Kategoriat: Muu kirjoitus

Nivala-lehdessä ke 22.9.

Vaelsin ryhmämme mukana Pielpajärven erämaakirkolle. Sinne ei ole tietä, vain polut ohjaavat perille pienen järven rantaan noin kuuden kilometrin matkan. Kirkko on harvoja polttamatta jääneitä saksalaisten peräännyttyä Lapista. Syrjäinen sijainti säästi sen tuhoutumisen.

Kirkko seisoo jykevästi metsän reunassa aidalla ja ikkunaluukuilla ympäröitynä. Vaatimattoman alttaritaulun takana on pienoinen sakasti. Tutkin alttarin vastaista seinää, jonne oli raapusteltu nimiä ja vuosilukuja pitkältä ajalta. Yllättäen silmäni osuivat nivalalaisiin, jotka ovat 58 vuotta sitten jättäneet seinään puumerkkinsä. Itse kirjoitin vieraskirjaan, joka oli kirkon eteisessä. Silloin ei sellaista liene ollut.

Mitähän tuonkin kirkon kapeissa penkeissä istuneet sanankuulijat lienevät rukoilleet ja ajatelleet vuosikymmenten mittaan? Voin vain kuvitella.