24.09.2011 - Pullamaito vääriin suihin!

Pilvistä, mutta ei sada

Nukuin pitkät, makoisat unet. Olin illalla niin väsynyt, etten jaksanut purukalustoani harjata. Tein sen vasta aamulla. Uniakin näin. Luulin, että on sunnuntaiaamu, mutta olikin onneksi vasta lauantai.

Naapuriin on syntynyt pienokainen. Tulee mieleeni elävästi oman esikoisen syntymä samoihin aikoihin 29 vuotta sitten. Se oli jännittävää, itkettävää ja onnellista aikaa yhtä aikaa.

Päätin rohkaista nuorta äitiä ja aloin leipoa. Itsekästähän tällainen muistaminen on sikäli, että samalla miettii ja muistelee omia muinaisia vauvojaan, jotka ovat jo aikuisia miehiä ja naisia. Mutta yleensä ottaen näin ihminen toimii, vai toimiiko? Tekee sitä, mitä toivoo itselleen tehtävän. Ainakin se on raamatullista.

Äitini soitti, ja kertoi minulle ihan uuden asian. Varmaan ennen pullarinkien ja niin sanottujen vauvanruokien/rotinoiden viemistä, oli ainakin Sievin suunnalla seuraava tapa. Äidille vietiin savikupissa lämmintä maitokeittoa, jossa oli pullanpaloja. Tuore äiti sitten lusikoi maidon ja pullanpalat suuhunsa, ja hiki vain valui otsalta, niin kuin vauvan äidillä tapaa koko ajan valua jostain rööristä jotain.

Minäpä päätin viedä naapurille pullamaitoa. Tein keitot valmiiksi ja muut viemiset. Kun sitten olin viemiseni vienyt, muistin, että se onneton pullamaito jäi hellalle savikuppiinsa!

Niinpä menin kotiin pyykkituvasta ja popsin pullamaidot omaan kupuuni. Hyvää oli! Kun äiti taas soitti, kerroin, miten kävi. Äiti oli hyvin toiveikas. Oli kai näkevinään tässä jo ties mitä merkkejä. Arvaan kyllä, mitä. Lisää lapsia hän toivoo sukuun, että pääsisi useamman lapsen isomummuksi. Ja minäkin olen mieluummin muutakin kuin yksinkertainen mummo.

Päivällä kirjoittelin pitkän aikaa, ennen kuin ennätin syödä ja lähteä Arin luo. Piti tulla pyörällä, sillä kauppaan oli asiaa. Mukaan tarttui maitoa, kaurahiutaleita, hiivaa ja raejuustoa, joka oli alennuksessa.

Ari on virkeä, ja se on todellinen kiitosaihe, josta toivon lukijoitteni kiittävän Jumalaa, niin että taivaaseen kohoavat monet kiitokset Jumalan ja kaikkien henkivaltojen ja voimien tietoon. Meillä on hyvä Jumala!

Olimme ulkona pari tuntia. Laitoin Arille jalkapussin, niin ei tarvinnut pukea niin kovasti. Hoitaja kertoi juuri, että he olivat ehtineet riisua Arin, sillä he olivat lukeneet vanhaa lappua pöydällä, jossa kerroin olevani Nivalassa. Tapaan laittaa teipin Arin pöytään kiinni ja kirjoitan siihen tärkeimmät viestit, jotka toivon hoitajan näkevän. Huomasin ottaa sen vasta tänään pois.

Kun palasimme Arin huoneeseen, hieroin hänen jalkansa ja samalla kuuntelimme netistä Markus Pöyryn saarnan 1.5.2011. Se käsittelee aihetta, jossa Jeesus on rannalla ja opetuslapset veneessä. Siinä oli monia uusia ajatuksia, joita en ole tiennyt.

Yksi uusi Arille ja minulle oli se, että 153 kalaa verkossa, viitannee siihen, että Jumalan nimi Jahve on 153 kertaa Vanhassa Testamentissa. Johanneksen evankeliumissa vastaavasti on 153 jaetta Jeesuksen puhetta. Kannattaa tarkistaa asia tuosta saarnasta, mutta noin minä asian muistan.

Eli Jumalan nimi on tärkeä, sen varaan voimme heittäytyä, kuten myös Jeesuksen Sanan varaan. Se, että verkko piti heittää oikealle puolelle, viitannee siihen, että Jeesus istuu Isän oikealla puolella taivaassa. Hänelle kannattaa heittää verkkonsa ja häneltä tulee apu.

Ari alkaa pian nukkua, joten luen tekstin hänelle ja lähden kotiin. Sauna ja pyykkitupa odottavat.

Ole siunattu, arvoisa lukijani!