Kategoriat: Ajankohtaista
Aurinkoista, lämmintä
Arin kanssa parvekkeella. Olimme lammen rannalla, emme lähteneet soutelemaan tälläkään kertaa. Kuuntelemassamme Raamatun kohdassa Jeesus meni gerasalaisten alueelle, ja paransi riivatun miehen.
Eilinen ilta oli ihmeellisen rattoisa. Koska menin jo neljän jälkeen kotiin Petrin kyydissä, minulla oli pitkä ilta tehdä kaikkea hauskaa. Leivoin teeleipiä, sain peiton ommeltua loppuun ja aloitin syntymäpäivälahjan ompelemisen.
Amekki soitteli ja aikoi tuoda minulle erään tavaran. Niin hän teki, ja joimme kofeiinitonta kahvia teeleipien kera. Tietysti olin verottanut leipiäni jo raskaalla kädellä aiemmin. Paljon kaurahiutaleita taikinassa, maukasta tuli.
Kuuntelimme Amekin kanssa saarnan netistä, 38 vuotta sairastaneesta miehestä lammen rannalla. Arikin istuu alvariinsa lammen rannalla, mutta ei missään epäjumalan palveluspaikassa, kuten kertomuksen mies, vaan Jumalan johdatuksesta hänen suojassaan.
Kävin puntarissa viiden päivän jälkeen. Sata grammaa oli paino laskenut. Pakko hurrata vaan, kun se ei ole noussut.
Neljältä menen saunaan, viiden jälkeen lähden kurssille. Olen aivan tärinässä siitä, niin innostunut. Toivon sydämestäni, että kurssi on antoisa.
Tapaan Mitchelin ja Irman kahden jälkeen autoilun merkeissä. Sen takia kurvaamme pian Arin kanssa sisälle, hieron Arin jalat ja lähden kotiin. Minun on pakko hieroa niskaani, sitä juimii aina vaan ilkeästi, ja takaraivossa on kipeitä kohtia.
Siunausta viikonloppuusi, arvoisa lukijani!