31.12.2012 - Onnellista Uutta Vuotta 2013!

Vesisadetta ja liukasta.

Olin aikonut olla kirjoittamatta tänään, kun taas vaan väsyttää. Innostuin kuitenkin, kun luin viestejä vieraskirjassa.

Te lukijat olette minulle peili, jota ilman en kirjoittaisi kai mitään. Motivaationi tulee palautteesta, jota saan. Kiitos siis teistä jokaisesta!

Pauke kuuluu ulkoa, kun koiraparkoja taas säikytellään. Uusi vuosi avautuu ihan pian eteemme, valkoinen kirjoittamaton sivu. Mitähän meidän kunkin kirjaan kirjoittuu vuoden aikana? Luojan kiitos, että emme sitä tiedä.

Kaupunginvaltuusto valittiin ja marraskuussa se esiteltiin paikallislehdessä. Valtuutettujen kuvat ovat minulla näkösällä istumahuoneen ovessa. Siellä voi ajan hyödyntää vaikkapa rukoilemalla näiden päättäjien puolesta.

Lehdessä kerrotaan tänään, että jo toinen vastavalittu vaasalainen valtuutettu on kuollut! Viiden lapsen isä, alle viisikymppinen. Kovasti tuollainen puhuttelee. Eikö tämä ole samalla puhetta kaikille kaupunkilaisille? Ainakin minulle se oli.

Kävin Arin luona illansuussa. Rukoilimme tulevan vuoden puolesta ja kiitimme menneestä. Erityisesti avioliittomme puolesta rukoilimme. Herran huomaan mennyt ja tuleva. Tähän asti on Herra auttanut, kuten Raamattu sanoo ja elämämme todistaa.

Tero ja Karoliina olivat luonani tänään ja teimme palapelini melkein loppuun. Vaikeita paloja, kenties osa on väärin, kun näyttävät sopivan moneen paikkaan. Mutta eivät yhtä aikaa vierekkäin toisen kanssa.

Meidänkin elämä on melkoista palapeliä joskus. Yritämme sopia kuvioon, mutta emme tahdo mahtua. Jos mahdummekin, vieressä oleva hiertää ja on etsittävä sopivampaa paikkaa. Kuitenkin jokaiselle on paikka valmistettu ja ajallaan me sen kukin näemme. Nyt kaikki näkyy kuin arvoituksen tavoin, kuin kuvastimesta. Kerran näemme Jeesuksen kasvoista kasvoihin, ja silloin on kaikki selvää.

Siihen asti meidän on valvottava itseämme ja toisiamme, ettemme jäisi taipaleelle. Vielä emme ole perillä. Tänä vuonna on syytä yhä pysyä aloillaan ikeen alla, jota Jeesus kantaa kanssani. Hän ei seuraa minua, jos lähden omille teilleni. Sen takia minun on tärkeää olla aloillani, että tunnen itsessäni ja ymmärrän, mihin suuntaan Jeesus johdattaa. Se on paras tie sittenkin, vaikka polku voi näyttää kiviseltä ja ikävältä.

Viime yönä ei uni taas ottanut tullakseen. Valvoin viiteen asti. Nousin monta kertaa tekemään palapeliä, mutta päätin, että syömään en ryhdy, ainakaan kovasti. Niinpä järsin lopulta punajuurisalaattia, joululta jäänyttä. Vieläkin sitä jäi. Ensi yönä ei siis tarvitse kynsiä nakertaa.

Olen iloinen monen muun lailla, että henkisesti raskaat pyhät ovat takanapäin. Uusi vuosi ja arki alkaa, tavallinen elämänmeno.

Tämä vuosi on pitänyt sisällään monia iloisia asioita: kaksi lapsistamme on ostanut oman kodin. Yksi on mennyt naimisiin ja niin ikään muuttanut kivaan yhteiseen kotiin kyyhkyläisensä kanssa. Töitä ja kesätöitä ja opiskelupaikkoja on jokaiselle heille riittänyt. Vakavia sairauksia ei ole ilmennyt, Jumala on varjellut kolareissa, vaikkakaan ei kolareilta.

Arilla oli neljä tulehdusta ja antibioottia alkuvuonna, mutta toukokuun jälkeen ei yhtään. Sellaista ei ole näiden parinkymmenen vuoden aikana varmaan tapahtunut, tai ainakaan kymmeneen vuoteen. Muuten Arin kunto on tavanomainen ja hän on minulle rakas ja tärkein ihminen edelleen. Ainoa minun omani, ja niin kovin vakavasti vammautunut fyysisesti.

Isäni kuoli alkuvuonna, äitini on hyväkuntoinen ja hänen kanssaan olen pitänyt paljon yhteyttä, lähes päivittäin.

Alkuvuonna voin aika hyvin, pudotin painoa ja olin mielestäni loistokunnossa. Mutta jälleen romahdin ja masennuin. Kun Arin kunto alkoi pysyä vakaana, minä uskalsin antaa itseni uupua vielä lisää. Aloitin syksyllä terapian ja yritän päästä jaloilleni.

Fyysisesti minun kai pitäisi olla teräkunnossa, mutta mistä kaamea väsymys aina vaan? Niin moni asia väsyttää minua. Tekisi mieli vaan olla ja lojua, korkeintaan kävellä ja käydä uimassa. Muutamien ihmisten kanssa olen vain tekemisissä. Sosiaalinen verkostoni on kavennut ja kanssakäyminen vähentynyt monien kanssa, mutta en jaksa enempää.

Luin vanhaa päiväkirjaa ja kauhistuin: 20 vuotta sitten olen painanut menemään hullun lailla, kuten sitä ennen ja sen jälkeenkin. Kuitenkin nyt on tuohon aikaan sen verran etäisyyttä, etten pysty oikein edes lukemaan menneestä elämästäni ahdistumatta.

Siirrän siis katseen eteenpäin ja ylöspäin, kuten olen kaikkina näinä vuosina pyrkinyt tekemään. Muuten nössähdän kasaan ja jään siihen makaamaan.

Mitä siis odotan uudelta vuodelta 2013?

Odotan Jeesuksen kasvojen näkemistä, itseni hyväksymistä tällaisena kuin olen. Haluan lukea Raamattua ja oppia lepäämään Jeesuksessa. Toivon ja rukoilen, että Jumala avaa oikeita ovia tai pitää minut kaikkien ovien ulkopuolella, jos minun ei pidä liikkua mihinkään.

Jätän minulle rakkaan raamatunkohdan sinullekin, arvoisa lukijani, ikään kuin muistolauseeksi alkavalle vuodelle. Annetaan Jeesuksen pitää meistä kiinni joka tilanteessa!

"Minä uskon, että saan yhä kokea Herran hyvyyttä elävien maassa.

Luota Herraan! Ole luja, pysy rohkeana. Luota Herraan!" Ps 27:13,14