Kategoriat: Ajankohtaista

Päivän leipomuksia. Osa niistä.

Vesikeli. Jäätä on silti, liukasta paikoin. Monta astetta lämmintä.

Tänään olen leiponut. En osaa tehdä kohtuudella mitään. Limppuja, kauraleipiä, torttuja ja kakkuja. Parempi etten kerro, miten paljon leivoin, lukija ei uskoisi. Illalla ei sitten uni tule kuin nukahtamislääkkeellä, kun olen ylikierroksilla.

Uimaan en ennättänyt. Kaupassa kävin, tarkemin ajatellen kahdesti. Eri kaupoissa. Kädet venyivät porkkanakiloja raahatessa. Kuorin ja paloittelen porkkanat, keitän ja juon keitinveden. Suolaa en käytä keittämisessä.

Arin osastolla pidimme joulujuhlan tänään. Soitin ja lauloin, jopa ruotsiksi. Siinä kohden sähläsin, enkä edes nähnyt tekstejä. Oli kiva, kun jotkut hoitajat ja mummot käyttivät soittimia, joita minulla oli mukana.

Kahvit olivat erityisen makoisat. Ari oli vieressäni, ja teki työtä hänkin. Rukoili puolestani. Näin meidän yhteistyömme toimii saumattomasti.

Leivoin jo aamulla. Heti kun heräsin, aloitin. Kun tulin sairaalasta, jatkoin, ja viimeinen on kakku uunissa. En suinkaan ole syönyt puolikasta, joka kuvasta puuttuu, vaan annoin sen Amekille, jolle tulee vieraita.

Nautin, kun voin tehdä sellaista, mikä on minusta kivaa. Kuten soittaa, laulaa, leipoa, kirjoitella, pitää Arista huolta, olla hänen kanssaan! Ja muut ajat olla omassa rauhassa Kyyhkytuvassani. Kiitän sydämestäni Jumalaa tästä kodista, rauhan tyyssijasta, omasta turvapaikastani.

"Vanhurskauden aurinko
maailmalle koittaa jo.
Se yömme muuttaa päiväksi
ja meidät valon lapsiksi."
-Luther

Hyvää illanjatkoa, arvoisa lukijani!