29.05.2013 - Oivan päivä

Maailman MS päivä!

Isäni nimi oli Oiva, hän kuoli vähän yli vuosi sitten. Isän kuva on minulla hyllyn päällä. Se on otettu jonkun hänen lapsenlapsensa rippijuhlissa. Hänellä ja äidilläni on 15 lapsenlasta. Isä nauraa kuvassa, on hyvin rento ja vapautuneen näköinen, pidän siitä.

Isä oli voimakas auktoriteetti, kuten monet vanhan kansan miehistä. Aika pelottava ja etäinen, sellainen minun isäni oli. Ei siihen aikaan isät nostelleet lapsia tai hoivanneet heitä. Minun isäni arvosti työtä ja työntekoa, hän oli maanviljelijä, jolle pelto ja metsä olivat rakkaita. Äidille kuuluivat koti, lapset ja näiden hoito. Tietysti oli toisenkinlaisia isiä, kuten on aina ollut.

Kun isä viimeisinä vuosinaan oli kaatunut metsässä, hänellä oli täysi työ selvitä sieltä kotiin. Kun sanoin, ettei hänen ole hyvä mennä sinne, kun tasapaino on huono. Isäni sanoi kirkkain silmin:
"Etkö sinä tiedä, että minä olen sellainen metsänpoika!"

Eilen olin psykoterapeutilla, fysioterapeutilla, joka hieroi jalkojani. Hän sanoi, että verenkierto on huono jaloissa ja hermoistakin hän jotain sanoi. Se kertoo kuulemma elimistön stessitilasta. Totta joka sana.

Reissun jälkeen kävin uimassa, mutta sitten olinkin aivan poikki monta tuntia. Yön nukuin pitkään ja hyvin. Vielä tänäänkin olen ihanalla tavalla rennon väsynyt.

Osaan puhua ja kirjoittaa ajatuksiani ja tunteitani sekä selvittää niitä erinomaisesti. Osaan myös olla puhumatta asioista, jotka ehkä ovat sen verran kipeitä, etten halua puhua niistä. Minusta tuntuu, että mikään puheterapia ei minua voi enempää auttaa: minulla ei ole käsittelemättömiä asioita. Näin uskon.

Mutta elimistöni on kerännyt stressin itseensä. Hieronta voisi olla keino, jolla se "luovuttaisi" kipujani pois. Ehkä saisin itketyksi itkemättömiä itkujani. Kroppamme suojelee meitä niin että se kätkee itseensä kaiken kokemamme ja luovuttaa sen pois meitä suojellen.

Kehomme muistaa kaiken. Kun olemme kokeneet jotain pahaa, se jää kehomme muistiin. Kun sattuu jotain vastaavaa pahaa, se reagoi siihen ja muistuttaa entisestä. Siksi itkemme joskus aivan vieraan ihmisen kohtaloa: se muistuttaa jostain omasta menetyksestämme.

Kun keho on täynnä "muistumia", esimerkiksi minulla Arin toistuvista melkein-kuolemisjutuista, olen kyynistynyt. En jaksa reagoida enää. Ei tunnu miltään ja sittenkin tuntuu: keho jännittyy ja stressaantuu.

Jokainen kampaajalla ja hierojalla käynyt tietää, että siellä asiakkaan suu laulaa asioista, joita ei muille ehkä kertoisi. Noiden ammattien taitaja kuulee paljon salaista tietoa ja itkuja, joita ei muille itketä.

Kuljen rukoillen eteenpäin, odotan Jumalan apua tänään ja joka päivä. Hän on uskollinen ja luotettava. Tämän päivän Virtoja erämaassa sanoo muun muassa:

"Jeesuksen todellisuus selvenee salatun rukouksen ja henkilökohtaisen Raamatun tutkimisen tuloksena. Kristus tulee todellisemmaksi sille, joka tahtoo järkähtämättä elää Hänen läsnäolonsa tunnossa." -Lettie B.Cowman.

Poikkean päivällä Minimanissa, jossa MS-yhdistys esittäytyy neljän tunnin ajan. Illalla ajelemme hautausmaalle ystävän kanssa, jonka lähiomainen on kuollut äskettäin.

Sain Kirlannilta, joka opiskelee sosionomiksi, huoneen taulun, jonka otsikko on JÄMÄKKYYS. Siinä on asioita, joita minun on tarpeen lukea itselleni omaksi parhaakseni. Mitä jämäkkyys on? Sen arvioivat kolme asiantuntijaa, Katajainen, Lipponen, Litovaara, 2003, seuraavasti:

"Jämäkkyys on aktiivista ja vastuullista otetta omaan elämään
ja sen tapahtumiin.
Vaikutat valinnoillasi vointiisi ja elämänlaatuusi.
Kysymys on rohkeudesta pitää itsestään huolta."

"Omien oikeuksien luettelossa" mainitaan muun muassa oikeus muuttaa mieltä, mistä en ole ollut aina ensinkään varma elämässäni. Hyvä siis tietää, että siihen on oikeus.

Siunattua päivää, arvoisa lukijani! Voi hyvin ja pidä itsestäni huolta!