Kategoriat: Ajankohtaista

Maisema Sievistä pari lähellä Nivalan rajaa menomatkalla perjantaina. Tuttua sielunmaisemaa.

Sateista, lämpötila noin 10 astetta ulkona.

Terveisiä Nivalasta. Olin parin päivän reissulla sukua tapaamassa, 14 ihmistä itse asiassa, ja se on vähänpuoleisesti. Äidin luona asustin ja se on kuin olisin kotona.

Haudallakin kävin, isän ja isovanhempien. Havut ja kanervat oli veli jo asettanut haudalle. Laitoin kynttilän ja muistelin isääni. Vähitellen tulee todeksi se, että isä on kuollut, vaikka siitä tulee maaliskuussa kaksi vuotta.

Vitsi velipojan suusta:
"Mies lukitun oven takaa koputtajalle: -Kuka siellä?
- Poliisi.
- Mitä asiaa?
- Haluttais vähän jutella.
- Onko teitä monta siellä?
- Kaksi.
- No, jutelkaa keskenänne!"

Rohkaisu tähän päivään meille jokaiselle Cowmanin kirjasta:
". . . Kaikki sinun kuohusi ja aaltosi käyvät minun ylitseni", Ps 42:8.

"Pysy siinä paikassa, mihin Herrasi on sinut pannut ja tee siinä parhaasi!
Hän kyllä koettelee sinua siinä.
Hän antaa elämän iskeä sinua kuin vastustaja kasvoista kasvoihin.
Niissä iskuissa ja taisteluissa sinun odotetaan kasvavan voimakkaasti.
Myrskyn raastama puu taipuu melkein taittumispisteeseen,
mutta se juurtuu syvempään ja kasvaa vahvemmaksi
kuin myrskyiltä suojatussa laaksossa kasvava.- - "
- Virtoja erämaassa, 27. lokakuuta päiväys.

Eilen kotiutuminen kesti monta tuntia. Varmaan kyseessä on jonkinlainen stressitila, joka syntyy eri paikoissa olemisesta. Sain itseni palautettua kotiin sen jälkeen, kun kävelin uimaan - vesi vielä +6 asteista - ja takaisin.

Olkoon päiväsi toivoa tuova, arvoisa lukijani!

jk. Eilen taas joku kysyi, onko Ari nukkunut pois, joten soitin sairaalaan ja varmistin. Ari voi oikein hyvin, sanoi hoitaja. Hyvä. Tänään menen sinne töiden jälkeen. Lähdenkin tästä kävelemään töihin, satelee.