Kategoriat: Muu kirjoitus
RV-paino, 1980. Erinomaisen hyvä kirja. Tässä profeetallinen teksti minulle, ja kenties myös sinulle, hyvä lukijani!
"Pysähdy hetkeksi. Kuka oletkin, kenties vielä nuori ja innokas, korpia kiertänyt evankelista tai vanheneva ja ajoittain niin saamattoman orpo ja väsynyt ystävä. Sinä kutsusi ja näkysi kanssa kipuillut Herran vähäinen palvelijatar tai kaupunkien kiveksi tallattujen kylvöpeltojen turhautunut työmies - pysähdy hetkeksi ja katso hiljaa...
"Kauan olet kulkenut lammasten jäljissä niin kuin Mooses Hoorebilla, pölypilven keskellä, yksin. ja syvällä sisimmässäsi kalvaa tietoisuus omista puutteista, voimien vähyydestä, riittämättömyydestä. Joku kenties potee salaa sisäisten poispoikkeamisten kipua ja voiman menetystä. Voi Herran nasiirien tuskaa...
"Edessä on vain korpea ja kuivuutta, päivän hellettä ja syvää autiutta, ympärillä Hoorebin monisärmäiset huiput, jyrkänteet ja erämaarotkot. Eikä ketään, jonka kanssa vaihtaisi sanaa tai ajatusta. Ei löydä ulospääsyä, et pienintäkään polkua, joka sadat jalat eivät olisi jo kulkeneet. Ei mitään, mitä tilillesi kirjaisit. Ei ole ääntä, ei liikettä, ei vastausta.
"Maltatko pysähtyä? Tarkkaa hetkinen Moosesta ja hänen askeleitaan Hoorebin kuivilla vuoripoluilla. Miten kaukana hän tänään olikaan siitä tehtävästä ja asemasta, johon kerran faaraon hovissa valmennettiin.
"Vuosia sitten, tässä vuosikymmenten saatossa, oli koettu intomielisyys, pyhä hulluus, joka ammoin oli siivittänyt askeleita ja ohjannut miehen mieltä, sekin liekki oli palanut loppuun.
"Miten äärettömän kaukana Mooses olikaan tänään nuoruutensa huimista johtajanäyistä. Suunnitelmista oli jäljellä vain muistojen kirveltävää tuhkaa, tätä Hoorebin erämaan tomua. Ja kaikki valloitukset olivat tässä: tämä kuollut, hiljainen erämaa, tämä kuiva ja karu vuoristopolku, monien lammasten tallaama.
"Oli mahdotonta nähdä mitään suunnitelmaa näissä lammasten teissä. Näki vain oman, suunnattoman epäonnistumisensa. Tunsi tarkoin vain pettymysten karvaan maun, joka etelän tähtikimmelteisinä yön hetkinä muistutti siitä kaukaisesta ajatuksesta, jonka vallassa hän jätti faaraon hovin.
"Äärimmäisen niukasti kertoo Raamattu vuosikymmeniä kestäneestä kamppailusta, jonka aikana rapisi viimeinenkin usko omiin kykyihin ja miehen mahdollisuuksiin. Mooses oli elämänsä sotkenut, henkipatto mies, jonka taakkana oli kantaa Jumalan puheiden muistoa. Sielultaan merkitty ihminen, joka alttiudessaan eteni liian nopeasti ja sotki elämänsä. Ja tänään hän oli sivussa. Oli yksin.
"Älä itke ääneen, veljeni. Älä näytä maailmalle kyyneleitäsi, sinä poloinen sisareni. Tavoitan ajatustasi, etsiskelen sieluasi ja kutsun kuuntelemaan Hoorebin viestiä. Sillä on tullut aika puhua sinusta ja sinun pettymystesi tuskasta. On tullut aika käydä pyhään kuunteluun, sillä Herra, joka pensaassa asui, on korottava vielä äänensä ja puhutteleva sinua kaikkien näiden vuosien ja kaiken tämän hiljaisuuden jälkeen. Ja kivun jälkeen.
