27.12.2011 - Minä silmäni seuraavat sinun askeleitasi

Ankara tuuli. Ei lunta. Ei pakkasta.

Vierähti päivä iltaan, ennen kuin ennätän kirjoittaa.

Päivä on ollut leppoisa sikäli, etteivät lasten väet ole voineet poiketa meille, paitsi Jyrkin perhe. Sekä Petri että Karoliina ynnä muuta sukua oksentelee ja voi huonosti. Sara alkaa toipua kuten myös Maarit-miniä. Itse olen kunnossa, ja toivon, että Arikin pysyy.

Tänään kykenin pitkästä aikaa vähän itkemään. Se hoiti minua paremmin kuin mitkään lääkkeet. Lisäksi ymmärtävä kuuntelija valoi balsamia haavoihini. Arin luokse en arvannut mennä tänään, koska seuraamme, mihin suuntaan mahatauti etenee.

Pikkuinen Sara on tietysti sangen suloinen. Kun hän ei halua enää syödä, hän sanoo reippaasti KIITO, ja sen jälkeen hänelle on turha tyrkyttää. Lääkettä hän ottaa mielellään, mutta ei acidofilus-mehua. Niinpä pikkuinen on nauttinut ruiskusta suuhun liritettynä "lääkettä". Mitenhän sitten käy, kun Sara kasvaa, ja juo joskus samaista mehua? Suostuuko enää nauttimaan, kun se maistuu aivan lääkkeelle!

Kaupassa poikkesin miniäni kanssa, eikä tuuli vienyt meitä. Sen sijaan vinha tuuli piristi vaan. Saunasimme myös illalla, ja nyt Sara nukkuu.

Sain leikata Saran tukkaa tänään. Vain joitakin haituvia takaa ja korvan päältä. Nyt hän näyttää entistä enemmän pikkutytöltä, ihanalta kerrassaan.

Koska pian vuosi vaihtuu, siteeraan Lutherin viimeistä sivua hänen pikku kirjasessaan Luottamus sydämessä:
"Minulle riittää rakas armahtajani
ja lunastajani Jeesus Kristus.
Hänelle minun kuuluu olla uskollinen.
Tahdon laulaa hänelle
niin kauan kuin elän."