Kategoriat: Ajankohtaista

Luulisin orkideaksi, ellen tietäisi, että kyseessä on poksukukka, joka viihtyy ja leviää laajasti

Lämpöasteita, tuulee, syksyistä, mutta ei kylmää

Aamulla Parcokseen, joka on ammattikoulun kampaamo. Tukka tämmiin iltaa varten. Matkalla valokuvausta. Tullessa löysin omenan, ja paistoin sen jälkiruuaksi, jonka syön piakkoin. Vielä riitti viime viikkoista sapuskaa syötäväksi ja hyvä niin.

Viiden jälkeen hurautamme Noukanssin pirssillä Seinäjoelle. Ilta kuluu Vaimojen ääntä kuunnellessa, Noukanssin epäämättä mainiota opetusta kuunnellessa, kahvitellessa sekä kirjani esittelyssä. Herra siinä minua auttakoon. Ilman Pyhän Hengen antamaa viisautta en osaa, pysty enkä kykene. Ilman Hänen rakkauttaan minun on turha lähteä liikkeelle.

Ryhdyn lukemaan Raamattua, kuuntelemaan saarnaa netistä, ja toivotan lukijalleni siunattua päivää!

Kukat avautuvat. Saimme appivanhemmilta pienen kaktuksen taimen n. jouluna 1985. Nyt se on valtava.