15.04.2013 - Uusien asioiden päivä!

Aikamoinen vesisade. Aamulla suorastaan myrsky, johon heräsin ennen kuutta.

Olin aamuvillissä. Pomppasin pystyyn kuuden maissa. Sade paukutti kamarin ikkunaa sellaisella räminällä, ettei nukkumisesta tullut mitään.

Päätin, että päivä on sopivan tuulinen lakana- ynnä muulle pyykille. Sadetta en ottanut huomioon. Tuuli melkein vei pyykkini eikä kuivumisestakaan ulkona tullut paljon mitään sateen vuoksi.

Leipä oli loppunut (nälkää en ole siitä huolimatta nähnyt, ei sinne päinkään, ikävä kyllä tässä tapauksessa), joten paistoin sämpylöitä.

Kun herää itse aikaisin, menee ajantaju. Luulee, että on jo keskipäivä vähintään ja niinpä möhläsinkin oikein reippaasti. Kiikutin sämpylöitäni kahdeksan aikaan naapurin vanhuksille, jotka eivät onneksi tulleet avaamaan.

Tai niin luulin. Tede oli vetänyt sikeitä, mutta Astrid oli kavunnut kipeällä selällään ylös sängystä. Oli arvellut, että sotaveteraanikeräys varmaan. Kun hän viimein ehti ovelle, minä olin jo kotona ja syönytkin viemiseni mitä todennäköisimmin. Hävetti, kun tajusin, että oli niin varhaista. Toivoin, etteivät he olisi ehtineet syödä aamupalaansa ja saisivat makoisia sämpylöitä syödäkseen, eivätkä tosiaan olleetkaan.

Eivät olleet ehtineet aamupalalle vielä silloinkaan, kun heille tuli television ostaja. Minä nimittäin. He kaupittelivat minulle viime viikolla toista teeveetään ja lupasin tänään mennä ostamaan. Menin yhdeksältä, kun näin verhojen olevan auki.

Kenties tarjous tuli siksi, että kökötin heillä vähintään kerran viikossa katsomassa Sydämen asialla -ohjelmaa. Molemmat kyllä vakuuttivat, että olen tervetullut ja he haluavat ostaa itselleen modernimman kapistuksen kakkosteeveeksi.

Minä huomaan eläväni kuin kuolisin huomenna. Tunnen itseni vanhaksi, joka ei enää ehdi mitään tarvita elämässään. Ja 30 vuotta itseäni vanhemmat ihmiset ostavat modernimman teeveen!

Mutta jotain tarvitsen minäkin, nimittäin uuden vihki- ja kihlasormuksen, koska olen myynyt vanhat. Tänään se tapahtui.

Mistäs nyt tuulee, joku voi kuvitella, mutta syy on selvä: Ari tarvitsee isomman sormuksen, joten minä myös!

Olin Arin kanssa tänään päivystyksessä ja tällä kertaa Aria ei kaiveltu eikä rei`itetty. Sen sijaan hänen sormuksensa katkaistiin, koska se ei enää irronnut sormesta, vaikka hoitajat ovat tunnetusti tehopakkauksia saamaan tiukat sormukset irti potilailta.

Päätin jo eilen, että nyt on oiva tilaisuus minullakin päästä kultaa vuolemaan, edes vertauskuvallisesti. Niinpä keräsin kultakamaa, katkennutta ketjua ja sellaista ja myin kaiken. Lehdestä olin sopivasti nähnyt tänään, että sulatetuista kultakoruista tehdään uusia sormuksia ja sellaiset päätimme hankkia.

Minä en kovin aikaile, jos saan jotain päähäni. Uudet sormukset on tilattu, kolme kappaletta yhteensä. Aika homma se oli, kun netin kautta piti asia hoitaa. Kolmesti soitin firman pojalle ja hän ihmetteli, kun ei ohjelma toimi ollenkaan. Hmmh.

Voi olla, että joskus on jossain muualla vikaa kuin itse ohjelmassa. Mummoenergia ei ole tehokkaimmillaan tietokoneohjelmien parissa, siis minun tapauksessani, ei kaikkien mummojen.

Ensin tietysti kirjoitin kihlapäivän väärin. Piti olla 19.7.-80. Minä söhläsin ja kirjoitin kaiverruksen tekstiksi oikean vuoden, mutta väärän päivän, hääpäivän, joka on 4.7. Siinä sitä sitten olikin pakittamista.

Poika varmaan hikoili hänkin, kun näki, että sama eukko soittaa ties kuinka monetta kertaa. Välillä vastasi joku muu, mutta minä pyysin taas sitä samaa nuorta miestä puhelimeen. Ressukkapoika. Tosi ystävällinen hän jaksoi olla loppuun asti.

Mielenkiintoista nähdä, millaisia sormuksia on tulossa. Mahtuvatko kenenkään sormeen.

Eli rankka päivä on ollut kuten jokainen voi havaita, jos on tänne asti jaksanut kahlata koettelemuksiani.

Siitä olen onnellinen, että minulla on Ari ja Arilla on minut. Ja tietysti päivän rankkuus on vain tekopeliä, sillä olen nauttinut päivästä. Kullanmyyntireissulla kävin samalla kirjastossa, josta palatessani kastuin perusteellisesti.

Asettauduin uuden televisioni ääreen keinutuoliin ruuan ja kahvin voimin ohjelmaa katsomaan viideltä. Ensimmäiseksi kaadoin keiton pöytäliinalle, jonka olin varta vasten tonkinut kaapista pöydän kaunistukseksi. Pari kirjaakin sai osansa ynnä matto tietysti. Taisin puhua vähän ääneenkin jotain luututessani paikkoja.

Sen meinasin unohtaa, että imuroitukin on. Heti aamusta. Ja uimahallissa käyty. Siihen piti vähän pinnistää, kun olisi tehnyt mieli vaan vötkistellä kotona, mutta tottumuksen voimasta kävelin uimaan ja vesijumppaan. Löysin pari tölkkiä matkalla ja nautin kosteasta ilmasta. Ei satanut enää.

Norvanto käy läpi Psalmeja tällä hetkellä Raamattu kannesta kanteen -ohjelmassa. Hän sanoi, että Psalmi 22 on yksi merkittävimpiä psalmeja, koska siinä kerrotaan tarkasti, miltä Jeesuksesta tuntui ja mitä hän koki ristillä. Sitä ei kerro edes Uusi Testamentti.

Kyseinen psalmi on profetiaa. Daavid oli siis myös profeetta, joka ennusti Jeesuksen kärsimykset sen lisäksi, että Daavid oli kuningas ja lammaspaimen - ja muistaakseni muutakin, mitä en nyt muista.

Aika toivottaa hyvää yötä, arvoisa lukijani!

Mieleeni tuli rippivirteni ja se olkoon iltarukouksemme, virsi 505. Jumala on kuullut tuon virren rukouksen ainakin minun kohdallani, vaikka en kenties ymmärtänyt koko virttä silloin rippikirkossa:

1.
Valtiaamme, kunniaasi
soivat ääret taivaiden.
Nuori kansa virteen yhtyy
kiitostasi veisaten.

2.
Anna meille puhdas mieli,
voitontahto, rohkeus.
Auta, että alkaa voisi
myöskin uskon kilvoitus.

3.
Herra Jeesus, siunaa meitä,
anteeksi suo syntimme.
Vilpistä ja kovuudesta
meidät kaikki varjele.

4.
Suojaa, Herra, Suomen maata,
raittiiksi tee kansa sen.
Maailmalle anna rauha,
anna armo yhteinen.

Jaakko Haavio 1962. Virsikirjan lisävihkoon 1963.