Kategoriat: Ajankohtaista
Pilvistä, sateistakin.
Olen lukemassa joitakin mielenkiintoisia kirjoja, siteeraan tänään muutamaa:
"Hyväksytyksi tuleminen toteutuu kolmivaiheisen prosessin kautta.
Ensiksi, Jumala hyväksyy ihmisen.
Toiseksi, ihminen hyväksyy itsensä ja tulee sovintoon oman itsensä kanssa.
Kolmanneksi, hän alkaa hyväksyä myös muut elämänpiiriinsä kuuluvat ihmiset."
-Raamatullinen sielunhoito, Mauri Vikstén, s.104.
"Jumalan tahto on, että ihminen hyväksyy lähimmäisensä. Sen voi jokainen itse päättää. Jos toinen ihminen elää synnissä, se ei tarkoita hänen syntinsä hyväksymistä, vaan ihmisen hyväksymistä.
"Tässä tarvitaan erikoista Jumalalta tulevaa armoa, että osaa erottaa ihmisen ja hänen tekonsa. Muuten kukaan ei voi varauksettomasti rakastaa synnissä elävää ihmistä." -sama, s. 105.
Edellisen vahvistukseksi Vikstén antaa raamatunkohdan:
"Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet;
ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne."
2 Kor 5:14-16.
Edellisen opettelu on pitkällisen kasvun tulosta ja Jumalan armoa, kuten Vikstén kirjoittaa, sellaiselle, joka on tullut hyväksytyksi vain tottelemalla ja olemalla samaa mieltä. Tämä on oma kokemukseni.
"Harjoittamalla hengellistä elämäämme me emme nouse korkealle tavallisen, arkisen ja ruumiillisen elämän yläpuolelle. vaan me saamme Pyhän Hengen Kristukselta, jotta voimme elää Jumalan läsnäolossa kaikkina elämämme päivinä.
"Siinä elämässä me olemme ihmisten kanssa tekemisissä, paiskimme töitä, kohtaamme syntiä ja vääryyttä, vaivaa ja sydänsuruja, ongelmia ja murheita.
"Meitä ei ole kutsuttu tulemaan hengellisemmiksi irrottautumalla maallisesta elämästä, vaan meidät on kutsuttu yksinkertaisesti vain luottamaan Jeesukseen tehdessämme kaikkea sitä, mikä on tehtäväksemme annettu, kokiessamme sitä, mikä on koettavaksemme annettu ja nauttiaksemme siitä, mikä on nautittavaksemme annettu."
-Armoa armon päälle. Hengellinen elämä yksin armosta. John W.Kleinig. s.20.
Illalla raamattupiiri, sitä ennen sauna. Toivotan Jumalan armoa ja rauhaa sinulle, arvoisa lukijani!