä kiinni.

Meillä on paljon enemmän Jumalan lupauksia kuin Aabrahamilla oli. C.H.von B. kirjoittaa:
"Teet hyvin, kun panet täyden luottamuksesi Jumalan Sanaan. Ja vaikka Hänen apunsa viipyisi ja paha tulisi yhä pahemmaksi, älä heikonnu uskossa vaan rohkaistu riemullisesti.

"Tiedäthän Jumalan suurten lupausten yleensä täyttyvän sellaisella ihmeellisellä tavalla, että Hän tulee avuksemme juuri sinä hetkenä, kun se näyttää vähiten mahdolliselta.

"Hän turvallisesti auttaa silloin, kun hätätilanne on suurin. Näin käy siksi, että todella tiedettäisiin avun tulleen juuri Häneltä.

"Hän tekee näin, että emme luottaisi näkemiseemme tai tuntemiseemme, niin kuin tapamme tavallisesti on, vaan aina ja kaikissa olosuhteissa ja elämämme tilanteissa yksin Hänen pelkkään Sanaansa."
-Virtoja erämaassa

Lehtineva kertoi saarnassaan paappansa verenvuodon tyrehtyneen heti, kun lääkäri sanoi, etteivät he voi tehdä mitään enää; vain ihme voi auttaa. Silloin Jumala saattoi toimia: Hän ei anna kunniaansa ihmisille.

On helppo sanoa, että luotan Jumalaan täydellisesti. Mutta onko se totta, kun tulee ahdinko?

Se on jäänyt ja jää nähtäväksi, kun tulee se tilanne, josta emme kerrassaan selviä itse. Silloin tulee ilmi, mikä on turvamme.

Kävin päivällä Petrin luona kahvilla, hänellä on syntymäpäivä tänään. Silloinkin oli isänpäivä, kun hän syntyi. Petrin kissa, Mutkahäntä, teki temppujaan ja vaani minkä ehti. Se on hyvin seurallinen kissa, mutta ikävä kyllä saattaa purra. Petri pärjää sen kanssa mainiosti.

Kolmeksi kävelin Sley:n messuun Kirkkkopuistikolle. Siellä oli lämmin tunnelma, kauniita virsiä ja Gloria-kuoro lauloi kuin enkelikuoro konsanaan. Kahvihetki oli antoisa, hyvä ystäväni Mirkku oli myös paikalla kuten Mitchel vaimoineen ja lapsineen.

Onneksi oli pussi taskussa, löysin tölkkejä matkalla. Loppuvuosi on heikohkoa aikaa löytörintamalla, joten kaikki bongaamiset ovat huomionarvoisia.

Viime yönä nukuin lähes kellon ympäri edellisyön lyhyyden takia. Liika on liikaa, pää on ollut vähän sekaisin koko päivän. Mutta jospa ensi yö tasaisi tilanteen ja huomenna työkunto olisi kohdallaan.

Näin unta, että Ari käveli, puhui ja nauroi. Se oli oikein mukava uni. Sitä odotellessa takaisin nukkumaan ja kauniita unia katselemaan!

Siunattuja yöunia/päivän paahdetta sinullekin, hyvä lukijani!