Kategoriat: Ajankohtaista

Sadetta ja ukkosta tänään.

Yöllä jo oli satanut, ukonilma kehittyi päivän mittaan. Pyykit kuivuivat kuivurissakin mainiosti.

Kummityttö lapsineen lähti tyytyväisenä kotiinsa. Täydellisen mukavia lomapäiviä nämä olivat minullekin. Vaihtelua, erilaista olemista, rentoa joka tapauksessa.

Imurointi ja koti normikuntoon taas. Hyvä mieli monin tavoin.

Tytär tuli käymään. Hän teki koekampauksen minulle lauantain vihkiäisiä varten: toinen kummityttö astuu avioon silloin!

Kahvittelimme Terhin kanssa, rupattelimme ja rukoilimme. Kampauksesta pääsimme yksimielisyyteen nopeasti.

Olen taas pakannut tavarat lähtökuntoon, soitellut puheluita, vastannut sähköposteihin. Menoksi sitten.

Keväällä pelkäsin, miten selviän kesästä, kun koin niin kovasti yksinäisyyttä. Järjestin itselleni tekemistä kesän ajaksi. Täydellisesti siinä onnistuinkin: ei ole ollut luppopäiviä liian tiheästi.

Jumalan kiitos, Hän on antanut minulle voimia, niin että olen kaikesta selvinnyt tähän asti.

Niin taas kuulemisiin hetkeksi, arvoisa lukijani, psalmin 121 sanoin:

"Matkalaulu.
Minä nostan silmäni vuoria kohti:
mistä tulee minulle apu?

Apu minulle tulee Herralta,
joka on tehnyt taivaan ja maan.
Hän ei salli sinun jalkasi horjua,
sinun varjelijasi ei torku.

Katso, hän, joka Israelia varjelee,
ei torku eikä nuku.
Herra on sinun varjelijasi,
Herra on suojaava varjosi sinun oikealla puolellasi.

Ei polta sinua aurinko päivällä,
eikä kuu yöllä.
Herra varjelee sinut kaikesta pahasta,
hän varjelee sinun sielusi.

Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi,
nyt ja iankaikkisesti."