Kategoriat: Ajankohtaista

Ruumiillisesta harjoituksesta on hyötyä vain vähän, sanoo Raamattu

Ihan nätti päivä

Palasimme Arin kanssa hänen lukaaliinsa. Olimme hengellistä lauluhetkeä pitämässä alakerrassa. Arin tehtävänä oli rukoilla, ja sen hän kuulemma tekikin. Ääneni kesti hyvin, join vain vettä välillä, ja taas jatkettiin.

Kolmisenkymmentä ihmistä tuli seuraamme. Ari yski pari kertaa, ja minä hoidin kaivaukset. Tunnin verran laulelimme, ja sain makoisat pullakahvit askartelun piikkiin lauluhetken jälkeen.

Hieroin Arin jalat, kun sain hänet vuoteeseen. Tämän tästä pistän läppärin pöydälle ja otan imulaitteen esiin. Lima nousee, lääke tekee tehtävänsä. Tänään on otettu verikokeet, tuloksia en vielä tiedä. Ari on tavallista väsyneempi, mutta Raamattua hän jaksaa kuunnella.

Sain rohkaisevaa palautetta opiskelijoilta eilen. Siitä on mukava jatkaa. Haluan joka kerta ottaa eri näkökannan, kun puhun elämäntilanteestamme.

Piirsin taululle janan, jossa 20 ensimmäistä vuotta muodostivat ensimmäisen osan elämääni. Toinen osa näytti seuraavat 30 vuotta, ja siitä minä kerroin. Tuona aikana meistä tuli Arin kanssa perhe, kasvatimme lapset maailmalle ja nyt on seesteinen vaihe. Olemme taas Arin kanssa kahden kuten alussa.

Minulla on monta mukavaa rautaa tulessa. Huomisiltana kirjaston kahvilassa on pitkästä aikaa MS -omaisten juttunurkka koolla. Minähän pidin sitä joitakin vuosia, mutta lopetimme sen pari vuotta sitten, kun osallistujien elämäntilanne muodostui sellaiseksi, etteivät he voineet tulla mukaan enää. Katsotaan, saammeko toimintaa käynnistetyksi.

Tänä aamuna ompelin jälleen kahvipussikassejani. Samalla kuuntelin monta opetusta ja saarnaa netistä. Pöyry puhuu kasteesta 10.1.2010, vaikka aihe tulee kyllä useassa muussakin saarnassa esiin, koska se on ehtoollisen ohella sangen tärkeä asia uskovan elämässä. Ymmärrykseni lisääntyi näiden opetusten kuuntelemisesta.

Toivotan siunausta ja iloa iltaasi, arvoisa lukijani!

Älkää entisiä muistelko, minä luon uutta