29.12.2012 - Jo vanha vuosi mennyt on - ihan pian!

Lumisade, pari astetta pakkasta enää, koko ajan vaihtelee.

Yhtään palaa en ole ennättänyt palapeliäni koota tänään. Kai olisin ehtinyt, mutta enpä vaan ole istahtanut sen ääreen.

Painelin kolmelta aamulla sohvalle nukkumaan, kun uni ei ottanut tullakseen. Näin useita unia, välillä nauroin itsekseni, kun mieleeni nousi nuoruuden muistoja.

Yhdeltätoista norkoilin taidemuseon nurkilla. Terhi siellä jo vilkutteli kävellessään luokseni. Menimme katsomaan viimeinkin Martta Wendelinin näyttelyn, joka on vielä viikon verran Tikanojan taidekodissa.

Wendelin eli melkein satavuotiaaksi ja on eräs kotimaamme kuvittajien aarteita. Hänen kuvansa lienevät tuttuja kaikille kalentereista, korteista ja kuvalehtien kansista. Isänmaallista, kotia, perhettä ja lasten puuhia kuvaavia töitä.

Poikkesimme kahville näyttelyn jälkeen. Terhi lähti omille asioilleen, minä astelin rohkeasti Hietasaareen avannolle. En ole käynyt siellä kuin kerran marraskuulla, vai oliko peräti lokakuulla. Mutta uimaan minä menin, ja huokailin kyllä vedessä ja sieltä noustessani. Ihanaa oli, se on sanottava.

Huokailu ei tullut suoranaisesti uimisen ihanuudesta, vaan veden kylmyydestä äkkiseltään. Poskeni punoittivat kauan sen jälkeen, kun tulin kotiin.

Lämmitin lihasoppaa kotiin palattuani ja aloin paistaa rieskoja, että lämpenin kunnolla kuuman uunin ääressä. En olisi viitsinyt tai jaksanut oikeastaan leipoa, mutta koska Tero ja Karoliina tulevat pistäytymään tulevina päivinä, sain aiheen käyttää rieskajauhot loppuun nyt.

Testasin myös teflonisen kakkuvuokani. Sitä ei sittenkään saisi korppujauhottaa - olikohan se niin? - joka tapauksessa kakku jämähti toisesta päästä vuokaan ja halkesi. Eli tuli omasyötävä jälleen. Itse olin tosin aikonutkin sen syödä tai syöttää vieraille, jos heitä käy, joten vahinkoa ei tapahtunut.

Itku silmässä luin loppuun Jaakko Tapanaisen kirjan isovanhempiensa kirjeevaihdosta. Siis Jaakko Haavion ja hänen kaisansa kuuden vuoden seurusteluajan kirjeet. Ei tosin kaikki ollut mahtunut kirjaan, vain nelisen sataa sivua!

He saivat toisensa tasan 85 vuotta sitten. Kirjan lopussa oli jälkikirjoitus 50 vuotta myöhemmin. Ja ihan lopuksi runo, jonka Jaakko oli kirjoittanut tuohon tilanteeseen heidän avioliitostaan. Runo joutui kuitenkin hukkaan, kunnes löytyi 16 vuotta myöhemmin - sopivasti Kaisan hautajaisiin. Jaakko oli kuollut jo aiemmin.

Kaunis tarina, ihana yhteinen elämä. Sitähän minä nyyhkin, kun kirjaa luin. Pystyin samaistumaan pariskuntaan ja heidän eroikäväänsä ja samalla kadehdin sitä, että ilmeisesti he saivat viettää yhdessä seuraavat vuotensa.

Siirryn sohvaosastolle jälleen, joten toivotan siunattua oloa sinulle, arvoisa lukijani. Seuraava uudenvuoden virsi 36 viittaa jo uuteen, mutta sitä ennen itse ainakin aion pitää jonkinlaista tilinpäätöstä kuluvasta vuodesta:

1.
Jo vanha vuosi mennyt on,
sun kiitos, Jeesus, olkohon,
kun olet meitä suojellut
ja vaaroissamme varjellut.

2.
Taas menneen vuoden aikana
me teimme paljon pahuutta.
Armahda meitä, Herramme,
anteeksi anna syntimme.

3.
Me rukoilemme sinua,
Jumalan Poika ainoa:
Myös kristikuntaa, työtä sen
suojele halki aikojen.

4.
Suo, että tänä vuonna saa
sanasi saarna vaikuttaa,
niin että usko vahvistuu
ja väärät opit kukistuu.

5.
Armosta rikas vuosi suo
ja sanassasi turva tuo.
Synnistä meitä puhdista
ja mieli meissä uudista.

6.
Niin auta meitä elämään
ja kerran täältä lähtemään,
me että taivaankotiisi
pääsemme, Jeesus, luoksesi.

7.
Veisaamme siellä kiitosta
sun enkeltesi seurassa,
kun jälkeen ajan vaiheitten
soit meille ilon iäisen.

Saksalainen, säk. 1 ja 3 1568, säk. 4–7 mahd. Johann Steurlein 1588. Suom. Knut Legat Lindström 1867, uud. ja säk. 2 Elias Lönnrot 1872. Virsikirjaan 1886. Uud. virsikirjavaliokunta 1986.