Kategoriat: Ajankohtaista
Ankara tuuli riepottaa kai koko maata. Maija lähti kotiinsa päivällä, minä polkaisin pyörällä avannolle.
Mutta avantoapa ei enää ollutkaan, oli vain aava meri! Viime vuonna tänä samana päivänä olen merkinnyt kalenteriin saman asian: silloinkin jäät lähtivät tänään eli kevät ei sikäli ole myöhässä, vaikka kylmää on ollutkin.
Meri roiskui ruskeana, usein keväisin se on aivan kuin likainen. Mutta tuuli ei ollut tänään pohjoisessa, sillä laiturin nokassa ei tuullut juuri ollenkaan.
Olin Isossa Kaupassa illalla ja poikkesin Karhulaan katsomaan, onko tytär miehineen kotona. Tytär ei ollut, mutta vävypoika oli. Praatailimme tunteroisen kaikenlaista maan ja taivaan väliltä kunnes päivän 7000 sanaani oli käytetty.
Luolamies-esityksen mukaan mies käyttää 2000, nainen 7000 sanaa päivässä. Uskon sen. Uskon, että ero on jopa suurempi. Monet miehet puhuvat melkein yhtä vähän kuin minun Arini, joka ei puhu ollenkaan. Ja jotkut naiset ylittävät kirkkaasti keskimääräisen sanamäärän.
Kävin tänään opistotalolla. Tyrkytin itseäni töihin. Soitin myös Setlementtiin samoin ajatuksin. Onget on vedessä, saa nähdä nappaako ja koska, missä ja miten.
Mielenterveysseuran kokouksessa olin myös mukana. Toiminta on alkanut viime syksynä muutaman vuoden tauon jälkeen, jäseniä ei ole vielä paljon. Parin viikon päästä menen yhdistyksen kautta Tampereelle hyvinvointivastaavan koulutukseen. Siinäkin jää nähtäväksi, mihin minua ollaan johdattamassa.
Ensi viikonloppuna olen kuitenkin SPR:n koulutuksessa kotini nurkilla. Joten monta viritystä on päällä. Kumma, jos ei joku loukku loksahda ennemmin tai myöhemmin.
Huomenna menen Arin luo. On taas asioita kerrottavana, jaettavana ja Arille rukousaiheeksi annettavana.
Siunattuja huhtikuun viime hetkiä, arvoisa lukijani!