Kategoriat: Ajankohtaista
Harmaa päivä. Otsikko Jobin kirjasta. Ihanaa runollisuutta!
Aamupäivä meinasi mennä plörinäksi, mutta oikenihan se siitä. Ryhdyin järjestämään klaffikaappiani tuvassa, ja se oli aika vastenmielistä puuhaa. Kuljettelin harhautuneita papereita, posteja ja muuta oikeisiin paikkoihin. Roskakori sai täytettä sekin.
Ulos en meinannut ehtiä.
Kuuntelin psalmiveisuja keinussani, ryystin kahvia ja pohdin kaikenlaista. Alitajunta teki työtä 19.11. olevan näyttötehtävän parissa. Petrille esittelin sitä alustavasti kartonkeja apuna käyttäen iltapäivällä, kun hän oli käymässä.
Soitin erääseen paikallislehteen, tein jutun sinne kirjaesittelystäni 14.11.ja lähetin menemään sähköpostina kirjan kuvan kera. Pitkä aivotyö edeltää jokaista juttua. Synnytystuskia on aina vähän kärsittävä. Mitään ei kehity olan pyöräytyksellä.
Puolilta päivin viimein sain kammettua itseni ulkoilmaan. Poikkesin viikon päästä sulkeutuvaan kirppariin, ja löysin jälleen kassillisen tavaraa. Urheilupuku sukulaistytölle, pari paitaa Saralle kesäksi, jos sattuvat sopimaan, eräs pitsimekko itselleni käytettäväksi ompelutöihini. Ei mahtuisi päälleni, eikä ikäkään antaisi myöten sen sorttiselle puvulle.
Pyykkipoikia tarvitsen näyttötehtävääni varten, eri värisiä, ja niitä menin hakemaan sekatavarakaupasta. Poistuin sieltä hiuspuuterin, oliiviöljyrasvapurkin sekä muiden purnukoiden kera. Ynnä parin muun tavaran, joiden nimeä en voi mainita, koska ne tulevat lahjaksi mahdollisille lukijoilleni.
Polkuni johti Lähtärille, ei siis lahtarille, hakemaan minulle luvattuja presidentti-kahvipusseja, ilman kahvia. Lisäsin ne kelkkaani, ja kävelin kotiin.
Tästä lähtien siivoan aina tiistaisin, koska raamis kokoontuu tänä iltana. Niin olen tosin tehnyt tähänkin asti. Imuria en kaivanut esiin, mutta vaihdoin sänkyvaatteet, joten sellainen siivous tällä kertaa.
Taidan imuroida ennen pyhäinpäivää, koska se on suuri juhla. Tänään on kulunut 47 vuotta mummuni, ja huomenna 57 vuotta pappani kuolemasta. Pyhäinpäivän aikaan molemmat kuolivat.
Tein pyttipannun a'la Mutsi, kun Petri tuli töistä ja vaihtoi talvirenkaat autooni. Joimme kahvit päälle, ja pian tulivatkin raamislaiset. Lopetimme naisten kanssa puoli yhdeksältä, ja minä ampaisin saunaan. Piti kokeilla uutta nahkarasvaa heti, ja ainakin se pysyy ihossa kiinni.
Viroksi iho on nahka, mutta en muista, onko ihotautilääkäri nahkatautilääkäri sillä kielellä, mutta jotain hassua se oli kuitenkin.
Luen kirjaa Lutherista, ostin sen kauan sitten. Kirjan on kirjoittanut Eino Sormunen, ja Uskon mies on teoksen nimi. Nyt vasta huomasin, kenestä kirja kertoo, ja aloin lukea.
Älykäs ja Jumalaan turvautuva Luther oli. Hän seisoi arvovaltaisten miesten edessä, eikä suostunut perääntymään. Hän vetosi Raamattuun. Jos hän on kirjoittanut jotain Raamatun vastaista, hän kyllä perääntyy, mutta muuten hän ei väisty sanoistaan. "Tässä seison, enkä muuta voi."
Toivon huomiseksi auringonvaloa ja uimareissua, Arin kanssa ulkoilua parvekkeella ja iloista mieltä. Mutta sitä ennen makeita unia, joita toivotan sinullekin, arvoisa lukijani!