"Miten kauan kestikään Mooseksen erämaakoulu, ne kaikki neljäkymmentä pimeää vuotta. Ei ihme, että aikaan ja paikkaan sidottu ihminen joutui kestokykynsä äärirajoille. Erämaakoululla on mittaa vielä tänäänkin.
"On vaikeata tajuta, että näinä hiljaisuuden lähes pysähtyneinä kausinakin Jumala toteuttaa omaa suunnitelmaansa. Vaikeata on ymmärtää, että meidän epäonnistumistemme hetkinä - myös silloin - suuri ja lopullinen toteuttamisen vastuu pysyy Jumalan kädessä. Että suunnitelma on Jumalan.
"Me näännymme jo vähäisenkin vastuun alla, me, jotka emme osaa särkemättä ja sotkematta käsitellä edes oman elämämme osasuunnitelmaa. Meiltä häviävät piirustukset, laskemme arvot väärin. Ja kuljemme sitten mieli kipeänä, omaa tuskaamme hellien, kuten kulki Mooses Hoorebilla pitkän maanpakolaisuutensa vuodet.
"Ja kuitenkin tänään, juuri tässä, Mooses oli Jumalan suunnitelmissa ja Hänen armollisen johdatuksensa tiellä. Se oli tänään pölyinen tie, lammasten tie. Mutta se oli ainutlaatuinen koulutie, joka kerran veisi hänen elämänsä verrattomaan päätökseen. Kunhan oli tarpeeksi riisuttu.
"Ja mikä suurinta, Mooses olisi lopultakin, kaiken koulutuksen jälkeen, osa alkuperäistä, valtavaa suunnitelmaa. Ei enää hukassa, ei hyödyttömänä ja yksin, niin kuin vielä eilen ja vielä tänään.
"Ja kun aika oli täyttynyt, eräänä arkisena, mitään sanomattomana päivänä, Mooseksen polun varrella tapahtui ihme: näkyy pensas, joka yltään loimusi tulesta. Se paloi, mutta ei kärventynyt, ja pensaasta kuului ääni. Se oli Herran ja kutsujan ääni, Hänen joka tuntee myös epäonnistuneet palvelijansa nimeltä!
" - Mitä se puhui? Mikä oli pyhän, taivaallisen äänen sanoma tänään, kun se vuosien uuvuttavan vaelluksen jälkeen pysähdytti minut? Vavahdus kulkee Mooseksen sielun läpi; mitä sanottavaa Hänellä enää on minulle? Mistä nuhtelee, josta ei tunto olisi jo soimannut, mistä käy ojentamassa, jota en itsekin jo kyynelin olisi aprikoinut? Minkä tuomion vielä lausuu epäonnistuneen elämäni ylle - suunnitelmien ylle, jotka minä taitamattomasti tuhosin?
"Ja ääni toistaa: "Mooses... Mooses... riisu kengät jaloistasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä maa..."
" - Pyhää - pyhää? Tämäkö lammasten sotkema, pölyinen ja levoton elämän tie? Erämaapolkuni Hoorebilla, tämä itkun ja ahdistusteni loputon alttarin paikka. Pyhää... pyhää.
"Ja mikä tämän paikan pyhittää? Se oli Herran Sebaotin läheisyys. Täällä kulkevat tänäänkin Jumalan suunnitelmien suuret valtatiet. Jossain täällä kaikuvat Herran sanat jonkun yksinäisen taivaltajan vedettömän polun varrella.
"Sinäkö se olet, vai saanko jo minä käydä Herran puhutteluun? Saanko vuosien taipaleen jälkeen kuulla Herrani toistavan sanojaan: "Riisu kengät jaloistasi!"
"- Mutta , sinä kenties sanot, nämähän ovat minun ainoat kenkäni. Nämäkö olisi riisuttava? Onhan totta, että nämä painavat, ovat kuumat ja ajoittain niin ahtaat. Nämä ovat jo kauan hiertäneet väsyneitä jalkojani. Mutta ovathän nämä kuitenkin minun alttiuteni kengät. Minun jalkineeni. Minun matkavarusteihini kuuluvat. Jos nämä eivät ole jalassani, kukaan ei usko, että olen kilvoituksen tiellä, Herrani palveluksessa.
