Kategoriat: Ajankohtaista
Päivän saldo on pelkkää plussaa:
- Arin kanssa hammaslääkärissä ja sairaalan puistossa. Sää kuin maitokeittoa, lämmin ja ihana.
- Kummitytön väki kaupungilla humputtelemassa sen aikaa.
Ruokailimme luonani, jonka jälkeen painelimme kirpputorikierrokselle. Monta tuntia jaksoimme kävellä ja ostella. Vain tarpeelista, kuten esimerkiksi hiusnipsuja, urheilupaitoja, uimapuvun, korin, kirjoja, body pikkuiselle neidille ynnä muuta.
Naisellisia ostoksia urheilukaupasta -70%:n alennuksella. Hikistä punnerrusta sovituskopissa, huokaus.
Jalkapallo ja muuta urheilukamaa lähti kummitytön mukaan. Lopulta vanhin meistä kuudesta istui Rewell Centerin aulassa ja peittyi melkein pussukoihin, joita nuoret naiset kanniskelivat kaupoista selkä vääränä.
Nautimme makoista kahvit ja pullat, kummitytön kustannuksella. Neidit sen sijaan joutuivat menemään omakustanteiselle jäätelölle läheiseen markettiin.
Kodin kautta haimme suolaista tankkausta, seuraavaksi nokka kohti Raippaluodon siltaa ja uimapaikkaa. Aikamme kahlailtuamme ja uituamme, kerättyämme kiviä ja mummon nauttittua paikallisia mustikoita hyppäsimme autoon ja kotiin: sauna odotti.
Nyt on sitten saunottu ja pyykkinaru notkuu uikkareita ja pyyhkeitä. Ei muuta kuin iltapuuhat ja pää petiin. Hyvää yötä sinullekin, arvoisa lukijani!