Kategoriat: Ajankohtaista
Mikä tekee aamustani jälleen niin suloisen? Se, etten ole uupunut. Vaikka heräilin yön aikana enkä nukkunut kuin kuutisen tuntia, niin olen valmis päivän haasteisiin. Ne eivät tunnu ylivoimaisilta kuten joskus.
Kävelin eilen puoli tuntia töihin vesisateessa, joka tosin loppui vähän ennen perille tuloani. Töiden jälkeen marssin Arin luo lähes saman ajan ja vielä kolmas mokoma kotiin kaupan kautta.
Venyttelin selkää ja jalkoja, mutta aika pökkelöiltä ne tuntuivat, kun nousin ylös.
Asiaan vihkiytymätön voisi kuvitella, että laihdun ja kuihdun tällaisessa menossa, mutta mitä vielä! Söin puolikkaan lenkkimakkaran muun ohessa kotiin tultuani. Salaattiakin söin, mutta enpä näitä syömisiä sure, elämä tuntuu elämisen arvoiselta. Jälleen ja edelleen.
Ari voi tavanomaisesti. Ilmankostuttaja oli tehnyt lakon tai suorastaan levinnyt, en ole varma. Ei elpynyt yrityksistäni huolimatta. Arin kanssa menimme alakertaan, ostin pullakahvit ja join keinussa, Ari istui tuolissaan viltin alla. Isot aulat ovat vetoisia ja kalseita tähän aikaan vuodesta.
Marttina tuli juttelemaan, kun tulivat miehensä kanssa aulaan myös. Unohdin viedä hänen pyytämänsä kirjan, oman kirjani, hänen kaverilleen. Vien ensi kerralla, kun menen laulattamaan vanhuksia ja omaisia Tammikartanon juhlasaliin eli aulan vieressä olevaan tilaan.
Päivän rohkaisu meille Cowmanin kirjasta:
"Sinun tehtäväsi
on oppia olemaan
rauhallisin ja turvallisin mielin
Jumalassa
kaikissa tilanteissa." s, 340.
Ja Herra sanoo:
"Vielä ei viikunapuu ole kukassa,
viiniköynnöksissä ei ole rypäleitä,
vielä ei oliivipuu kanna hedelmää
eikä pelloilta kypsy vilja,
vielä ei aitauksessa ole lampaita
eikä karjaa tarhassa.
"Mutta jo nyt
minä riemuitsen Herrasta,
iloitsen Jumalastani,
joka pelastaa.
"Herra, minun Jumalani,
on voimani.
Hän tekee jalkani nopeiksi
kuin kauriin jalat
ja ohjaa kulkuni kukkuloille."
-Hab 3:17-19.
Nyt omat monot jonoon, jalat kohti työpaikkaa ja kulku kohti kukkuloita Jeesuksen seurassa.
Samaa hyvää seuraa toivotan sinullekin, arvoisa lukijani!