Kategoriat: Ajankohtaista

Operaatio Joulun Lapsi -lahjat lähdössä pian matkaan

Aamulla kiva sää kävellä töihin. Iltapäivällä kaatosade, mutta kävelin sittenkin kotiin.

Monta vuotta sitten eräs ystäväni kertoi tekevänsä paketteja köyhille lapsille omien lastensa kanssa. Asia jäi kytemään mieleeni ja nyt olen joinakin vuosina itsekin koonnut paketteja Romanian lapsille. Asiasta löytyy tietoa netistä.

Haastankin sinut, hyvä lukijani, muistamaan vaikkapa jonkinlaisella rahalahjalla kyseistä projektia. Ehkä jonkun sukulaisen voisi jättää vähemmille lahjoille tänä vuonna. Jonkun, jolla jo on kaikkea, ja joka voisi ilahtua yhtä lailla joulukortista tai kenties joulukirjeestä enemmän kuin lahjoista, joita hän ei tarvitse.

Eilen menin töistä päin vanhainkodille pitämään lauluhetkeä. Hain Arin huoneestaan, jossa hän oli valmiina tuolissa odottamassa ja hyvässä voinnissa. Itse asiassa Ari oli hyvinkin pirteä. Ei tarvinnut kuin pari kertaa kauhoa limaa kurkusta kesken lauluhetken!

Jäimme palattuamme osaston päiväsaliin kuuntelemaan Raamatusta sananlaskuja. Minä keinussa, Ari tuolissaan. Join pullakahvit, Ari sai haistella kumpaakin ennen kuin pistelin pullan poskeeni ja kahvit suihini.

Laitoin Arin vuoteeseen, sillä hoitajilla oli kiirettä ja Ari väsähti oltuaan jo kolmatta tuntia istumassa (istupa itse takapuolellasi samassa paikassa muutama tunti, ei onnistuisi ainakaan minulta!). Rukoilimme ennen lähtöäni vakiorukoukset ja toivotin jo valmiiksi hyvää isänpäivää.

Aamulla otin silmälasit pöydältä tapani mukaan herättyäni. Kauhistuin: olenko istunut lasien päälle, kun niissä on vain yksi linssi!

Samassa huomasin tarttuneeni kellon remmiin, isoa kellotaulua luulin linssiksi. Nauroin kauan ja makeasti, kun huomasin erehdykseni. Silmälasit eivät selvästikään roiku silmieni edessä tyhjän panttina aamusta iltaan!

Nauroin vielä säikähdykselleni kävellessäni töihin. Piti soittaa veljelle ja kertoa naurun aihe, mukavampi nauraa yhdessä kuin herättää arveluttavaa huomiota yksin nauramalla. Ei tosin näkynyt paljon jengiä pimeillä kaduilla tuohon aikaan, mutta sittenkin.

Joka ilta olisi jotain menovinkkiä jonnekin suuntaan, mutta en oikein jaksa lähteä iltaisin minnekään. On tosi mukava olla vaan kotona. Tänään nautin erityisesti: Kävelin sateessa kotiin ja menin suoraan saunaan. Sen jälkeen nautin makoisista kalaperunaruuasta katsoessani Sydämen asiaa.

Yhdet lapaset ovat vielä kesken, viimeistään perjantaina vien joulupaketit Kristilliseen kirjakauppaan, josta ne lähetetään eteenpäin.

Perjantaina pyrin menemään verenluovutukseen. Vaasan veripalvelutoimisto lopetti kesällä; nyt verta voi luovuttaa vain määrättyinä päivinä. Tervemenoa/tuloa perjantaina siis Vuorikodille hyvää työtä tekemään, jos voit luovuttaa verta!

Cowman opettaa:
"- - Kyky Jumalan tuntemiseen kasvaa sikäli kuin Hän vie meidät olosuhteisiin,jotka pakottavat meitä käyttämään uskoamme. Näin ollen joutuessamme vaikeuksiin kiittäkäämme Jumalaa siitä, että Hän näkee vaivaa meistä, ja luottakaamme lujasti Häneen."
-Virtoja erämaassa, 3. marraskuuta.

Vanha koulukaveri kyseli facebookissa, mikä olisi hänen kavereillaan sanonta, jota he käyttävät ja joka on heidän mielestään hyvä. Se ei saanut olla Raamatusta. Jäin miettimään. Eräs sellainen voisi olla vaikkapa seuraava:
"Herra tautia lisätköön!"

Enpä tiedä, vaikka tuokin olisi Raamatusta, ainakin se on jotenkin sen henkinen ajatus.

Tuota ei voi oikeastaan sanoa toiselle ääneen eikä sitä toivo itselleenkään. Se tarkoittaa jotain sellaista, mitä eräs lapsistamme sanoi hiljattain. Kyse oli hänen kodissaan lojuvista tavaroista. Hän sanoi, että ne ärsyttävät häntä, mutta eivät ilmeisesti tarpeeksi, koska hän ei tee asialle mitään.

Muutosta ei tapahdu meissä, jos emme joudu tarpeeksi ahtaalle. Niin kauan kuin vanhat eväät riittävät, emme tahdo muutosta. Vanha on hyvää, sanotaan Raamatun vertauksessa. Uutta ei haluta niin kauan kuin vanha suinkin toimii.

Herra tautiamme lisätköön, niin ettemme pärjää omilla vanhentuneilla eväillämme ja neuvoillamme. Tulkoot ne meille kelvottomiksi niin että haluamme uutta, mitä tahansa Jumala vain tahtoo meille antaa. Hän antakoon uskon siihen, että Hän on hyvä ja antaa vain hyviä lahjoja.

Sillä Jumala ON hyvä.

Sinua siunata tahdon, hyvä lukijani!

jk."Jumalan tahtoon alistuminen
on pehmein tyyny,
mihin pääsi voit painaa."
-William Taylor kirjassa Virtoja erämaassa; Lettie B.Cowman