" - Mikä ajatus! Alttiuden kengät, nämä meidän kenkämme. Ja kuitenkin Herra sanoo: "Riisu ne pois!" Miksi, miksi vielä tämäkin? Vai aavistinko vastauksen jo silloin, kun matkalla uupumus ahdisti ja vaikersin ääneen: "Ei minusta ole..." Ja Sinä vastasit: "Tahdotko sinäkin mennä pois?" Minä näin, että ovi menemiseen oli auki; et tahtonut pidätellä, et väkisin matkassa kuljettaa... ja nyt sinä sanot: "Riisu ne pois!"
"Minä tein niin suurta numeroa tästä seuraamisestani, näistä omista kengistäni. Tänään sen tajuan. Sillä paikka tässä Herran ilmestyksen palavan pensaan juurella, tässä puhuttelussa, on pyhää maata. Liian pyhää millekään, joka on minun omaani.
"Joskus on tarpeen, Mooseksen lailla, riisua pois kaikki omansa. Meidän alttiutemme on niin kulunutta. Nämä evankelistan, pyhäkoulunopettajan tai kenen tahansa Herran seuraajan oman alttiuden osoitukset, nämä minunkin kenkäni, joissa olen kulkenut ja joita heikkoudessani toisillekin näyttelin, TÄMÄ ON NIIN LOPPUUN KULUTETTUA. Miten kaipaankaan jo viimein saada sielultani paljasjalkaisena, pienenä ja köyhänä astua pois omista suunnitelmistani ja tulla askeleen verran lähemmäksi kuullakseni ja nähdäkseni, mitä Herrani puhuu.
"Niin sai Mooseskin vuosikymmenien tuskallisen odotuksen jälkeen viimein seistä, vaikka aivan kengättömänä, kuitenkin Herran puhuttelussa. Sai jättää elämänsä sotkuiset suunnitelmat lopulta Hänen käsiinsä. Ja sen luovutuksen jälkeen sai riisuttu, sydämeltään hiljentynyt mies kuin Isänsä olan takaa kurkistaa suurten ja pettämättömien suunnitelmien karttaa. Ja oivaltaa oman osuutensa. Nuokin kiemurtelevat lammaspolut Hoorebilla, nekin näkyivät Jumalan kartalla.
" - Ei - sinä sanot! Ei minun tuskani, ei minun yksinäisyyteni eivätkä nämä kurituksen polut ole Isän suunnitelma!
" - Ei, eivät toki koko suunnitelma, vain osa siitä. Hyvin tarpeellinen osa kaiken lisäksi. Sillä vieläkin Hän saattaa viedä lapsensa Hoorebille, jos muuta kasvun tietä ei ole.
"Mooses kadotti muutakin kuin kenkänsä. Kouluja käyneestä, kirjaviisaasta ja ammoin tehtävistään tietoisesta johtajasta tuli hetkessä arka, sammaltavakielinen, puhekyvytön mies!
" - Kuka muu hyvänsä, Herra, mutta minä en kykene puhumaan. Se ei ollut ylpeän sydämen laskelmoivaa itsensä väheksymistä. Se oli vararikko. Kaiken entisyyden ja kaikkien epäonnistumisien yhteissumma. Mutta se oli myös uuden ja ehyemmän vaiheen siunattu alku.
"Kun siihen mittaan oli päästy, Mooses oli astunut viimeisen rajan yli, sen askeleen, joka toi hänet aina suuren kutsujan silmien eteen, Jumalan ystävyyteen. Nyt oli Herra totisesti varustamassa tätä sydämensä mielen mukaista, nöyrää miestä kansansa johtajaksi, suureen ja lopulliseen tehtäväänsä.
"Ei lähetetty Moosesta avojaloin pitkälle ja vaativalle matkalleen. Ei Israelia voinut johtaa paljasjalkainen, kengätön mies. Etkä lähde kengättömänä sinäkään Jumalan ilmestymisen vuorelta.
"Riisumisen päivät eivät ole helppoja. On tuskallista käydä Herran puhutteluun, riisuttavaksi. Vielä tuskallisempaa on jatkaa ilman sitä.
"On armoa saada käydä tästä eteenpäin. Hengessä katselen ja siunaan sinun lähtösi."