24.11.2011 - Lapsi on syntynyt meille, Poika on annettu meille!

Yöllä myrskyä, aamulla tyyntä. Lämpöasteita. Kurakeli autolla.

Jesaja ennusti monta sataa vuotta ennen Jeesuksen syntymää, että Poika syntyy, Messias, Pelastaja saapuu. Näin myös tapahtui, ja sitä me pian juhlimme.

Sukuummekin on syntynyt lapsonen, pieni tyttö. Hän syntyi samana päivänä kuin meidän Terhi, joka viettää 23-vuotispäiväänsä tänään.
Onnea Terhi, onnea uusi suvun jäsen!

Illalla valvoin kolmeen. En vaan saa nukutuksi, jos minulla on jotain tärkeää seuraavana päivänä. En edes jännitä, mutta sittenkin valvon. Kello herätti ennen kahdeksaa, enkä meinannut uskoa, että on muka jo aamu.

Lähtö Kaustiselle viivästyi perinteisistä syistä. Oli pakko laittaa sähköpostia eräällä tutulle juuri tänä aamuna. Aivan kuin se olisi ehto matkaan lähtööni. Naurettavaa, mutta kai minä sitten jännitän tällä tavalla.

Lisäksi vaatteet, joita olin aikonut laittaa ylleni, näyttivät täysin sopimattomilta. Ehdin silittää puseron, mutta se näytti typerältä. Piti kokeilla monta eri vaihtoehtoa, ennen kuin kelpuutin erään.

Matkalla ajoin jatkuvasti jonkun perässä, joka kurasi tuulilasini, ja pissapoika alkoi kaivata lisää juomista. Uimaan pysähdyin, sillä ei satanut ja päivä oli tyyni.

Luulin, että ranta on sula, sillä veden pinta näytti sellaiselta. Kun astuin veteen, jalkani hulahti jään läpi. Onneksi huomasin ensi askeleella asian, enkä ehtinyt repiä nilkkojani. Ohut jää on kuin lasia.

Laiturilta uiminen onnistui, sillä pumppu sekoitti vettä. Ilmeisesti lampea pidetään auki avantouimareille. Tai sitten minua varten. Ohut jää vain ritisi avannon reunoilla, kun pongahdin lampeen, ja väreilevä vesi natisutti jäätä.

Jos aikomani pusero näytti typerältä ylläni, niin ei se kuitenkaan ollut puoleksikaan niin järkyttävä kuin kuvat, jotka Frida onnistui nappaamaan minusta. Hän otti ne istualtaan ja näytän niissä norsulta. Kolme videonpätkää oli tullut vahingossa kuvien asemesta, ja poistin nopeasti ne kauhistuttuani itseäni niissä. Pitäisi jo tässä iässä hyväksyä tosiasiat!

Yhden videon jätin, sillä se oli koominen. Naamani näkyi kyllä, välillä kuva oli poikittain. Suuni kävi koko ajan. Sitten näkyi pelkästään jalkoja. Kuvaajani kengät ja kasvot vilahtivat välillä. Piristävä kotivideo!

Omaishoitajien virkistyspäivä toivon mukaan rohkaisi ja voimaannutti osanottajia, vaikka minä olinkin puhumassa heille. Tunsin yhteenkuuluvuutta, oikein toverihenkeä heidän kanssaan. Näin kuinka ihmiset nyökyttivät tai myöntelivät, kun kerroin jotain. Joku pyyhki välillä silmiään.

Lauloin muutaman laulun, luin yhden runon ja kirjastani tekstin sekä runon. Puhuin, vastailin kysymyksiin. Moni halusi ostaa kirjani.

Eräs rouva sanoi, että puhuin kuin hänen asiaansa tarkalleen. Toinen sanoi, että hän tietää juuri, mitä tarkoitan, kun sanoin, että voimani on hetkellistä. Kuin kännykän, jossa akku on lopussa hyvin nopeasti, vaikka se olisi äsken ladattu. Tulimme ymmärretyiksi noiden ihmisten kanssa. Herra siunatkoon heitä runsaasti.

Sain maittavan ruuan ja pullakahvit, jonka jälkeen rukoilin Fridan kanssa. Porhalsin kotiin päin, mutta pitkälle en ennättänyt. Ajaessani otin jotain laukustani kääntyessäni ajotielle, ja autoni kaarsi vastaantulijan kaistalle. Sieltä ajoi vastaani pari poliisisetää mustalla maijalla. Nämä saivat verekseltään napatuksi kiinni hurjastelevan täti-ihmisen - liekö humalassa - ja käyttivät lain kättä ojentaakseen kuritonta.

Siniset vilkkuvalot pysäyttivät minut.

Puhallukseni osoitti nollaa. Setä Poliisi, joka oli nuorimman lapseni ikäluokkaa, näki varmaan, että täti on vain innoissaan pyyhkeittensä, uikkareittensa ja kitaransa keskellä, joten ajelkoon kotiinsa. Pyytelin anteeksi holtitonta ajeluani. Yritin keskittyä pysymään omalla kaistallani sen jälkeen.

Poikkesin huoltoasemalle parin kilometrin jälkeen tuulilasia pesemään. Havaitsin, että ajokenkäni olivat jääneet opistolle. Palasin takaisin. Yritin ajaa kyykyssä poliisisetien varalta. Eukko aikoo Vaasaan, ja ajelee kuitenkin baanalla edestakaisin - ei herätä luottamusta!

Avaimet lukittuun luokkaan löytyivät ja pääsin kotimatkalle. Jälleen kävin uimassa. Uikkareita ei tarvinnut kastella, olivat märät valmiiksi. Ihanaa, siis uiminen. Märät uikkarit eivät niin miellyttävät vetää ylle, mutta turha niihin on keskittyä.

Kyyhkytuvassa kiikuttelen nyt hyvällä mielellä. Tämän päivän keikka osoitti, että omaishoitajat ovat minun omin porukkani, vertaisryhmäni ja heille minun on helpointa puhua. Vaikeaksi en koe puhua muillekaan, mutta omaishoitajille ei tarvitse todistaa ja osoittaa, mitä tämä on. Jokainen meistä tietää.

Olen sangen kiitollinen tästä siunatusta päivästä Jumalalle.
Iloa sinun iltaasi, hyvä lukijani!