Kategoriat: Ajankohtaista

Jyrki ja Sara tässä merellisessä kuvassa

Tuuli aika napakka. Ei sada, ei lunta, liekö pakkasta, en ole varma.

Mainio päivä tänään. Sain pistää hihat heilumaan.

Pitkästä aikaa kävin uimassa. Jyrki ja Sara lähtivät seurakseni, Maarit jäi lepäilemään mahataudin jälkeen. Tarkoituksemme oli tietysti nukuttaa Sara päiväunille, mutta neiti oli eri mieltä. Hän lauleli unilaulua rattaissa, mutta hymähti lopulta, kun uni ei tullut, ja niin hänet piti nostaa istumaan.

Hetken päästä uusi yritys. Taas Sara lauleli omia laulujaan, mutta totesi, ettei uni tule, ja nosti metelin. Niinpä hän valvoi ilman unia koko uimakeikan.

Iltapäivällä Jyrkin perhe vaihtoi mummilaan, ja minä siivosin talon. Pesin myös kaikki lakanat ja muut. Kun koti oli putsissa, Tero ja Karoliina ilmestyivät meille.

Söimme, juttelimme niitä, näitä. Suunnittelimme häitä ja haaveilimme. Minä myös. Olen jo kokenut myötähaaveilija, kahden lapsen häät takana. Rukoilimme ja napsimme karjalanpiirakoita poskeemme, Karoliina tosin varovasti, sillä mahatauti oli juuri hänelläkin.

Kun nuoret häipyivät, nautin Kyyhkytupani rauhasta ja hiljaisuudesta ja jatkan nauttimista ja haaveiluani.

Hyvä mieli on kuin alituiset pidot, joten jatkan pitoja itsekseni, ja toivotan sinullekin, arvoisa lukijani, siunattuja vuoden loppupäiviä!

jk. En ehtinyt Arin luo tänään, mutta soitin, eikä hänellä onneksi ollut mahataudin oireita, sanoi hoitaja.

MInä tässä merellisessä kuvassa vilkutan Saralle ja toivotan siunattua uutta vuotta jokaiselle!