Kategoriat: Ajankohtaista
Nukuin taas liian vähän ja päivä hurahti iltapäivään ilman, että sain mielestäni mitään aikaiseksi.
Halusin lukea ja korjailla kakkoskirjatekstiäni, mutta se ei ottanut luontuakseen. Ompeluhommat sen sijaan imaisivat mukaan, joten annoin palaa. Ensin poikkesin kuitenkin kirpparille.
Sieltä löysin pari kassillista sangen tarpeellisia tavaroita:
- uuden, kevyehkön lasikannen paistinpannuuni. Onko se 24 senttiä, kysyin myyjätytöltä. Ei kun 40 senttiä, hän vastasi. Niin mutta minä tarkoitin kannen leveyttä, sanoin ja nauroimme, sillä aika hyvä juttu se olikin.
- erityisen tarpeellinen harjasetti pöytäliinan puhdistamiseen. Lahjoitan sen tyttärelle, joka sitä kipeästi kaipaa, vaikka ei vielä tiedä tarvitsevansa.
- pari kolme paitaa ja farkut, joista aion tuunata tarpeellisia vetimiä. Ja sen työn aloitin heti kotiin päästyäni.
Alakuvassa päivän luomus, huomenissa toinen, jonka sain päätökseen tänään. Kangaskasoja on ympäri huushollia, mutta sentään Amekki mahtui sekaan, kun poikkesi työstä tullessaan elokuvaa katsomaan luokseni. Sydämen asiaa tietysti, sillä sehän on vakio-ohjelmani.
Kuten sanottu, iltaa kohti aloin piristyä. Lähdin tunnin lenkille. Kävelin suurimman osan, mutta pyrähtelin välillä pikkuisen. Sopiva lenkki, yhden tölkin löysin ja runsaasti tölkin nipsuja.
Väsymyksestä kertonee viime aikaiset lukemiseni: jälleen ovat Valtosen kirjat parasta antia.
Huomenna menen Arin luo. Pian vetelen kauniita unia ja toivotan niitä sinullekin, hyvä lukijani!