Kategoriat: Ajankohtaista
Hieno päivä, vaikka merellä myrskyää.
MS-liitto järjesti valokuvauskilpailun kesällä, aiheena oli Hyvä arki. Valokuvia oli lähetetty noin 120, pääpalkintona oli kamera, minä saan yhden kolmesta kunniamaininnasta. Hopeakoru on tulossa lahjaksi.
Kuva, jonka lähetin, on otettu meidän 30-vuotispäivänämme lammen rannalla.
Olen iloinen kuvan menestyksestä. Toivon, että se poikii jotain vielä parempaa. Nimittäin sitä, että moni lukee kirjani, tulee tietämään, mistä me saamme voimamme Arin kanssa. Sekä kuvat, että kirjoitukseni ovat Jumalan lahjaa minulle. Niiden kautta haluan palvella Jumalaa.
Heräsin aamulla ystäväni puhelinsoittoon. Keskustelumme oli sielunhoidollinen ja rukoilimme sen päätteeksi. Sen jälkeen tein pullataikinan nousemaan, jahka aamupalani olin nauttinut ja muita aamutoimia hoidellut.
Vein pyhäkoulutoimistoon pari kassillista tavaraa ja sain mukaani ensi maanantain tehtävät pyhäkoulua varten. Samalla reissulla kävin uimassa. Meri loiskui aika tavalla. Uin kuitenkin ja roikuin portaiden kahvoissa, vaikka vesi huuhteli korvani ja niskani perusteellisesti. Oikein kylmäsi. Tukankuivaajalla lämmitin takaraivoani.
Paistoin pullat ja kiidin lähetyskodille naisten käsityöpiiriin, jonne en ole ennättänyt kertaakaan aiemmin. Aloin kutoa ranneketta, kiva idea Marleenalta.
Kahvien jälkeen huristin Arin luo, ja sain sairaalan pihassa puhelinsoiton MS-liitosta, kuten alussa mainitsen.
Tänä iltana on Wycliffe-ilta, eli rukouspiiri raamatunkääntäjien puolesta. Rukoilemme heidän lähettämiään aiheita. Piiri kokoontuu tänään Pitsikadulla, jonne eräs piiriläisistä on muuttanut hiljattain.
Näyttää siis olevan vauhtipäivä tänään. On tarpeen, että päivien kulku vähän vaihtelee, koska se sopii minulle. Mielessäni on muutakin kirjoittamista, mutta tässä vaiheessa en ennätä kirjoittaa enempää.
Voi hyvin, arvoisa lukijani!