03.11.2013 - Sydämille, särkyneille, uusi toivo tarjotaan!

Lämpöasteita, ei sada. Pitäisi mennä ulos.

Luin upean kirjan. Minulle se oli upea. Kirja ei ole kristillinen varsinaisesti, mutta se peittoaa mennen, tullen monet niin sanotusti kristilliset kirjat.

Kyseessä on Irma Loikkasen vuoden 1991 kirja, Hilja-Maria. Missään kohden kirja ei hehkuta tule-uskoon -tyyliä, mutta päähenkilön nöyryys ja asennoituminen elämään puhuttelee.

Hilja-Marian mies on tehnyt sivuhypyn avioliitossa, mutta sen vaimo antoi anteeksi eikä muistellut. Kun hän sitten tytärtään lohduttaa vastaavassa tilanteessa, hän saa tyttären vihat osakseen: helppohan sinun on, kun isä oli aina uskollinen ja hyvä puoliso.

Kuitenkaan Hilja-Maria ei kerro kuolleen puolisonsa vioista ja puutteista lapsilleen, hän itkee ja suree tykönään. En tiedä, onko se hyvä vai huono, mutta niin hän tekee. Hän tukee lapsiaan ja rukoilee heidän puolestaan. Sekin tuodaan vaivihkaa esille.

Omat vikansakin Hilja-Maria tietää, mutta hän pyytää anteeksi läheisiltään. Häntä ei kuvata yli-ihmiseksi, vaan ihan tavalliseksi syntiseksi, jolla on huonojakin luonteenpiirteitä.

Lesken yksinäisyyden Hilja-Maria kokee, mutta hän ystävystyy naapurin ja toisen lesken kanssa ja he tukevat toisiaan. Uusi puolisokin löytyy, mutta helppoa ei elämä ole sittenkään. Lapsetkaan eivät suoraan hyväksy.

Tuollainen lukuelämys antaa voimaa, vaikka samalla tekee surulliseksikin.

Eilen heräsin viisi minuuttia ennen kuin Lilli-tyttö tuli hoitoon luokseni kuuteen asti. Kun hän lähti, minä menin Terhin ja Tatun luo Karhulaan kylään ja olin koko illan. Tuntui hyvältä olla omien rakkaitten ihmisten kanssa ja rukoilla yhdessä ennen lähtöäni.

Tänään olen ollut matalavireessä, pitäisi lähteä ulos kävelemään, se piristää. Niin aionkin tehdä.

Sain kännykkävanhukseni tilalle tyttären entisen nokialaisen, kun en halua uutta. Samalla onnistuin tuhota nimitiedot, mutta olen niitä haalinut puhelupuolelta takaisin. Välimerkkejä en ole löytänyt kännystä vielä, mutta eivätköhän ne löydy ajan kanssa.

Huomenna menen autolla töihin, sillä iltapäivällä menen pitämään lauluhetkeä Tammikartanon juhlasaliin potilaille ja vanhuksille. Arin haen mukaan, jos kaikki on hänellä kunnossa. Mukava laulattaa ja laulaa pitkästä aikaa. Pistän kitaran vireeseen ja rukoilen Jumalan johdatusta.

Herra olkoon sinun kanssasi, arvoisa lukijani!

"Kuka on noussut taivaaseen ja astunut sieltä alas?
Kuka on koonnut kouriinsa tuulen?
Kuka on sitonut vedet viitan sisään?
Kuka on asettanut kohdalleen kaikki maan ääret?
Mikä on hänen nimensä
ja mikä hänen Poikansa nimi?
Tiedäthän sen?"
-Snl 30:4

jk. Kävin kolmen vartin kävelyllä. Vaihdoin otsikon, koska tuon laulun säkeet soivat kävelymatkani ajan mielessäni.