03.11.2011 - Kuka on synnyttänyt kastepisarat?

Pilvinen, harmaa päivä. Jobin kirjaa otsikossa.

Aamuyöllä heräsin taas ihmettelemään. Miten yöllä kaikki asiat tuntuvat niin ylen synkeiltä? Päätä särki.

Heitin ibusalia poskeen, ja nukuin pari tuntia. Herättyäni oli eri ääni kellossa, ja kömysin ylös vuoteesta.

Yritin saada ajan omalääkärille mennäkseni kyselemään, onko minulla toivoa, vai olenko tosiaan toivoton tapaus pääsemään sairauslomalle. Toisin sanoen olenko aina vaan liian terve. Luultavasti, kun olen näin mahdottoman energinen. Huokaus.

Lääkäriaikoja ei ollut loppuvuonna saatavilla. Kuun lopulla voi yrittää aikaa ensi vuodeksi. Tervehdyin heti huomattavasti, ja ymmärsin, että ei tule apua idästä, ei lännestä.

Nostan siis silmäni vuoria kohti: mistä tulee minulle apu? Apu minulle tulee Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan. Hän ei salli minun jalkani horjua, minun Varjelijani ei torku. Eikä hän anna vastaanottoaikoja ensi vuodelle, vaan juuri nyt! Halleluja!

Ilmoitin Arin osastolle, etten tule tänään sinne, vaikka Arin kanssa oli aikomus mennä messuun alakertaan. En jaksanut mennä. Arilla ei ollut aamulla lämpöä, eikä liioin nyt, kun soitin osastolle.

Huomenna kiidän autolla Arin luo, sillä yhdeltä minulla on lauluhetki vanhuksille, tai siis kaikille sairaalan ja vanhainkodin potilaille, joita tuodaan paikalle. Mahdollisesti omaisia ja hoitajia tulee potilaiden mukana.

Kävelin päivällä viemään postiin kirjeen ja yhden kirjalähetyksen. Rukoilin, että tapaisin jonkun, jota voisin pyytää syömään kanssani. Piti päästä pois kotoa. Eiköhän Michel ollut postijonossa. Hän oli juuri menossa salaattibaariin ruokatunnillaan, joten menimme yhdessä. Näin Herra vastasi rukoukseeni.

Kävin hakemassa käsitöitä kotoa, ja kävelin samaan syssyyn Tabita-piiriin. Naiset kutoivat ja virkkasivat, niin että savu vain nousi ja kielet lauloivat. Istuin hamaan viimeiseen naiseen paikalla, eli pari, kolme tuntia. Kaipasin vaihtelua.

Kotona katsoin yhden Herriotin, ja illaksi tuli Amekki kuuntelemaan pari nettisaarnaa kanssani. Joimme teetä, juttelimme ja rukoilimme.

Jätin rukouspiirin väliin, kun tunsin, ettei ole siihen voimia. Ystävän seura oli parasta tänä iltana. Rukouspiiriin olisin toisaalta tahtonut. Luulin vielä eilen jaksavani mennä, koska leivoin leipää ihan sitä varten.

Oma rajallisuus tökkää vastaan nykyisin yhä useammin.

Kirja Martti Lutherin elämästä on hersyvän mielenkiintoinen. Hän tapasi pitää pöytäpuheita, kun perhe istui ruuan ääressä. Pöydässä istui aina opiskelijoita ja muuta väkeä, yhteensä vähintään 30 henkeä joka aterialla. Oli siinä emännällä, rouva Katariinalla, tekemistä.

Kerran tohtori Martilta kysyttiin pöydässä, miten hän kykenee saarnaamaan niin väkevästi ja voimakkaasti. Tämä vastasi:

"Menettelytapa, rakas ystäväni, on sangen yksinkertainen, joten siis jokainen, joka tahtoo, voi sitä noudattaa."

Sitten Luther esittää kuusi kohtaa:

"1. Astuessasi saarnatuoliin sanon itselleni: Martti, muista, että olet korkeimman Jumalan lähettiläs! Puhu siis hänen nimessään ja hänen puolestaan. Tästä on seurauksena, etten kiinnitä huomiota mihinkään maailmassa, enkä pelkää sanoa totuutta.- - Pyhän Raamatun edessä tulee jokaisen nöyrtyä ja antaa kunnia yksin Jumalalle.

"2. Minä turvaudun Raamattuun ja tutkin sitä joka päivä. Raamattu on ikään kuin suuri monihaarainen puu, enkä minä ole milloinkaan pudistanut ainoatakaan sen oksista saamatta hyviä hedelmiä. - -

"3. - - Ei saa yrittää sanoa kaikkea yhdellä kertaa. Kohtuus kaikessa on hyvä ohje.

"4. - - en katso saarnoissani koskaan ruhtinaihin, tohtoreihin ja ylioppilaisiin, vaan talonpoikiin, nuorisoon, palvelijoihin jne. Minun saarnojeni täytyy olla sellaisia, että Matti ja Maija saavat niistä jotain kotiinsa...

"5. Minä en vaivaa ihmisiä pitkillä saarnoilla. Kuuloaisti on sangen herkkä kapine, joka pian kyllästyy ja väsyy. Sanoa muutamilla sanoilla paljon, vaatii taitoa ja se on suuri hyve.

"6. Minä puhun hitaasti, sillä se on arvokkainta ja se on suuri hyvä. -Tässä koko viisauteni, eikä siihen vaadita mitään ääretöntä taitoa." -Uskon mies, s. 140.

Vastauksen pyytäjä toivoi, että Luther yhdistäisi nämä kohdat lyhyeksi sananparreksi, ja sen Luther tekee:
"Käy rohkeasti tehtävääsi, avaa suusi - ja lopeta pian!"

Siinä mainiot ohjeet vielä tänä päivänä! Kirjoittaessani päätin, että tästä otan oppia, kun laadin näyttötehtävääni. 500 vuotta sitten Lutherin antamat ohjeet ovat sangen käyttökelpoisia yhä!

Sain kutsun mennä kertomaan kirjastani Laihialle, MS-yhdistyksen tilaisuuteen maaliskuun alussa. Mukava puhelinsoitto! Menen mielelläni, jos Herra suo. Siinä vaiheessa toivon uuden kirjani olevan jo pitkällä, ellei jo markkinoilla.

Minulle tuli postissa kaunis hopeakoru, ja kunniakirja menestyksestä valokuvanäyttelyssä. Laitoin korun heti kaulaani.

Iloa ja valoa pimeään marraskuuhun, hyvä lukijani!