04.10.2011 - Minun huoneeni on oleva rukoushuone, mutta te olette tehneet siitä ryövärien luolan

Rankkaa sadetta, iltapäivästä aurinkoista

Otsikko on Jeesuksen puhetta fariseuksille, eikä suinkaan vihjaile lukijoitteni olevan rosvoja.

Tosin yksi rosvon ketale on liikuskellut kintereilläni. Eilen aloin tuijotella kuistini kukkia, sillä jotain tuntui puuttuvan. Aivan oikein. Kaunis vaaleanvihreä peltinen ruukunsuoja, jossa oli oranssin värinen tulilatva, on hävinnyt!

Maan rakoon se ei ole mennyt, siitä olen varma. Mutta jonkun käpäliin se on lähtenyt lupaani kysymättä. Tuntui ikävältä. Mutta jäihän noita vielä monta. Varastettu kukka oli erityisen nätti, joten huonosta mausta ei rosvoa voi moittia. Närkästyneenä kannoin jäljelle jääneitä varkaalle kelpaamattomia planttujani sisälle.

Olin tänään puhumassa tarinaani sosionomiopiskelijoille. Etukäteen minua jännitti, mutta ei sitten enää, kun näin, että tavallisia, mukavia tyttöjä he kaikki olivat kuten opettajakin.

Näytin Terhin kokoaman power point -esityksen ja kerroin elämästämme. Luin yhden tarinan kirjastani, sivulta 133. Vastailin joihinkin kysymyksiin ja sain ison pinon palautetta! En ole vielä lukenut sitä, sillä paperit jäivät autoon ja olen nyt Arin luona. Mielenkiintoista nähdä, millaista tekstiä olen saanut.

Vaikka nukuin vähän huonosti, heräsin ennen kuutta. Aamukahvin aika. Istuin keinussa, kuuntelin Raamattu kannesta kanteen -ohjelman ja sytytin kynttilän.

Soitin muutaman rukouspuhelun, otin nokkaunet, imuroin ja purin touhuamiseen jännitystäni. Pesin jopa vessan lattian, mitä en ole tehnyt pitkään aikaan.

Jäin kuuntelemaan oman puheeni jälkeen erään opiskelijan mielenkiintoisen puheenvuoron. Tuttuja asioita osittain, vaikkakin minulle vierestä katsottuna, ei niinkään omakohtaisesti.

Tulin suoraan Arin luo koululta. Ari ilahtui, ja se on mukavaa minusta tietysti. Hieroin Arin jalat, ja nyt laventeli haisee suorastaan niin että päätäni melkein särkee. Ari ei halua nousta vuoteesta, on väsynyt lääkkeen takia, mutta voi muuten paremmin kuin eilen.

Tänä iltana on raamattupiiri luonani. Sen takia imuroin yleensä tiistaisin. Huomenna yhdeltä on lauluhetki täällä Tammikartanossa, laulan vanhoja hengellisiä lauluja vanhuksille ja he laulavat mukana, jos pystyvät. Olisi kiva, jos Ari jaksaa lähteä alas seurakseni.

Kuuntelin eilen ommellessani saarnoja viime pyhältä. Ihmistä pidetään urhoollisena sankarina, jos hän leikkaa esimerkiksi kätensä poikki, kun on jäänyt pinteeseen, ja henki säilyy sen johdosta.

Raamatussa sanotaan, että olisi parempi katkaista kätensä ja päästä elämään sisälle mieluummin kuin kuolla molemmat kädet tallella. Pöyry kertoi esimerkin tapauksesta, jolloin joku on pysynyt uskossa vammansa takia, kun taas kaverit ovat menneet maailman teille.

Ei ole selviö, että vamma johdattaa Jumalan luo, mutta parhaimmillaan niin käy. Pöyry sanoi, että joku on jopa antanut kuohia itsensä, ettei joutuisi kiusaukseen, mutta turhaa moinen touhu. Se ei estä kiusauksia tulemasta. Vaikka antaisimme sokaista silmämme, repiä raajamme, se ei tekisi meistä synnittömiä eikä estäisi kiusauksia tulemasta. Synti asuu meissä.

Jeesus antoi repiä raajansa, kun hänet piestiin ja raastettiin ristille. Meidän ei siis tarvitse. Hän teki sen meidän puolestamme.

Alkaa väsyttää. Lähden jonkin ajan päästä kotiin valmistautumaan iltaan ja lukemaan palautepapereita. Onneksi flunssani on väistynyt, niin että oloni on kohtalaisen hyvä.

Voi hyvin, arvoisa lukijani!