16.04.2013 - Ilta

Yöllä ei pakkasta, sää keväinen.

Juuri tänään kamera ei ollut muassani avantoreissulla, kun olisi ollut syytä olla: kevät on tullut!

Meren jäällä oli vettä, yksi "allas" oli kokonaan sulanut reittini varrella ja muutenkin luonto viestitti kevättä. Seisoin koivikossa paluumatkalla ja yritin kuunnella peipposta, mutta en ole varma kuulinko. Joku kai yritti vaan matkia sen ääntä, mutta rehellistä peipon luritusta en kuullut.

Eilen mainitsin, että minä elän kuin kuolisin huomenna. Tänään muuan ystävä osasi sanoa, mistä se johtuu: elämäni on ollut hetkessä elämistä. On pitänyt vain selviytyä käsillä olevasta tilanteesta. Ei siinä ole paljon jaksanut eikä ennättänyt ajatella, mitä elämä voisi olla tulevaisuudessa. Kaikki voimat ovat menneet kunkin hetken kantamiseen.

Tänään yritin vähän unelmoida tulevaisuudesta, kun istuin kirjastossa. Luin tällä kertaa Maalla/Maalle-lehteä ja mietin, että joskus voisi olla hauska asua punaisessa HOMEETTOMASSA mökissä, jos sellaisia on olemassa. Mutta se on unelma, eikä sen tarvitse edes toteutua.

Happamiahan ne olivat ketunkin pihlajanmarjat.

Löysin kirjastosta pari hyvää kirjaa, kyselin Salme Syrinkin kirjaa, mutta se oli lainassa. Syri on laihialainen, 18 lapsen äiti. Hänellä voisi olla jotain sanottavaakin, vaikka en tiedä, mikä hänen kirjan aiheensa on. Eipä sillä, etteikö jokaisen ihmisen elämä ole laulun (lue: kirjan) arvoinen, kuten Veikko Lavi laulaa. Olen aina pitänyt siitä laulusta.

Tänään olen ollut turhautunut ja allapäin, mutta päivä on sittenkin ollut tarpeellinen. Mielestäni tympeät päivät ovat erityisen merkityksellisiä. Niiden arvon ymmärtää tosin vasta myöhemmin.

Mikko Mallikas on muuan lastenkirjasankari. Hänen isoäitinsä, vai isänsäkö se oli, piti tosi onnekkaana Mikkoa, jolla oli tylsää, koska on varmaa, että pian tulee jotain hauskaa!

Tuo on ollut omakin mottoni jossain mielessä: olen aina uskonut, että Arin kurjaa kuntoa seuraa jotain hyvää. Yltiöoptimismiksikin sitä voisi sanoa, mutta toisinaan ei pärjää ilman suuria odotuksia ja toiveita.

Tänään olen joka tapauksessa kiitollinen siitä, että olen saanut nukutuksi riittävästi ja voin aika hyvin, ainakin välillä.

Luin Iisakin ja Rebekan rakkaustarinaa tänään; kaivoista, jotka viholliset tukkivat, mutta Iisakin miehet aukoivat. Kateudesta filistealaiset tukkivat kaivot, koska he näkivät, että Iisak menestyi.

Viimein kaivettiin uusiakin kaivoja. Vasta kolmas uusi kaivo oli sellainen, josta filistealaisten paimenet eivät alkaneet rähinöidä. Joka kaivolla oli oma nimensä. Iisak sai satakertaisen sadon niihin aikoihin kylvöstään. Hän teki alttarin Jumalalle.

Tuota lukua pitää lukea vielä huomennakin, sillä siinä oli jotain minua puhuttelevaa.

Hyvää yötä, arvoisa lukijani!