21.12.2011 - Kansa, miekalta säästynyt, löysi erämaassa armon

Lumisadetta, märkää.

Kudoin eräälle neidolle säärystimet. Niihin mahtuisi vaikka kuinka paksut pohkeet, tein turhan leveät. Olin viestittelemässä juuri, että säärystimiin voi pujottaa kuminauhan, että ne pysyvät ylhäällä.

Myöhästyin. Säärystimet olivat täyttä päätä jo käytössä. Neidon pikkuveli oli vohkinut ne itselleen pipoksi! Ystävättäreni kertoi, että todella hauska näky: nuorimies säärystin päässään. Ja on vielä varasäärystin, jos toinen joutuu hukkaan, mikä on kuulemma nuorenmiehen pipoilla tapana.

Kukas se yrittikään tehdä takkia, mutta tuli lopulta lakki, vai tuliko mitään. Minä yritin säärystintä, tuli pipo.

Päivä on huomenna pitempi kuin tänään. Se tuntuu helpottavalta. Aamulla satoi raskasta, märkää lunta ja luonto näytti valoisammalta välittömästi. Päivällä aurinko melkein näyttäytyi.

Tänään hain kinkun kaupasta, ja pussillisen punajuuria. Keitin juureksia, tein rosollia. Porkkanaa, suolakurkkua ja sipulia sekaan, sekä pippuria. Kermavaahtoa aion värjätä ja siitä teen punaista vaahtoa punajuurella värjäten.

Kävelin Arin luo. En löytänyt sairaalasta kadottamaani lapasta enkä kapoa, kitaran erästä lisäosaa. Siivoojakaan ei ollut nähnyt. Harmillista.

Päivällä välähdyksenomaisesti tuli hetkeksi sellainen olo, että ehkäpä elämä tästä kääntyy parempaan suuntaan. Tietysti se menee koko ajan niin kuin pitääkin, mutta aika apea ja lässähtänyt olo minulla on.

Ari oli onneksi edelleen kunnossa ja vielä jopa aika pirteä. Tunnen itsekin voimistuvani, kun Arilla silmät loistavat.

Kun menin, Ari oli vasemmalla kyljellään sängyssä, ja hengitys kävi työläästi. Suu oli täynnä valkoista vaahtoa. Hänen on tosiaan vaikea maata sillä kyljellä. Käänsin hänet, ja aikani imuroituani hänen suutaan, ja kun vielä saimme hänet tuoliin hoitajan kanssa, hän oli selvästi parempivointinen.

Tunnin, pari olimme alakerrassa. Juttelin muutamien tuttavien kanssa, tein ristikkoa ja Ari nukkui hiukan. Aulassa kävi työmiehiä kahvilla lähipöydässä. Minä istuin keinussa, Ari tuolissaan joulukuusen vierellä.

Äskettäin palasin Marjan syntymäpäiviltä Erjan kanssa. Joimme kahvit, juttelimme jonkin aikaa, mutta emme ehtineet rukoilla, kun muutakin väkeä oli runsaanlaisesti paikalla.

Luin eilen Neiti Talonmiehen, Hilja Valtosen hauskan, harmittoman kirjan. Kirja alkaa: "Jykäräisen Tuomas-isäntä sanoi: Että. Tietäähän nää naiset."
Olen mainostanut aiemminkin Valtosen kirjoja. Minulle ne ovat sopivia väsymyksen hetkenä. On ihana lukea reippaista, tehokkaista naisista, jotka selviävät mistä hyvänsä. Siinä voin itse väsyneenä uida siivellä.

Rukousaiheenamme olkoon näinä päivinä liikenne ja ihmiset ratin takana ja teillä. Jumala varjelkoon, ettei tulisi pahoja onnettomuuksia, sillä kelit voivat olla heikot joulun seutuvilla.

"Jumala on suurempi,
hän voi ja myös tahtoo tehdä enemmän
kuin meidän puutteemme vaatii.
Älä pienentele hänelle pyyntöäsi,
hän ei ole ihminen,
jota voisi rasittaa
liialla kerjäämisellä ja pyytämisellä."
-Luther

Hyvällä mielellä odotan huomenna nuorisoa kotiin. Hyvää mieltä myös sinulle, arvoisa lukijani! Ja hyvää joulua, sillä hyvä Tuomas joulun toipi tänä päivänä!