Kategoriat: Ajankohtaista
Päivään mahtui monenlaista. Terapiakeskustelusta tapaamiseen ystävien kanssa kaupungilla. Verenluovutus iltapäivällä.
Kukkakaupan kautta kotiin, ystävän luo tavaroita viemään autolla kirpparille; Kirsten varasi pöydän sieltä omaisuutensa vähentämiseksi. Minä autoin häntä lisäämällä omia varastojani muutamilla hänen lastenkirjoillaan.
Kukat vein sukulaisperheeseen, iäkäs isä oli saanut kutsun taivaan kotiin. Vietimme illan jutellen ja vähän rukoillenkin, kahvia juoden ja perheasioita muistellen.
Eräässä vaiheessa päivää olin hyvin kiusattu ja melkeinpä ahdistunut, mutta tilanne onneksi helpotti ja aloin taas nähdä selkeämmin sisäisillä silmilläni.
Koska päivä on pitkällä, toivotan hyvää yötä, Jeesus myötä, arvoisa lukijani!
Tässäpä oivallinen virsi tähän iltaan ajatellen omaa tämän päivän vaellustani, sekä myös pois nukkunutta. Virsi 301:
1.
Kirkasta, oi Kristus, meille
ristinuhri Golgatan,
josta meille langenneille
loistaa sydän Jumalan.
Uskon silmä kiinnitä
aina kohti ristiä.
2.
Synkeys nyt hajoaapi,
yöstä päivä valkenee.
Kun näin Jeesus voiton saapi,
taivas meille aukenee.
Herra Jeesus verellään
rauhan tuotti ristillään.
3.
Eksynyttä lammastansa
hän on aina säälinyt,
tuonut laumaan armossansa,
siinä sitä kärsinyt.
Uskon, että käydä saan
kasvojansa katsomaan.
4.
Ei siis alla kiusausten
epäillä nyt tarvitse,
eikä tiellä huokausten
epätoivo vallitse,
kun on täysi sovitus,
sielun turva, pelastus.
5.
Niinpä uskon silmä kantaa
yli matkan myrskyisen.
Katsellessa rauhan rantaa
kaipuu täyttää sydämen.
Saavu kohta, määränpää,
silloin tyyntyy myrskysää.
6.
Jeesus, sinun alkamasi
usko on ja kilvoitus.
Myös on sinun hallussasi
matkan päässä vapahdus.
Silloin minut uupuneen
noudat kotiin taivaaseen.
Gustaf Skinnari 1893. Uud. Wäinö Havas virsikirjaan 1938.