06.10.2011 - Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu

Pimeää näin aamutuimaan kello viisi

Kirjoitustuokioni alkaa hyvällä mielellä, kun mietin raamatunkohtia kuvien alle ja otsikoksi. Kiitos ystävälle, joka tämän vinkin antoi. Jumalan Sana on aina elävä ja voimallinen, ja saan itse näistä otsikoista sisimmän ravintoa.

Että mitäkö varten kirjoitan samaan aikaan kuin kukko treenaa kurkkuaan kiekaistakseen? Ikä on paha, ei aina niin kovin nukuta. Parempi siis nousta ylös, kun olen vähän aikaa nukahtanut. Kolotti sieltä ja täältä, joten istahdin keinuun ja pistin hierojan laulamaan.

Ostin kyseisen vempeleen kauan sitten, ja se maksoi maltaita, mutta on ollut hintansa väärti. Sillä kun kurmotan selkää ja niskaa, niin johan alkaa veri kiertää, niin että silmissä mustenee. Tosin lopetan jo ennen sitä.

Eilisiltana olin jälleen puolitajuton väsymyksestä, mutta tyytyväinen kaikkeen. Tämä on elämää! Siis minun elämääni, kullakin on oma sarkansa.

Onnellisena köröttelin punaisella kotterollani poikani auton perässä, kun vein autoani paikattavaksi. Ajatella, että minulla ja Arilla on tuollaisia aikuisia poikia ja tytär! Ja ekstrana vielä miniä, vävy ja lapsenlapsi! Mikä lahja, mikä ilo, mikä Jumalan siunaus ja ansaitsematon onni.

Kiitollinen mieli on kuin alituiset pidot. Liian väsynyt ja katkeroitunut ihminen ei jaksa iloita tai kiittää mistään. Korkeintaan tuntee syyllisyyttä siitä, ettei keksi mitään, mistä kiittäisi, kun kaikki on niin ikävää ja huonosti.

Jumalan armoa se on, että emme ole aivan tuhoutuneet, kuten Raamattu sanoo. Itsessäni olen pelkkä marisija ja tyhjän vatkaaja, enkä ole ansainnut mitään hyvää. Mutta kiitän Jumalaani siitä, että hän on toisenlainen kuin me kiittämättömät ihmiset, ja on antanut minulle Elämän isolla eellä.

Kunpa voisin olla uskollinen ja kuuliainen Jumalalle vaeltaessani polkujani. Jospa sinäkin, hyvä lukijani, pääsisit omistamaan tämän sisäisen onnen ja rauhan, jos et ole sitä vielä löytänyt. Sitä rukoilen.

Fysiikkaan siirtyäkseni, kärsitkö, arvoisa lukijani, luupiikistä kantapäässäsi? Tai ovatko varpaasi kynnet paksuuntuneet? Vai juimiiko takaraivoasi ilkeästi aina, kun saat flunssan?

Jos näin on asianlaita, niin täältä pesee ystäviltä saamani neuvot:

Luupiikki: osta vanhaa kunnon illodinia apteekista. Se on suuvettä. Hiero sitä kantapäähäsi illalla, laita sukka tai mahdollisesti jokin muovi kahden sukan väliin. Helpottaa särkyä ja aamulla voi kävellä muina miehinä! Tämä on erään ystäväni saama helpotus luupiikkiä vastaan. Illodinia oli pitänyt tilata apteekkiin, ei löytynyt hyllyltä enää!

Paksu varpaankynsi: Erään lääkärin mielestä sille ei tarvitse tehdä mitään, jos ei se vaivaa. Aria se ei vaivaa, mutta minua kylläkin, vaikka kyse on Arin varpaasta.

Hoitaja kuiskasi neuvoksi vademecumin! Sitä pitää suihkia niin kauan, että uusi varpaan kynsi kasvaa tilalle. Ei siis yhtä soittoa, vaan kerran päivässä, tai joitakin kertoja viikossa. Löysin ainetta apteekista, vaikka marketeistakin löytynee. Sitä olen roiminut Arin varpaalle melkein päivittäin muutaman viikon. Minusta kynsi on jo paljon parempi.

Mahtaisiko sama suuvesi tehota molempiin vaivoihin!

Takaraivoni kipuun sain avun, kun lainasin naapurilta tukankuivaajan. Omakin varmaan tehoaa, jos omistaa sellaisen, niin ettei ole pakko naapurista hakea. Sillä säikäytellään niskapuolta kipeinä aikoina, ja johan loppuvat ilkeät nipistelyt päästä.

Tässäpä tuli neuvoja melkein suoraan apteekin hyllyltä. Tunnen olevani kuin mikäkin täti Leelia lepotuolissaan, vai mikä täti se lehdessä joskus antoi ohjeitaan.

On aamukahvin aika, sekä Raamattu kannesta kanteen -ohjelman.

Viikonloppuna on mukava avata dei-radio vaikka kuinka aikaisin, ja makailla hiljaa sängyssä torkkuen, sillä silloin tulee rauhoittavaa musiikkia koko varhaisen aamun. Tosin nukun usein onneni ohi niinä aamuina, mutta jos satun olla valveilla, niin olen kuulolla.

Tänään on yhdeltä ehtoolliskirkko sairaalassa. Kipaisen Arin luo silloin, jos Herra suo, ja ampaisemme sekaan. Otan kahvipullon mukaan eväineni tapani mukaan, mutta en sinne kirkkoon kylläkään. Siellä on paremmat eväät tarjolla kuin minun omani.

Kuudelta menen kirjastoon jHs, ja tapaan, toivottavasti, runsain määrin innokkaita MS-omaisia, ja juttelemme. Se on vertaistukea parhaimmillaan. Ei suinkaan rakkaittemme haukkumista, kuten joku voi epäillä, vaan asioiden jakamista, niin että kukin voi huomata, ettei ole yksin, vaan on muita, joilla on sama kohtalo perheessään.

Huomiseksi on uudet metkut mielessä, mutta kerron niistä sitten.

Mukavaa, siunattua päivää sinulle, arvoisa ja tärkeä lukijani. Kiitos, että palautteesi kautta toimit minulle peilinä aina silloin, kun sinusta siltä tuntuu.

jk. Kahvipussini ovat tältä erää lopussa, sillä olen tehtaillut innokkaasti yllä olevia kutomakasseja ystäville ja nauttinut luovasta tekemisestä sydämeni pohjasta!