26.06.2013 - Koti on koti!

Lämmintä noin 25 astetta, aurinko udun takana iltapäivään asti. Raikas tuuli!

Joku ihmetteli vieraskirjassa, etten ole kirjoittanut "tässä kuussa" ollenkaan, vaikka kirjoittaja tarkoitti ilmeisesti tätä viikkoa.

Ei sentään ole kuukautta mennyt kirjoittamatta, mutta monta päivää kuitenkin. Kun joku kyselee ja kaipailee kirjoitusta, se tuntuu enemmän kuin innostavalta!

Nukuin vain pari tuntia juhannusyönä, sillä porhalsin Nivalaan jo puoli viideltä pyhäaamuna. Tarkoitukseni ei ollut herätä niin aikaisin, mutta kun meno oli takaraivossa, en enää voinut nukkua.

Olin äidin pihassa seitsemältä. Hän nukkui, säleverhot olivat kiinni! Kävin veljen puolella kahvilla, hän oli navettaan menossa. Pari kertaa hiivin äidin tupaan sisälle ja kailotin hyvää huomenta kamarin ovelta. Äiti ei herännyt, sentään hengitti!

Koska aamu oli kaunis, köllähdin pihakeinuun nukkumaan äidin heräämistä odotetellessani.

Kahdeksan jälkeen säleverho aukesi, minä kömmin ylös ja menin sisälle. Äiti istui kuin puusta pudonneena sydäntään pidellen. Ja minä kun yritin olla säikyttämättä häntä. Epäonnistuin.

Äiti oli nähnyt jonkun ihmeellisen käärön keinussa peiton sisällä eikä voinut aavistaa, että minä sen sisällä uinailin. Järkytys oli suuri, kun loikkasin esiin piilostani. Voi sentään!

Teimme äidin kanssa rengasmatkan, joka jää meidän molempien muistiin varmasti ikiajoiksi. Sää oli niin suloinen kuin olla saattaa. Ajelimme tapaamassa kahden äidin lapsenlapsen perheissä eli siis veljieni lasten perheissä.

Emme eksyneet, minullahan oli kartta. Kahdeksan vuotta sitten sain sen ilmaiseksi, tietyökartta. Ihan pätevä.

Äiti tosin haukkui karttani maan rakoon syyttä suotta, kun ajelimme jotain korpitietä, joka ei loppunut ollenkaan. Ei sitä huristeltu kuin 40 km, mutta se tuntui ikuisuudelta, kun emme olleet tiestä varmoja.

Minä puolestani kehuin karttaani, mutta moitin äitiä. Hän puhui koko ajan. Kuka siinä voi olla varma, mitä tietä pitäisi ajaa. Vähemmästäkin ajaa vaikka Lappiin huomaamattaan.

Kunnostauduimme perin pohjin toistemme sättimisessä ja meillä oli oikein rattoisaa. Naurusta ei meinannut tulla loppua.

Meillä oli antoisa vierailu molemmissa kodeissa, en osaa kyllin kehua rakkaita ihmisiä, joiden luona vierailimme!

Kirpputorillekin kerkesimme sillä reissulla. Tietysti jouduimme soittamaan erinäisiä puheluita, että osasimme edes kääntyä oikeaan suuntaan sekä mennessä että tullessa.

Ehdin jo kehua äitiä menomatkalla, kun hän oli muistavinaan, mistä piti kääntyä. Ei muistanut, neuvoi väärin. Ulalla oltiin, mutta perille päästiin.

Kärsämäellä alkoi takaiskujen tie. Olimme näkevinämme ABC:n, mutta se katosi. Ajelimme edes takaisin, mutta kyseistä paikkaa ei ollut. Se olikin jokin toinen kuppila. Myöhemmin äiti kertoi, että siinä oli juotu erään serkkuni hääkahvit muinoin. Mutta eipä sopinut kertoa ajoissa, että olisimme poikenneet sinne. Ei, vaan huristeltiin sinne ja tänne, niin että lopulta olin aivan sekaisin.

Äiti oikein innostui. Hänen tarkoituksensa oli kai ollut koko ajan selvittää, miten saisi minut menettämään suuntavaistoni. Hän onnistui täydellisesti. Hyvä kun kotiin osasimme.

Vähän ennen äidin luo tuloa poikkesimme veljeäni onnittelemaan, ovelta vain. Veli ei ollut kotona, mutta me huojuimme hetken aikaa muuta perhettä valistamassa reissumme annista. Vielä uimassakin piti käydä mökillä pisteeksi iin päälle.

Mökkiä siivosin monta tuntia veljen vaimon kanssa, äidin mattoja pesimme painepesurilla. Tosin minun vaatimaton osuuteni oli vain kääntää matto ja nostaa se kuivumaan. Mutta tarpeellinen tehtävä sekin oli. Vähän myöhemmin syöksyin raahaamaan matot suojaan ukkoskuurolta.

Helinän kanssa kävimme pitkällä lenkillä Kalajoen vartta, Anitaa en ehtinyt tavata, vaikka olisin halunnut.

Yksi hauska episodi oli ommella äidin kahteen tuoliin päälliset. "Kuminauha vain ympärille, helppo juttu", äiti opasti. Minä tein työtä käskettyä, enhän minä mikään ompelija ole.

Päällisistä tuli käyttökelpoiset, mutta nauruun meinattiin kuolla kumminkin, kun ne kiskottiin tuolien ympärille. Hmmh. Mielenkiintoista kuulla, kommentoivatko veljeni tuoleja, kun käyvät. Ensimmäisestä tuli liian LAAJA, joten toisen kankaan leikkasin pienemmäksi. "Miksi se ei ylety reunaan asti", äiti kyseli kuin ei olisi muka ymmärtänyt, mistä se johtui.

Tänä aamuna ajoin kotiin, ennen yhdeksää olin jo täällä. Päänsärystä ja sekavuudesta selvittyäni kävin kirjastossa ja kaupassa. Menevätköhän muut ihmiset reissun jälkeen yhtä sekaviksi kuin minä? Minulla menee aina monta tuntia ennen kuin olen oma itseni.

Leivoin pikakakun vieraiden varalta ja maistelin sitä jo, etten vain tarjoa huonoa vieraille. Sitä jäi vielä onneksi, jos niitä vieraita sattuisi tulemaan lähiaikoina.

"Sydämen asialla" alkaa, ellei taas jotain muka-tärkeämpää ole tungettu sen tilalle, joten minun on riennettävä.

Voi hyvin arvoisa lukijani ja iloista iltaa sinulle!

"Hän varjelee sinun lähtemisesi
ja tulemisesi
iankaikkisesti."
Ps 121, matkalaulu