Kategoriat: Ajankohtaista

Sataa, pilviä ja aurinko killistelee niiden takana

Otsikkopulmat hävisivät välittömästi, kun ystäväni runoilija K. Jouppi sai jumalaisen ajatuksen. Näin sanon ihan vilpittömästi enkä pelleile!

Mikä onkaan parempi otsikoksi sivuillani kuin jokin raamatunlause? Sehän sopii mainiosti. Raamatussa sanoja ja lauseita riittää valittavaksi joka päivälle ilman, että sama on joka päivä. Ne ovat sitä paitsi parempia kuin omakeksimäni.

Kuvittelin meneväni naisten käsityöpiiriin päivällä, mutta se ajatus karahti karille. En jaksanut, en ehtinyt. Halusin saada apurahahakemuksen valmiiksi, ja se vaati henkisiä ponnistuksia fyysisten lisäksi.

Ompelukoneen nostin pöydälle, että korjaisin erään peiton. Ehkä se huomenna onnistuu, vielä en saanut aikaiseksi.

Keitin kaalikeittoa. Siitä tuli mautonta, mutta tarvitseeko ruuan aina niin maukasta olla? Luultavasti heitän kuitenkin sekaan jotain, niin että maku paranee. Voin muistella syödessäni sitä niitä herkkuja, mitä saimme Ivalossa viikon ajan.

Takaraivoani pakottaa. Joko eilinen kelluminen jäähdytti pääni tai sitten se, kun illalla kävelin Arin luota kotiin. Oli olevinaan lämmin sää, ja kävelin lakitta, oli tuulista. Ei muuta tarvita, kun tällainen vanha luuska saa särkyjä.

Petriltä ruinasin kyydin kotiin neljän jälkeen. Hänen työpaikkansa on ammattikoulun ja lammen välissä, eli kiven heiton päässä. Aikuiskoulutuskeskus muutti siihen kesän aikana Runsorista, Vanhan Vaasan takaa.

Magnesium väsytti minua eilen, kuten sen pitikin, mutta en sittenkään nukkunut kunnolla. Toivottavasti en ole tulossa flunssaan.

Perjantai-iltana sekä lauantaipäivän olen kurssilla, jos Jumala suo. Kokemuskoulutuksessa. Kokemukset olen hankkinut tahtomattani vuosien varrella MS-taudin kanssa elämisestä. Koulutus puolestaan tähtää kertomaan asiasta potilaita hoitaville tahoille.

Mukaan tulee eri vammaisjärjestöistä sairastavia sekä omaisia. Minä lienen ainoa MS-liiton ja -yhdistyksen edustaja tällä kertaa. Sellaisesta minä pidän.

Jännittää, millainen koulutus se on. Odotan mielenkiinnolla ja innokkaasti. Olen aina pitänyt kursseista, mutta pitkään aikaan en ole osallistunut sellaisille.

Kiitollinen mieli on kuin alituiset pidot. Kiitän elämän lahjasta, Jumalan johdatuksesta tänäänkin. Vaikka ei tuntuisi erityisesti miltään, Jumala kantaa ja auttaa. Ilo Hänessä antaa voimaa elää päivästä toiseen.

Sitä iloa sinullekin, arvoisa lukijani!

Maukas spagettikurpitsa